– seuraa lopun ajan aiheita

Ruotsin lintukoto euroopan väkivaltaisin

Lintukodosta tuli Euroopan väkivaltaisin maa – tällaisen perinnön väistyvä Stefan Löfven jättää seuraajalleen

Professorin mukaan Ruotsi on Stefan Löfvenin valtakauden päättyessä taloudellisesti suhteellisen vakaa, mutta vaikeasti hallittava maa.

Ruotsin pääministerin valtakausi on kestänyt seitsemän vuotta. [John Palmen]
Ruotsin pääministerin valtakausi on kestänyt seitsemän vuotta. [John Palmen]
  • Stefan Löfvenin pitkän pääministerikauden aikana ruotsalaisessa yhteiskunnassa on ehtinyt tapahtua paljon.
  • On hyvin mahdollista, että Löfven tullaan muistamaan pääministerinä, jonka vallassaoloaikana Ruotsi muuttui lintukodosta Euroopan väkivaltaisimmaksi maaksi.
  • Löfven jättää perinnöksi taloudellisesti suhteellisen vakaan, mutta vaikeasti hallittavan maan.

Ruotsin pääministerinä seitsemän vuotta toiminut Stefan Löfven jättää tehtävänsä sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajana tänään torstaina. Pääministerin tehtävästä hän luopuu uuden hallitusneuvottelukierroksen jälkeen, arviolta parin viikon sisällä.

Entinen ay-johtaja on johtanut maata vuodesta 2014. Samalla ajanjaksolla Suomessa on ollut vallassa neljä eri pääministeriä.

Löfven jää historiaan hieman värittömänä poliitikkona, joka ei ollut vahvimmillaan poliittisissa väittelyissä. Näin toteaa Pohjoismaiden tutkimuksen professori Peter Stadius Helsingin yliopistosta.

– Löfven oli vahva neuvottelija ja ratkaisujen hakija. Hän veti läpi uuden lain työoikeudesta, vaikka oma ay-väki vastusti.

Nyt väistyvä pääministeri on todennut sen olevan parempi, että sosiaalidemokraatit vastaavat lakiuudistuksesta porvarihallituksen sijaan. Löfvenin aikakaudella paikallisen SAK:n, eli Landsorganisationen i Sverigen (LO), jäsenten tuki oikeistopuolue ruotsidemokraateille on kuitenkin yli kaksinkertaistunut 8 prosentista 20 prosenttiin.

Stadius pitää Löfvenin päätöstä jättää tehtävänsä hieman yllättävänä, vaikka valtakausi onkin ollut pitkä. Seitsemän vuoden pääministeriyden aikana Löfven on tullut tunnetuksi poliittisista kriiseistä selviytyjänä.

Lintukoto väkivaltaistui

Professorin mukaan on hyvin mahdollista, että Löfven tullaan muistamaan pääministerinä, jonka vallassaoloaikana Ruotsi muuttui lintukodosta Euroopan väkivaltaisimmaksi maaksi.

– Löfven itse on näyttänyt syyttävää sormea edeltävän porvarihallituksen suuntaan ja toistanut, että hänen valtakaudellaan poliiseja on lisätty ja kaksi uutta poliisikorkeakoulua perustettu.

Löfvenin johdolla Ruotsin sosiaalidemokraateista ei ole tullut maahanmuuttokriittisempää, toisin kuin heidän tanskalaisesta sisarpuolueestaan. Stadius arvioi huolestuttavasti viime vuosina lisääntyneen jengiväkivallan nousevan suureksi vaalikysymykseksi ensi syksynä järjestettävissä valtiopäivävaaleissa.

– Etenkin ruotsidemokraattien voidaan olettaa ottavan siitä kaiken irti.

Lue myös

Saksalaislehti kutsuu Ruotsia Euroopan vaarallisimmaksi maaksi: ”Muuttunut todelliseksi painajaiseksi”

Perinteinen ruotsalainen blokkipolitiikka on myös murentunut Löfvenin pääministerikaudella. Stadius huomauttaa kuitenkin, että blokkipolitiikan paluusta tulevien vaalien yhteydessä on pieniä viitteitä.

– Liberaalit ovat jättäneet yhteistyön vasemmistoblokin kanssa, ja ruotsidemokraatit näyttää enenevissä määrin saavuttavan jonkinlaista hyväksyntää Ruotsin maltillisen kokoomuksen silmissä.

Vaikeasti hallittava maa

Viime vuosina yleistyneet nuorten jengiampumiset, vallitseva koronakriisi ja epäonnistunut kotouttamispolitiikka ovat ravistelleet Löfvenin aikana ruotsalaista yhteiskuntaa.

Ruotsin heikohkosti sujuneeseen koronakriisin hoitoon on useampia syitä. Professori nostaa esiin rakenteet, jossa viranomaisilla on monessa kysymyksessä hallitusta enemmän valtaa. Siitä huolimatta pääministerin näkymättömyys kriisin hoidossa on Stadiuksen mukaan ollut silmiinpistävää.

Lisäksi pandemian alkuvaiheen vanhainkotien korkeiden kuolleisuuslukujen on selitetty olevan edellisen porvarihallituksen leikkaus- ja yksityistämispolitiikan tulosta.

– Hoitoalan yksityistäminen on ollut huomattavaa, eikä se ole parantanut palveluita, pikemminkin päinvastoin, Stadius arvioi.

Löfvenin seuraajaksi on nousemassa Ruotsin nykyinen valtiovarainministeri Magdalena Andersson. Stadius kuvaa molempia rauhallisiksi ja vakaiksi, mutta mahdollista menestystä tulevissa vaalitaistoissa on hänen mukaansa liian aikaista vielä arvioida.

– Löfvenin seuraaja joutuu vaalikampanjassa ottamaan kantaa jengiväkivaltaan, maahanmuuttokysymykseen ja ilmastonmuutokseen. Kysymyksiin, jotka eivät perinteisesti ole olleet Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen vahvuuksia ja teemoja.

Andersson saa Löfveniltä perinnöksi taloudellisesti suhteellisen vakaan, mutta vaikeasti hallittavan maan. Merkittävin syy tähän on Stadiuksen mukaan poliittisen kentän muutos, jossa etenkin ruotsidemokraatit ovat ottaneet huomattavan paljon jalansijaa.

LÄHDE: Iltalehti.fi/Magnus Brunnsberg 04.11.2021