Ilmastonmuutoksen kulissi putoaa?

Ilmastonmuutosalarmistien julistus

Ilmastonmuutosalarmistit julistavat, että yksittäisistä kylmistä säistä ei pidä välittää. Olennaista on ilmaston muutos. Kun on lämmintä, se on kyllä merkki ilmaston muutoksesta. Vaikka historiasta löytyy nykyistä lämpimämpiä ajanjaksoja, sellaiset unohdetaan heidän toimestaan.

Mutta jos tulee kylmiä ilmoja, silloin on kyseessä sää, ei ilmasto. Tuo selittely sai huipunsa viime talvena, kun oli kylmä luminen talvi. Silloin julistettiin, että tuo normaali suomalainen talvi olikin merkki ilmaston muuttumisesta ja sen mukanaan tuoma sään ääri-ilmiö.

Viime talven kylmät kelit ennustettiin Suomessa jo vuosia sen avulla, että kyseessä oli auringonpilkkuminimi, jolloin auringin aktiivisuus on pienimmillään. Tosiaisiassa käytännössä kaikki aurinkomkunnan lämpö on peräisin auringosta.

Viime talvena oli poikkeuksellisen laajalti kylmiä kelejä. Emme me yksin hytisseet. USA:ssa kylmät ilmat levisivät laajalti maassa ja jopa eteläisimpiin osavaltioihin. Tapahtumat herättivät ympäri maailmaa ilmastotutkijoiden kannalta kiusallisia kysymyksiä. Samaan aikaan kovien kylmyyskausien kanssa julistetaan, että ilmasto lämpenee, mannerjäät sulavat ja ihmiset hukkuvat sulamisvesiin. Syynä kuulemma se 4% vuotuisista hiilidioksidipäästöistä, joka arvioidaan ihmisen aiheuttamaksi. 

Useat tutkijat ovat ennustaneet, että ilmasto on pikkuhiljaa kääntymässä kylmempään suuntaan ja lähimpien vuosikymmenien aikana ilmasto viilenee. Saatamme nähdä entistä enemmän kylmiä lumisia talvia. Se olisi tuhoisaa monien maineelle. Lukuisat ilmastotutkijat ovat aggressiivisesti ja öykkäröiden julistaneet, että tietokoneohjelmansa ennustavat ilmaston lämpenevän nopeasti  ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen vuoksi.

Mitään näyttöjä tuon hiilidioksiosuuden ratkaisevasta osuudesta ilmaston muuttumiseen ei ole olemassa. Se perustuu vain tietokoneohjelmien laskelmiin. Toki ilmasto muuttuu ajasta toiseen lämmeten ja viileten, mutta vieläkään sen pohjimmaisia syitä ei tiedetä. Tieteellisyys vaatii faktoja, ainakin luonnontieteissä.

Jos ilmasto alkaa viilentyä lähivuosina, se olisi kiusallista ilmastonmuutosalarmisteille.  Heidän lisäkseen ongelmissa olisivat ilmastonmuutosta uskonnon kaltaisesti saarnanneet poliitikot ja sillä rahastaneet yritysjohtajat.

Miten ilmastonmuutosalarmistit ovat varautuneet siihen kannaltaan kammottavaan kehitykseen, jossa ilmasto viilenee? Ohessa valtiollinen verorahoitteinen media Yle jo esittelee seuraavia selityksiä. Tulevaisuudessa kylmät talvet ja kauhuprofetiaan sopimattomat sääilmiöt julistetaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiksi ääri-ilmiöiksi. Syyksi julistetaan polaaripyörre. Sen seurauksena pohjoisen napa-alueen kylmää ilmaa pääsee purkautumaan etelämmäksi.

Kun siis seuraavan kerran hytisette 30 asteen pakkasessa, ei kannata valittaa asiasta ilmastotutkijoille. Selitykseksi on on päätetty polaaripyörre. Sinänsä on varmaan sama, mikä selitykseksi tarjotaan. Ilmastonmuutoksen suhteen pelissä on niin valtavat bisnekset, että ne ruhjotaan läpi oli totuus mikä tahansa ja maksoi se suomalaisille mitä tahansa.

Tutkimus: Maapallon ilmaston lämpeneminen voi tuoda mukanaan rajuja pakkasjaksoja | Yle Uutiset | yle.fi

LÄHDE: OikeaMedia/blogi/Olli Pusa 06.09.2021

Kuvan lisännyt taakkatoimitus. Kuva: maanpuolustus.net
Kuvan lisännyt taakkatoimitus. Kuva: maanpuolustus.net