Monet ovat huolestuneina todenneet, että nykyään maailmassa on samanlaista ilmapiiriä kuin ennen toista maailmansotaa. Havainto pitää minusta paikkansa. Saatamme elää eurooppalaisen sodan aattoa.
Venäjä on Putinin kaudella palannut neuvostoaikaiseen etupiiripolitiikkaan ja sen mukaiseen retoriikkaan. Putin on todennut, että Neuvostoliiton hajoaminen oli viime vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi ja erityisesti Ukrainan itsenäistyminen kauhistus. Putinia lähellä olevat venäläiset ”ideologit” ovat julistaneet, että Venäjällä on oikeus hallita mielensä mukaan etupiiriään eli pieniä naapureitaan ja pakottaa niitä tahtoonsa, vaikka voimakeinoin.
Putinin kauden yksi merkittävä piirre on ollut pyrkimys palauttaa Venäjälle Neuvostoliiton aikainen mahti. Neuvostoliiton maine on jo palautettu ja Venäjän armeijaa on yritetty kehittää kykeneväksi toteuttamaan tuota tehtävää. Asiassa on kuitenkin melkoinen ongelma. Neuvostoliitossa oli 250 miljoonaa asukasta ja lisäksi Neuvostoliitto / Venäjä hallitsi 100 miljoonaa itäisen Euroopan asukasta. Nyt Venäjällä on enää 130 miljoonaa asukasta ja itäinen Eurooppa sekä Baltia ovat liittyneet Euroopan unioniin ja Natoon. Voimasuhteet ovat muuttuneet. Putin yrittää palauttaa Venäjän mahtia paljon pienemmillä voimavaroilla.
Tuo näkyy mm. asevarustelun takaiskuina. Venäjä kehui uuden panssarinsa Armatan olevan maailman paras ja tällä hetkellä sen pitäisi olla Venäjän armeijan tärkein panssari. Niitä valmistettiin muutama kappale – ja yksi niistä sammui Punaiselle torille paraatin harjoituksissa ja hinattiin pois. Nyt kyseinen panssarihanke on haudattu ja niitä valmistanut tehdas konkurssissa.
Kun amerikkalaiset kehittivät tutkassa huonosti näkyviä häivehävittäjiä, Venäjä yritti kehittää samanlaista. Suhoi-57 piti olla suuri menestys ja mm. Intia tilasi niitä suuren määrän. Mutta hävittäjä floppasi ja Intiakin perui tilauksensa. Nyt hanke on haudattu. Nyt Venäjän haaveena on, että Suhoi-75 on Venäjän tuleva häivehävittäjä. Se toki on vain suunnitelmissa ja sen ensilennosta haaveillaan tällä vuosikymmenellä.
Kun Itä-Eurooppa ja Baltia liittyivät Natoon, harmaalle vyöhykkeelle jäi muutama valtio. Georgia, Ukraina, Valko-Venäjä ja Suomi (jos jätämme Ruotsin pois laskuista). Suomi on EU:n jäsen, mutta ei Naton. Se on kuitenkin pitänyt huolta puolustuksestaan. Valko-Venäjä on Putinin tosiasiallisessa vallassa. Georgiaan Venäjä hyökkäsi, Ukrainassa se valtasi Krimin ja käynnisti sodan Itä-Ukrainassa.
Kovin vauhdikkaasti Putinin yritykset Neuvostoliiton palauttamisesta eivät ole edenneet. Maan voimat eivät oikein riitä leikkimään ydinasesuurvaltaa sekä varustautumista perinteisin asein. Siksi se on joutunut tyytymään vanhojen asejärjestelmiensä päivittämiseen. Toki se on moniin naapureihinsa verrattuna sotilaallisesti vahva. Ylläpitämällä sotatilaa naapureissa, mm. Ukrainassa Venäjä uskoi Ukrainan romahtavan sisäisesti ja tippuvan sen käsiin sisäisen kaaoksen kautta. Näin ei ole tapahtunut, päinvastoin käynnistämillään sodilla Venäjä tosiasiassa loi Ukrainan valtion ja sen identiteetin.
Nyt Putinilta alkaa loppua aika. Venäjän sisäinen tilannekin alkaa olla lukossa opposition tuhoamisesta huolimatta. Vaikuttaa siltä, että Putin on päättänyt käynnistää uhkapelin Neuvostoliiton palauttamisesta. Seuraava askel on ilmeisesti hyökkäys Ukrainaan. Kun se ei sorru sisäisesti, se yritetään kaataa ulkoisesti. Venäjä on kasannut hyökkäysarmeijan Ukrainan rajoille. Aikaisemmin Venäjä on pitänyt itsellään tien auki eri suuntiin ja julistanut, että kyse on ollut vain harjoituksista. Silloin hyökkäyksen voi perua kasvojaan menettämättä.
Nyt tilanne on ratkaisevasti muuttunut. Venäjä on sodalla uhkailemalla vaatinut länttä suostumaan siihen, että sen naapurit ovat sen etupiiriä, jota se saa terrorisoida kuten haluaa. Yleensä tuollaiset vaatimukset käsitellään salassa, mutta kun uhkavaatimus on esitetty julkisesti, ei Venäjä voi siitä perääntyä menettämättä kasvojaan. Ja USA ja länsi on vastannut uhkavaatimukseen ei. Länsi on kuitenkin ilmoittanut, että se ei sekaannu Ukrainan tapahtumiin sotilaallisesti, mutta lisäävät pakotteita Venäjää vastaan. Putinille tämä on vihreä valo hyökkäykselle. Ukraina joutuu samanlaiseen tilanteeseen kuin Suomi 1939 Neuvostoliiton hyökätessä. Sympatiaa varmaan saavat, mutta eivät paljoa apua. Saa nähdä, onnistuuko Putin istuttamaan Ukrainan johtoon mieleisensä hallinnon. Suomen suhteen Neuvostoliitto ei reilut 80 vuotta sitten onnistunut.
Vaikuttaa siltä, että sota on odotettavissa jo ehkä muutamien viikkojen päästä, mahdollisesti Venäjän vuodenvaihteen juhlien jälkeen. Mielenkiintoista miten se vaikuttaa Putinin suosioon Venäjällä. Nopea voitto voisi palauttaa Putinin suosiota, mutta verinen ja pitkittynyt sota söisi kannatusta paljon. Lähinnä voidaan arvailla, millaiset ”Mainilan laukaukset” Putin järjestää.
Sota Ukrainassa saattaa sotkea pahasti maailman muutenkin horjuvaa taloutta. Suomi kärsii todennäköisesti keskimääräistä paljon enemmän Venäjälle asetettavista pakotteista. Suomea kohtaan tuskin tulee kovaa painostusta niin kauan kuin sota Ukrainassa jatkuu, mutta Venäjän sanomaa Suomessa levittävät kirjoittajat ja tutkijat saarnaavat Venäjän oikeutusta toimilleen. Samat tahot ovat pesseet puhtaaksi Venäjää sen aikaisemmista rikoksista. Hyökkäys Suomeen oli suomalaisten vika, Baltian maat liittyivät Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti, kun eivät sotineet itsenäisyydestään jne. Baltia on nyt Naton jäsen ja kynnys uhkailla niitä on korkealla. Suomen (ja Ruotsin) tilanne on monimutkaisempi.
Suomessakin on syytä olla hereillä. En epäile, etteikö puolustusvoimat ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan johto olisi tilanteen tasalla, mutta miten on kokemattoman hallituksen laita?
LÄHDE: OikeaMedia/blogi/Olli Pusa 20.12.2021
Lue myös: Sodan aattona 2