Asiantuntija nosti Suomen esimerkiksi ennakoidessaan Vladimir Putinin liikkeitä: ”Tämä on Ukrainaa isompi asia”

”Suomen presidentillä ei ole aikomustakaan anoa Naton jäsenyyttä, mutta hän ei myöskään voi antaa ulkopuolisen voiman rajoittaa maansa itsemääräämisoikeutta”, Carl Bildt kommentoi Suomen tilannetta.
Kansainvälisen politiikan asiantuntija, Ruotsin entinen pää- ja ulkoministeri Carl Bildt pitää diplomaattista ratkaisua lännen ja Venäjän välisissä jännitteissä edelleen mahdollisena, mutta varoittaa samalla mahdollisuuden pienenevän koko ajan.
”Mikään diplomaattinen vaihtoehto ei täytä presidentti Vladimir Putinin toivetta suur-Venäjästä, mikä antaa ymmärtää, ettei Kremlissä ole suljettu sotilaallista vaihtoehtoa millään tapaa pois”, hän kirjoittaa Project Syndicatessa.
Bildt ei usko Naton ryhtyvän laajenemaan nykytilanteessa, mutta huomauttaa, ettei Nato myöskään hyväksy järjestelyjä, jotka rajoittavat eri maiden itsemääräämisoikeutta.
”Tämä on Ukrainaa isompi asia.”
Bildt käyttää Suomea esimerkkinä ja viittaa tasavallan presidentin Sauli Niinistön joulukuun alussa antamaan lausuntoon, jossa hän korosti, että että Nato-jäsenyyksistä päättäminen on hakijamaan ja Naton jäsenmaiden välinen asia.
LUE TARKEMMIN: Nato-muutos on käynnissä Suomessa, ja Vladimir Putin taisi juuri heittää lisää vettä myllyyn ”etupiiripuheellaan”
Taustalla ovat Venäjän ja Putinin esittämät toistuvat uhkavaatimukset joiden mukaan Nato ei saa laajentua itään.
”Suomen presidentillä ei ole aikomustakaan anoa Naton jäsenyyttä, mutta hän ei myöskään voi antaa ulkopuolisen voiman rajoittaa maansa itsemääräämisoikeutta”, Bildt kommentoi.
”Samalla Keski- ja Itä-Euroopan maat pelkäävät, että yhteen Kremlin vaatimukseen suostuminen johtaa vain uusiin vaatimuksiin”, hän jatkaa.
LUE MYÖS
Carl Bildt ennakoi Vladimir Putinin ryhtyvän erilaisiin toimiin.
”Täysimittainen sotilaallinen hyökkäys (Ukrainaan) johtaisi epäilemättä avoimeen konfliktiin ja vaikutukset leviäisivät Ukrainan rajojen yli. Jos näin kävisi, Natolla olisi kaikki vaihtoehdot pöydällä. Kovemmat pakotteet ja muut vastaavat toimet kaventaisivat Venäjän jo ennestään synkkiä talousnäkymiä. Itse odotan, että Nato lisää läsnäoloaan niissä jäsenmaissaan, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa”, hän ennakoi.
LÄHDE: Uusi Suomi/Katja Incoronato 26.12.2021