Media ja Suomen NATO-jäsenyys

Median merkitys Suomen NATO-jäsenyyden kannalta

16.4.2022

Suomea viedään nyt kovaa vauhtia NATOn jäseneksi. Asian käsittely eduskunnassa alkaa jo ensi viikolla ja jotkut päättäjät kiirehtivät NATOn jäseneksi liittymistä jo tulevien viikkojen aikana. Suomessa NATO-keskustelu on voimakkaasti tunteisiin keskittyvää – syystäkin, koska Ukrainan sota on herättänyt voimakkaita tunteita ja saanut aikaan traumaattisen kokemuksen. Tunteisiin perustuvat päätökset eivät kuitenkaan usein ole viisaimpia. NATO-keskustelussa viisainta olisi keskittyä siihen, kuinka sodan laajeneminen voitaisiin nyt välttää. Takaako NATO-jäsenyys Suomen ja suomalaisten turvallisuuden vai heikentääkö se sitä? Mikä on median rooli NATO-uutisoinnissa?

Vaikka niin kotimaisetkuin ulkomaisetkin mediat ovat kertoneet Suomen NATO-jäsenyyden johtavan sotilaallisiin toimenpiteisiin, se ei ole estänyt Suomen korkeinta johtoa kieltäytymästä kansanäänestyksestä tai virallista mielipidemittauksesta NATO-jäsenyyden kannatuksesta. Voimmeko täysin luottaa siihen, että Ylen julkaisemien mielipidemittaustentulokset kertovat koko kansan mielipiteen?

Ylen uutisoimista, NATOn kannatusta osoittaneista, kyselyistä kahteen oli vastannut n. 1400 ihmistä ja yhteen niistä 2100. Helsingin Sanomien maaliskuussa 2022 toteutetun gallupin mukaan alle 50 % suomalaisista kannattaa Suomen liittymistä NATOn jäseneksija aktiivisen kansalaisen aloittaman kyselyn mukaan vain alle 25 % suomalaisista kannattaa NATO-jäsenyyttä 2804 annetun äänen perusteella. Onko NATOn jäseneksi todella niin kiire, että näin tärkeästä asiasta ei ehditä käydä perusteellista keskustelua?

Media ja demokratian toteutuminen

Median toimintaa aiemmissa sodissa ja konflikteissa tutkimalla on mahdollista ymmärtää median roolia nykyisissä kriiseissä. Useita teoksia mediakulttuurista kirjoittanut professori Douglas Kellner näkee demokratian kannalta oleellisena sen, että kansalaiset kykenevät tunnistamaan kuinka median avulla käytetään valtaa.

Kellner käyttää esimerkkinä vuonna 1990 käytyä Persianlahden sotaa, jonka aikana vallitseva kriisitilanne ja kilpailu kuluttajista sai joukkoviestimet varovaisiksi esittämään hallituksen virallisesta tiedotuksesta poikkeavia näkemyksiä. Valtamedia tukahdutti hallintoon kohdistuvaa arvostelua mielipiteiden medianäkyvyyttä rajoittamalla. Kritiikin puutteen seurauksena kansalaiset altistuivat joukkoviestimien välityksellä myös virkamiesten tuottamalle disinformaatiolle, jonka harhaanjohtava sisältö oikeutti aloittamaan välittömät sotatoimet Irakia vastaan.

Yhdysvaltain hallitus väitti kivenkovaan irakilaisten mobilisoivan joukkojaan Kuwaitin ja Saudi-Arabian välisen rajan tuntumassa, valmiina rikkaan öljyvaltion valloittamiseen”.

Washington Post antoi ymmärtää, että Irakin silloinen presidentti oli esiintynyt sotaisana ja uhmakkaana Saudi-Arabiaa sekä Yhdysvaltoja kohtaan, vaikka myöhemmin julkaistut dokumentit osoittivat Husseinin pyrkineen diplomaattiseen ratkaisuun. Samana päivänä Washington Postin julkaisemissa kolumneissa vaadittiin käyttämään voimatoimia ”Irakin diktaattoria” vastaan.

Kellnerin kuvaama tapaus toimii esimerkkinä valtiovallan ja median yhteistyöstä, joka heikentää demokratian toteutumista. Samankaltaista valtaapitävien näkemyksiä vastustavien mielipiteiden tukahduttamista on nähty sekä koronakriisin yhteydessä että Suomen NATO-keskustelussa. NATOn jäseneksi liittymistä vastustavat mielipiteet loistavat poissaolollaan suurissa medioissa – aivan kuten tapahtui koronatoimenpiteitä kritisoiville näkemyksillekin. Tätä tapahtuu jopa Ylen uutisoinnissa, minkä tulisi toimia kansan monipuolisten näkemysten ja mielipiteiden keskusteluareenana.

Median vallankäyttö

Kielitieteen emeritusprofessori Norman Faircloughin mukaan media käyttää valtaa ohjaamalla kansalaisten ymmärrystä viranomais- ja asiantuntijalähteiden perusteella epäluotettaviksi katsottujen lähteiden sijaan. Toinen median tapa käyttää valtaa on rajoittaa mediaan pääsyä tiedotusvälineiden omistajien toimesta.

Veronmaksajien rahoittaman Ylen vallankäyttö ilmenee esimerkiksi valtavirran näkemyksestä eriävien näkökulmien leimaamisena salaliittoteoriaksi, disinformaatioksi tai Venäjän propagandaksi. Disinformaatio-sanaa käytetään mediassa marginalisoimaan valtiovallan näkemykselle vastakkaisia näkemyksiä ja mielipiteitä sekä rajoittamaan ei-haluttuja näkemyksiä keskustelun ulkopuolelle.

Vastaava maailmanlaajuinen median vallankäyttöön liittyvä ilmiö nähtiin koronaepidemian aikana, jolloin kriisiin vastaamisessa rokotteet ja yhteiskunnan sulkeminen nähtiin ainoina vaihtoehtona, vaikka todellisuudessa varteenotettavia vaihtoehtoja oli runsaasti. Jos suuret mediamme olisivat silloin sallineet useiden näkökulmien esittämisen, yhteiskunta olisi voinut säästyä monilta yritysten kaatumisilta sekä sosiaalisilta ja terveydellisiltä haitoilta.

Media mielikuvien luojana

On tärkeää tiedostaa, kuinka media käyttää valtaa luodessaan kollektiivista näkemystä vallitsevasta konfliktista. Yhtenä tärkeimmistä syistä Suomen nykyiselle NATO-myönteisyydelle on tulkinta siitä, että Venäjä käyttää aseellista voimaa aggressiivisesti ja mielivaltaisesti.

Ylen uutisointi luo Venäjästä aggressiivista mielikuvaa kertomalla esimerkiksi, että ”Venäjän johto perusteli hyökkäystä sillä, että näin se suojelee Itä-Ukrainan asukkaita. Todellisuudessa tämä oli vain tekosyy laajan hyökkäyksen aloittamiselle”. Totuutta on nykytilanteessa vaikea tietää, mutta suuret mediat väittävät siitä huolimatta näkevänsä Venäjän todelliset motiivit ilman tarvetta perustella väitettä faktoilla.

James Wertsch ja Nutsa Batiashvili havainnollistavat Tallinnan Pronssisoturin siirtoa esimerkkinä käyttäen, kuinka valtion historiasta peräisin olevaa tarinallista mallia sovelletaan uuden konfliktin selittämisessä. Keskustelu patsaan siirtämisestä Virossa sai aikaan Viron ja Venäjän välisen kiistan ja nosti pintaan tarinallisen mallin Neuvostoliiton sortotoimista sekä siihen liittyvät tunteet.

Wertsch ja Batiashvili kuvaavat, kuinka menneisyyden menetyksillä ja väärinkäytöksillä voidaan oikeuttaa provosoivia tekoja ”vanhaa vihollista” vastaan, jonka seurauksena voi käynnistyä uusi konflikti vanhoista lähtökohdista. Vastaavalla tavalla Suomen historiasta poimittua tarinallista mallia aggressiivisesti käyttäytyvästä ja tekosyitä sodan aloittamiselle keksivästä Venäjästä käytetään Ukrainan sodan syiden ja tapahtumien selittäjänä suomalaisessa valtamediassa. Aggressiivista Venäjä-tulkintaa käytetään myös NATOon liittymisen perusteena, vaikka sen tiedetään toimivan provokaationa Venäjää kohtaan. Näin jo läpikäydylle konfliktille annetaan mahdollisuus herätä uudelleen henkiin.

Valtamedian ja päättäjien toistama ”Venäjän aloittama sota” Ukrainassa kohdistaa huomion vain Venäjän toimiin konfliktissa, vaikka niin Ukrainalla kuin NATOn itälaajenemisellakin on ollut osuutensa Ukrainan sodan syttymiseen. The Guardianin artikkelin mukaan useat asiantuntijat ovat varoittaneet NATOn itälaajenemisen johtavan katastrofiin, mutta tämä näkökulma on jätetty toistuvasti huomiotta. Päinvastainen tilanne tapahtui kylmän sodan aikana, kun Neuvostoliiton vaikutusvalta laajeni Kuubaan lähelle Yhdysvaltojen rajaa. Tilanne vei tällöin osapuolet ydinsodan partaalle. Jos Yhdysvallat olisi tehnyt silloin hyökkäävän aloitteen, olisimmeko pitäneet heitä sodan aloittajana?

Onko Suomi aiheuttanut itse oman turvallisuusuhkansa?

Valtioden välillä vallitseva epäluottamus voidaan nähdä monien sotien syttymisen syinä. Jos toista valtiota pidetään epäluotettavana, sen toiminta näyttäytyy vaikeasti ennakoitavalta. Epäluottamuksellinen suhtautuminen toiseen osapuoleen saa myös oman toiminnan näyttämään ennakoimattomalta ja epäluottamusta herättävältä. Kuten seuraava esimerkki osoittaa, luottamuksen syntyminen edellyttää sekä itsekriittisyyttä että ennakoitavaa käyttäytymistä.

Kuuban ohjuskriisi oli Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välille syntynyt uhkaava tilanne, joka syntyi siitä, että Neuvostoliitto sijoitti ydinohjuksiaan Kuubaan. Tilanteen taustalla niin Yhdysvallat kuin Neuvostoliittokin syyllistyivät syvää epäluottamusta herättäneisiin näkemyksiin toisesta osapuolesta vaarallisena, uhkaavana ja arvaamattomana. Ydinsodan uhka pakotti kuitenkin maiden johtajat itsekriittiseen ajatteluun, eikä heillä ollut varaa nähdä toista osapuolta järjettömänä. Kriisin purkautuminen oli seurausta yhteistyöstä, joka vaati kriisin molempien osapuolten vastuullisia toimia. Robert Kennedy ilmoitti Khrushcheville, että presidentti Kennedy on menettämässä kontrollin tilanteeseen, eikä voisi enää pitkään estää Yhdysvaltojen armeijaa käyttämästä sotilaallista voimaa. Khrushcheville lähetetty avunpyyntö herätti luottamusta, joka sai Khrushchevin ennustamaan konfliktin etenemisen. Tilanteen ennustettavuus pakotti hänet valitsemaan rauhan ja sodan väliltä, ja siten myös arvioimaan kriittisesti omaa toimintaansa kriisin osapuolena.

Kuuban ohjuskriisi osoitti, kuinka tärkeää itsekriittisyys on valtioille konfliktien ehkäisemisen kannalta. Valtion sisäinen pelko luottamuksen ja yhtenäisyyden heikkenemisestä saattaa kuitenkin estää itsekriittistä ajattelua. Itsekriittisyyden seurauksena kansa joutuisi kohtaamaan negatiivissävytteisiä näkemyksiä itsestään. Siksi kriittisten näkemysten olemassaolo saatetaan kieltää keskustelua rajoittamalla.

Itä-Euroopan maiden erikoisasiantuntija, eversti Jacques Baudin mukaan tietyt länsimaiset poliitikot ovat edistäneet Ukrainan konfliktin syttymistä. Baud sanoo Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin luoneen edellytykset Ukrainan konfliktin puhkeamiselle mm. tukemalla Ukrainan äärioikeistoa Maidanin vallankumouksessa ja salaamalla Ukrainan armeijan toimia itäukrainalaisia kohtaan. Myös lääkäri ja entinen poliitikko Jill Stein on kertonut Yhdysvaltojen auttaneen äärioikeistoa nousemaan valtaan Ukrainassa.

Ylen mukaan vuoden 2014 Maidanin vallankumouksen syyt olivat seuraavat: ”protestien taustalla olivat kyllästyminen Janukovytšin korruptoituneeseen ja itsevaltaiseen hallintoon sekä turvallisuusviranomaisten kovat otteet”. Länsimaiden osuus tapahtumiin jätetään siis täysin kertomatta. Koska suomalainen valtamedia ei ole tunnustanut länsimaiden osuutta Ukrainan konfliktin osalta, sen voidaan nähdä luoneen vaikeasti ennakoitavaa ja sitä kautta luottamusta heikentävää kuvaa Venäjästä.

Syyttelyn seuraukset

Itsesuojeluna toimiva ongelmien projisoiminen ulkopuolisen ”vihollisen” syyksi voi näyttäytyä itsekritiikkiä houkuttelevampana vaihtoehtona. Kansalle tarjotaan keinoa välttyä itsesyytöksiltä kohdistamalla vihansa ihmisryhmää vastaan. Määrittelemällä ihmisyys uudelleen, esimerkiksi leimaamalla ihmisryhmä eläimiksi, joilla ei ole ihmisyyden suojaa, oikeutetaan sortaminen ja väkivalta ihmisryhmää kohtaan. Esitetty näkemys voi saada runsaasti kannatusta etenkin, jos ihmisryhmää pidetään syyllisenä yhteisön kurjuuteen. Seurauksena voi syntyä syvää epäluottamusta ja vahvoja ennakkoluuloja osapuolten välille. ”Meidän hyvien” ja ”toisten pahojen” välimatkan kasvaessa suureksi voivat seuraukset olla vakavia.

Ruandan kansanmurhan syttymishetkellä vuonna 1994 media välitti hyvin negatiivisia ja epäinhimillisiä näkemyksiä poliittisista johtajista. Hallintoa tukevassa mediassa opposition johtajia kuvattiin mm. ”pettureiksi”, ”julkisten varojen kavaltajiksi”, ”kansankiihottajiksi” ja ”idiooteiksi”, kun hallitseva puolue nähtiin ”patrioottisena”. Vastaavasti oppositiota tukeva media nimitti hallinnon johtajia ”julmiksi”, ”korruptoituneiksi”, ”valehtelijoiksi”, ”idiooteiksi”, ”eläimiksi” ja ”verenhimoisiksi murhaajiksi”. Itseään he kutsuivat rauhaa rakastavaksi kansaksi, joka kykenee lopettamaan sodan.

Valtamedioiden uutisoinnissa Venäjää on kuvattu ”epävakaana” ja maan johtoa ”hulluna”, ”omituisena”, ”harhaisena” ja ”rottana”. Päättäjät ovat luoneet Venäjästä epäluotettavaa kuvaa sanomalla esimerkiksi, että ”emme voi näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa luottaa toimivan Venäjä-suhteen varaan”. Tällaiset tulkinnat eivät edistä Suomen turvallisuutta, vaan ne johtavat suurempaan konfliktin uhkaan.

Valtamedian ja johtavien poliitikkojen epäluottamusta aikaansaavat näkemykset Venäjästä ovat voineet johtaa päätelmään siitä, että sota aggressiivisena nähdyn Venäjän kanssa on väistämätöntä. Epäluottamusta heijastavat tulkinnat Venäjästä voivat myös tehdä vastakkainasettelua lisäävistä toimenpiteistä, kuten Suomen NATO-jäsenyydestä, houkuttelevamman. Vastaavanlaiset tulkinnat voivat siten toimia NATO-jäsenyyttä jo pitkään kannattaneen valtion johdon päämääriä edistävänä voimana. Valtion johdon pitkäaikaisesta NATO-myönteisyydestä kertoo esimerkiksi vuonna 2014 solmittu isäntämaasopimus.

Vastakkainasettelun purkaminen

Toisen ihmisen näkeminen arvokkaana purkaa vastakkainasettelua ja toimii konflikteja estävänä voimana. Välittäminen, myötätunto, kunnioitus, ymmärrys, rohkeus ja rakkaus ovat moraaliresursseja, jotka toimivat suojamuurina konfliktien syttymiselle ja leviämiselle. Toisen ihmisen ihmisarvon tunnistaminen saa aikaan moraalisia rajoja, joita ihminen ei suostu ylittämään. Yksipuoliset ja puolueelliset näkemykset köyhdyttävät kykyämme tulkita todellisuutta joustavasti eri osapuolten näkökulmasta, mikä on empatian edellytys. Median tulkinnat voivat siten toimia konfliktin yllyttäjinä tai sen rauhoittajina.

Suomalainen valtamedia on tehnyt valtavan tärkeää työtä nostaessaan siviilien kärsimyksen esiin, sillä se on herättänyt halun auttaa hädässä olevia. Siviilien hätää ei saisi kuitenkaan käyttää perusteena poliittisille tarkoituksille. Kärsimykseen liittyvään uutisointiin tulee suhtautua varauksella, sillä valtioiden on nähty hyödyntävän mediaa esittämällä vihollisen väkivaltaa saadakseen osakseen tukea ja sympatiaa, mutta myös oikeuttaakseen omat väkivaltaiset toimensa.

Mielipidevaikuttaminen

Traumaattinen tilanne, kuten Ukrainan sota, on voinut altistaa myös meidät suomalaiset voimakkaalle mielipidevaikuttamiselle. Sokkivaiheessa olevaan ihmiseen tekevät voimakkaan vaikutuksen hänen kohtaamansa ihmiset ja heidän sanomansa. Yksittäiset sanat voivat jäädä tällöin vahvasti mieleen.

Yksilöön kohdistuu valtava ryhmäpaine, kun kyseessä on tavoitteet, joihin kansa yhtyy yhtenäisenä ”joukkueena”. Ryhmäpaineen aikaansaama yhtenäisyys tukahduttaa yksilöllisyyttä, joka voidaan tulkita haitalliseksi vastavoimaksi ryhmän tavoitteiden kannalta. Jokaisen ihmisen vastuulla on silti tulkita mediaa ja johtajien puheita kriittisesti, koska kritiikittömyyden seurauksena voi olla yhä rajoitetumpi yhteiskunta.

Autoritaarisissa yhteiskunnissa valtavirrasta eroavien yksilöllisten tulkintojen julkinen ilmaiseminen on johtanut työsuhteen loppumiseen tai armo vihollisena nähtyä ryhmää kohtaan on tulkittu julmuudeksi kansaa kohtaan. Hallitsijat pitävät tällaista ilmapiiriä yllä pelon avulla. Kyse on vallan säilyttämisestä, joka on riippuvainen valtavirran näkemyksistä.

Sodan helppouden kuvaaminen

Nyt kun eduskunnan NATO-keskustelu on alkamassa, on menty jopa niin pitkälle, että media on alkanut vähättelemään Venäjän sotilaallista voimaa suhteessa Suomeen. Iltalehden uutinen kertoo, että ”Venäjä näyttää nyt entiseltä sotilaalliselta suurvallalta” ja että ”Venäjä ei kauhean vakavaa sotilaallista voimaa voi Suomeen kohdistaa”. Lisäksi vakuutellaan, että ”tekisipä Venäjä mitä hyvänsä, Suomen puolustus on niin hyvässä kunnossa, että helppoa se ei olisi”.

Vastaavanlainen uhan vähättely on tuttua jo Persianlahden sodan aikaisesta mediakampanjasta vuodelta 1990. Ulkomaankirjeenvaihtajan mielipidekirjoitus argumentoi silloin sotatoimien puolesta muodostamalla tulkintoja Irakin johdon heikkoudesta ja vähäisestä suosiosta, vallankumouksen helppoudesta sekä arabien vajavaisista ongelmanratkaisutaidoista. Muu valtamedia toisti Washington Postin esittämiä väitteitä tehostaen niiden vaikutusta. Tämä oli yksi keino monista saada yhdysvaltalaiset kannattamaan sotaa.

Uhkarohkea ja hätäinen NATO-hakemus

Ukrainan sota on herättänyt meissä suomalaisissa voimakkaita tunteita kuten pelkoa, vihaa ja surua. Suomalaisten turvallisuuden kannalta ei kuitenkaan ole viisainta antaa tunteiden ohjata keskustelua Suomen liittoutumisesta. NATO-keskustelun ytimessä tulisi olla kysymys siitä, lisääkö Suomen NATO-jäsenyys todella maamme turvallisuutta vai voiko se jopa aiheuttaa välittömän sodan uhan. Tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä tulisi aina olla rauhan edistäminen.

On fakta, että Suomen Nato-jäsenyys johtaisi Suomen ja Venäjän välien kiristymiseen ja suurempaan vastakkainasetteluun, useiden tietolähteiden mukaan jopa Venäjän sotilaallisiin toimiin, mutta mihin faktaan perustuu se väite, että Venäjä hyökkäisi Suomeen, jos Suomi pysyisi liittoutumattomana?

Mikäli Suomi hakee Nato-jäsenyyttä, katkeaa myös Suomen pitkä perinne neutraalina rauhan sovittelijana. Suomi joutuisi myös elämään jatkuvasti tilanteessa, jossa rajanaapurina on suurvalta, joka pitää Suomea vihollisenaan. Lisäksi Suomi tulisi vedetyksi mukaan muiden NATO-maiden konflikteihin. Olemmeko todella valmiita näihin seurauksiin?

Jos Suomi liittyy NATOn jäseneksi, eikö Venäjän näkökulmasta strategisin hetki sotilaallisille toimille olisi silloin, kun Suomen NATO-jäsenyys näyttää selvältä, mutta muut NATO-maat eivät ole vielä velvollisia tulemaan avuksi, jolloin Suomi saattaisikin jäädä yksin? Ylen lähteiden mukaan Suomi ei näyttäisi olevan saamassa sotilaallista tukea muilta NATO-mailta jäsenyyshakemuksensa aikana.

Toisaalta, jos Suomen NATOn jäseneksi liittyminen vetäisi muutkin NATO-maat osalliseksi konfliktiin, olisiko Suomi mahdollisesti käynnistämässä suurvaltojen välistä sotaa? Nämä eivät ole kysymyksiä, jotka tulisi käsitellä muutamien viikkojen sisällä, kuten nyt eduskunnassa on tarkoitus tehdä.

Nato-keskusteluun ehdit vielä vaikuttaa esimerkiksi

Lähteet

  1. Ilta-Sanomat. Venäjän supertiedottaja varoitti Suomea ”vakavista sotilaallisista ja poliittisista seurauksista”. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008500140.html
  2. Yle. Venäläispoliitikko varoittaa Suomea Nato-jäsenyydestä. https://yle.fi/uutiset/3-5737785
  3. Iltalehti. HBL: Putinin lähipiiriläinen varoittaa Suomea Nato-jäsenyydestä. https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2014060818387377
  4. Daily Mail. Finland will be aking for ’the destruction of their country’ if they join NATO and make themselves a Russian ’target’, Moscow lawmaker warns. https://www.dailymail.co.uk/news/article-10696145/Finland-asking-destruction-country-join-NATO-Russia-warns.html?ito=socia-facebook
  5. Helsingin Sanomat. Sauli Niinistö Svenska Ylelle: Natosta ei tarvita kansanäänestystä tai virallista mielipidemittausta. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008718984.html
  6. Yle. Ylen kysely: Enemmistö suomalaisista kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä. https://yle.fi/uutiset/3-12336530
  7. Yle. Ylen kysely: Nato-jäsenyyden kannatus vahvistuu – 62 prosenttia haluaa nyt Natoon. https://yle.fi/uutiset/3-12354756
  8. Yle. Evan kysely: 60 prosenttia haluaa Suomen Natoon, mieluiten jo tänä vuonna. https://yle.fi/uutiset/3-12368944
  9. StrawPoll. Pitäisikö Suomen liittyä NATO:n? https://strawpoll.com/polls/eNg6RB2KegA
  10. Yle. Keskusta on valmis Natoon, jos valtiojohto niin päättää – puoluevaltuusto yksimielinen. https://yle.fi/uutiset/3-12396421
  11. Kellner, D. Media culture. 2003.
  12. Fairclough, N. Miten media puhuu. 1997.
  13. Wertsch, J. Batiashvili, N. Mnemonic communities and conflict: Georgia’s national narrativa template. Teoksessa Markova Ivana & Gillespie Alex (toim.) Trust and conflict. Representation, culture and dialoque. Routledge, New York, 37-49. 2012.
  14. Psaltis, C. Intergroup trust and contact in transition: A social representations perspective on the Cyprus conflict. Teoksessa Markova Ivana & Gillespie Alex (toim.) Trust and conflict. Representation, culture and dialoque. Routledge, New York, 83-104. 2012.
  15. Gillespie, A. Dialogical dynamics of trust and distrust in the Cuban missile crisis. Teoksessa Markova Ivana & Gillespie Alex (toim.) Trust and conflict. Representation, culture and dialoque. Routledge, New York, 139-155. 2012.
  16. The Guardian. Many predicted Nato expansion would lead to war. Those warnings were ignored. https://www.theguardian.com/commentisfree/2022/feb/28/nato-expansion-war-russia-ukraine
  17. Moniammatillinen Koronakriisin Ratkaisuryhmä. WEF ja suuri nollaus. Propagandaa, korporatismia ja salainen maailmanlaajuinen vallankaappaus. https://mkrsuomi.fi/wef-ja-suuri-nollaus/
  18. Raudsepp, M. Wagner, W. The essentially Other: representational processes that divide groups. Teoksessa Markova Ivana & Gillespie Alex (toim.) Trust and conflict. Representation, culture and dialoque. Routledge, New York, 105-123. 2012.
  19. Higiro, J-M. Rwandan private print media on the eve of the genocide. Teoksessa Allan Thompson (toim.) The media and the Rwanda genocide. Pluto Press, London, 75-89. 2007.
  20. Glover, J. Ihmisyys. 1900-luvun moraalihistoria. 2008.
  21. Yle. Putin sanoi tyhjentävänsä Ukrainan natseista: listasimme viisi syytä, joilla Venäjä on perustellut hyökkäystään. https://yle.fi/uutiset/3-12390670
  22. Kaleva. Naton isäntämaasopimus tarkoittaa sotilasyksiköiden avustamista. https://www.kaleva.fi/naton-isantamaasopimus-tarkoittaa-sotilasyksikoide/1641339
  23. Cf2R. La situation militaire en Ukraine. https://cf2r.org/documentation/la-situation-militaire-en-ukraine/#
  24. Iltalehti. Putinin käsiin jäämässä viimeinen keino – mitä se tarkoittaa Suomelle? https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/7ebfd5ef-581a-4f19-b62e-56276aea8ea5
  25. Yle. Analyysi: Ei, Yhdysvallat ei anna Suomelle täysiä turvatakuita – mutta tällaista apua voisi tulla, eikä se ole vähäpätöistä. https://yle.fi/uutiset/3-12406645

LÄHDE: MKRSUOMI.FI 16.04.2022