– seuraa lopun ajan aiheita

Missä menee Ruotsi ja miksi?

Suomessa hoettiin vuosikausia, että Ruotsissa kaikki on hyvin ja muuta väittävät levittävät valheita. Esimerkiksi toimittaja Maria Pettersson vieraili maassa Helsingin Sanomien toimittajana ja julisti että kaikki on hyvin. Muuta väittäviä suorastaan pilkattiin.

Nyt on kiiltokuva murentunut ja karu todellisuus on selvinnyt. Sekin aletaan myöntää, että ongelmat liittyvät Ruotsin valtavaan maahanmuuttoon Lähi-idästä ja Afrikasta. Toki tuota maahanmuuttoa ei myönnetä syyksi. Syy on kuulemma epäonnistunut kotouttaminen ja valtavat maahanmuuttajalähiöt, joihin monta kertaa poliisikaan ei uskalla mennä.

Nyt suuri saksalainen lehti Bild julistaa, että Ruotsi on Euroopan vaarallisin maa. Kun muualla väkivaltainen käytös (mm. kantaväestön) pienee, Ruotsissa tilanne kulkee eri suuntaa useilla väkivaltarikollisuuden alueella.

Nyt herää kysymys, mitä juttua media ja mm. Maria Pettersson meille syöttivätkään? Yrittivätkö he pimittää asiaa siksi, että Suomessa ei voitaisi estää vastaavaa kehitystä? Vai olivatko he vain hyväuskoisia hölmöjä, jotka eivät tienneet mitä kertoivat?

Nyt olisi satuja kertoneiden medioiden ja toimittajien syytä kertoa suoraan, mistä on kyse? Ilman sitä miksi kukaan enää luottaisi heidän uutisiinsa?

LÄHDE: OikeaMedia/blogi/Olli Pusa 28.10.2021

Kirjoittaja Olli Pusa on sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija