– seuraa lopun ajan aiheita

Vakava varoitus levottomuuksista EU:ssa

Nyt tuli ensimmäinen vakava varoitus levottomuuksista EU:ssa: ”Sota vedestä ja ruuasta, jos emme toimi”

Maakaasun hinnassa on pelkästään alkuviikon aikana nähty jopa 60 prosentin nousu. Energian hinnat olivat esillä myös EU-maiden valtiojohtajien epävirallisessa Balkan-huippukokouksessa Sloveniassa tänään.

Komissaari Frans Timmermans.Kuva: epa09466980
Komissaari Frans Timmermans.Kuva: epa09466980

Euroopan komissiossa vihreän kehityksen ohjelmasta vastaava komissaari Frans Timmermans varoitti keskiviikkona poikkeuksellisen suoraan energian kallistumisen seurauksista, jos hintojen nousua ei saada kuriin. Hän korostaa samalla, että ilmastonmuutoksen torjuntaa ei energiakriisin varjolla saa jättää puolitiehen.

”Teemme parhaillaan töitä sen eteen, että löydämme koko EU-tason ratkaisun, jolla kansalaisia voidaan suojella energian hinnan nousulta. Jos asiaan ei puututa, sosiaaliset levottomuudet voivat paisua kestämättömiksi. Vaarana on, että viimeistään lapsillamme on edessään sota vedestä ja ruuasta, jos me emme toimi”, hän kommentoi Financial Timesille.

Maakaasun hinnassa on pelkästään alkuviikon aikana nähty jopa 60 prosentin nousu. Energian hinnat olivat esillä myös EU-maiden valtiojohtajien epävirallisessa Balkan-huippukokouksessa Sloveniassa tänään.

Italian pääministerin Mario Draghin mukaan asiaa ehdittiin käsitellä vain nopeasti.

”Ajatus siitä, että Euroopan komissio voisi toteuttaa energiaostoja yhteisesti muiden nimissä, sai hyvin myönteisen vastaanoton kaikilta. Käsittääkseni komissiolta tulee esitys asiasta ensi viikolla ja Eurooppa-neuvosto ottaa siihen kantaa seuraavassa huippukokouksessa myöhemmin lokakuussa”, Draghi sanoi tiedotustilaisuudessaan kokouksen jälkeen.

Italia on jo tukenut sähkö- ja kaasulaskujen takia vaikeuksiin joutuneita kotitalouksia sekä pieniyrityksiä kolmella miljardilla eurolla. Draghi varoittaa kallistuvan energian kasvattavan sosiaalista epätasa-arvoisuutta koko Euroopassa. Hän nosti Timmermansin tavoin esiin myös ilmastonmuutoksen torjunnan ja niin sanotun vihreän siirtymän osana kokonaisuutta.

”Energian hinta on asia, jota meidän on seurattava erityisen tarkkaan vihreän siirtymän aikana. Hallitusten on autettava ihmisiä taloudellisesti niin, ettei tuloksena ole paheneva sosiaalinen epätasa-arvo. Kuten yleensä, tämäkin ongelma tarkoittaa suurimpia vaikeuksia kaikkein köyhimmille.”

Espanja on vaatinut Euroopan komissiolta toimia tilanteen korjaamiseksi jo viikkojen ajan. Ranska ja Espanja toivat asiaa koskevan esityksen euroalueen valtiovarainministerien eli euroryhmän kokoukseen tällä viikolla ja myös Kreikka, Tsekki ja Romania liittyivät mukaan esitykseen. Jakolinjat asiassa repesivät heti, sillä osa EU-maista vastustaa unionin yhteisiä toimia.

LÄHDE: Uusi Suomi/Katja Incoronato 06.10.2021