– seuraa lopun ajan aiheita

Rasismiako vai ei?

Tuhotaanko Suomea ranskalaisella maahanmuuttomallilla?

MTV:n entinen Ranskan kirjeenvaihtaja Helena Petäistö kirjoitti twitterissä 29.3.2022

”Élémentaire, mon cher Watson! Ukrainasta pakenevat sotaa naiset ja lapset, miehet jäävät puolustamaan maata. Syyriasta tulivat nuoret miehet, jotka jättivät naiset ja lapset sodan keskelle.”

Petäistön tviitti sai aikaan raivoisan vastausryöpyn, joka piti sisällään lukuisia herjauksia, joissa Petäistöä syytetään rasismista. Petäistöä syytetään myös valehtelusta, kun hän kertoo Syyriasta saapuneiden olleen pääasiassa nuoria miehiä.

Tosiasiassa Petäistö on oikeassa, sillä virallinen tieto kertoo, että vuonna 2015 Suomeen saapui 33 476 turvapaikanhakijaa, joista miehiä oli 26 424. Syyrialaisia sen sijaan ei liiemmin saapunut, kuten valtamediassa annettiin ymmärtää, vaan sen sijaan Suomeen rantautui vuonna 2015 eniten Irakin kansalaisia, 20 484, ja toiseksi eniten saapui Afganistanin kansalaisia, 5 214.

Yleisradion 17.8.2018 julkaiseman selvityksen mukaan vuoden 2015 osalta kyettiin turvapaikanhakijoiden kohdalla selvittämään vain 20 prosentin henkilöllisyys, vaikka sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg väitti Yleisradion A2 – turvattomuusillassa 2.3.2016, että ”Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee.”

Samassa Ylen artikkelissa kerrotaan, että vuosien 2015 – 18 aikana tulleiden puhuttelussa saatiin tulijoista varmuudella selville vain 28 prosentin henkilöllisyys. Tämä tarkoittaa, että noin 32 000 Suomeen pyrkineen todellista henkilöllisyyttä ei saatu varmistettua.

Nergin valehtelu oli luokkaa törkeä, mutta hän selvisi siitä ilman seurauksia, kuten suomalaisessa yhteiskunnassa on tapana, kun puhutaan virkamiehistä ja poliitikoista. Tosiasia on, että kansalaiset maksavat Suomessa vuosittain kymmenien miljoonien edestä palkkaa henkilöille, jotka valehtelevat työkseen.

Ukrainalaisten pakolaisten henkilöllisyyden selvittämisessä ei liene ongelmia (eivät hävitä papereitaan kuten vuoden 2015 ”turvapaikanhakijat”) eikä ukrainalaisten vuoksi tarvitse järjestää turvallisuusiltaa kuin korkeintaan ukrainalaisnaisille ja -tytöille, jotka ovat jo muualla Euroopassa kohdanneet tummapintaisten maahanmuuttajamiesten taholta seksuaalista väkivaltaa vastaanottokeskuksessa.

Voi tietysti olla, että Poliisihallitus kieltää tosiasioiden kertomisen ukrainalaisnaisille, kuten teki (kielsi tosiasioiden kertomisen suomalaisille) vuonna 2015 kaikille poliisilaitoksille lähettämässään ohjeistuksessa, jossa kiellettiin kertomasta rikoksentekijän status turvapaikanhakijana

Kaikkea se rasistiksi leimaamisen pelko aiheuttaa jopa maan poliisijohdolle. Pelkäävät niin paljon, että eivät hoida varsinaista tehtäväänsä.

Poliisijohdon tärkein tehtävä on kansalaisten turvallisuudesta huolen pitäminen, johon [turvallisuudesta huolen pitämiseen] kuuluu myös oikean tiedon jakaminen, jotta ihmiset osaavat ennakoida ja varoa.

Merkittävän turvallisuuteen liittyvän tiedon pimittämisen pitäisi olla rangaistavaa niiden kohdalla, jotka vastaavat turvallisuusasioista. Ikävä kyllä, Poliisihallituksen edustajien kasvoilta ei ole ollut luettavissa edes häpeän häivää.

Poliisihallituksen poliisiylijohtaja nimitettiin Petteri Orpon sisäministerikaudella, joten osittain Orpon piikkiin menee tämäkin mielipuolisuus. Sisäministeriö ohjaa ja valvoo poliisin toimintaa ja Poliisihallitus on sisäministerin alaisuudessa toimiva laitos.

Helena Petäistön saamien rasismisyytösten perusteella vaikuttaa siltä, että Suomi on viimeistään nyt edennyt vaiheeseen – tosiasiassa ollut jo pitkään – jossa faktat ovat rasismia, jos ne tuhoavat massamedian ”hyville ihmisille” syöttämiä mielikuvia, joiden varassa maailmaa elämäntehtävänään halailevien kansalaisten hyvyys lilluu.

Toissapäivänä (29.3.2022) rasismisyytöksiä niskaansa saanut Petäistö kirjoitti jo noin 16 vuotta sitten blogissaan muun muassa seuraavasti:

”Hetkeä aiemmin hän oli udellut minulta – tietäen, että olin maassa jo toiseen otteeseen – mikä maassa oli mielestäni muuttunut 15 vuodessa. Kerroin, että minusta ranskalaisista oli tullut aiempaa aggressiivisempia ja pelokkaampia holtittomalta vaikuttavan maahanmuuton edessä ja ihmettelin, miten näin on päässyt tapahtumaan.”

Keskustelun, johon Petäistö viittaa, hän kävi vuonna 1991 Ranskan entisen presidentin neuvonantajan kanssa.

Petäistön vuonna 2005 julkaistun blogin lähtökohtana olivat Pariisin monikulttuuriset mellakat, jotka alkoivat 27.10.2005 kestäen noin kolme viikkoa. Mellakoiden ranskalaiselle yhteiskunnalle aiheuttamista taloudellisista kustannuksista Petäistö kertoi seuraavaa:

”Rysäyksen välitön hinta on noin 500 miljoonaa euroa. Lopullista hintaa ei vielä kukaan osaa arvioida.”

Kuudentoista vuoden takaisessa blogitekstissään hän valistaa lukijoitaan maahanmuuttoon liittyvillä asioilla, joita Ranskan presidentit ovat toinen toisensa jälkeen tuottaneet kansalaisten harmiksi.

Ranskan presidenttien tapa toteuttaa maahanmuuttopolitiikkaa on kuin suora kopio käsikirjasta ”Kuinka sivistyskulttuuri ja yhteiskunnan sosiaalinen koheesio tuhotaan mahdollisimman tehokkaasti”.

Sosiaalinen koheesio = [esimerkiksi suomalaisten kokema] yhteenkuuluvuuden tunne

Petäistö kirjoittaa:

”Kun monet muut maat automatisoivat teollisuuttaan, Ranska turvautui presidentti Valery Gisgard d’Estaingin johdolla entisten siirtomaamaiden halpaan työvoimaan ja salli myös heidän moniavioisten perheidensä tulon maahan.”

Ja kuten tiedämme, mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Suomen poliittinen johto – riippumatta siitä, onko pääministerinä istunut kokoomuslainen, keskustalainen vai demari (sdp) – on toteuttanut samaa politiikkaa [kuin Valery Gisgard d’Estaingin Ranska] viimeisten vuosikymmenten aikana. Halpaa työvoimaa ja moniavioisia muslimiperheitä on saatu maahan kaikkien viime vuosien hallitusten aikana.

Keskisuurten konsensuspuolueiden (sdp, kok, kesk) edustajien mielestä kyse on hienosta monikulttuurisuudesta ja kansainvälisyydestä, jota vastustavat ovat syrjäytyneitä peräkammarin poikia ja kaikkea vierasta pelkääviä ksenofobeja.

Petäistö jatkaa:

”Presidentti Francois Mitterrand taas halusi näyttää vasemmiston suuren sydämen kolmatta maailmaa kohtaan. Hän laillisti ensi töikseen valtavat määrät laittomasti maahan tulleita siirtotyöläisiä ja avasi rajat seposelälleen.”

Ja mitä tekee Sanna Marinin (sdp) johtama sosialistihallitus juuri tällä hetkellä?

Laillistaa käytännössä laittomasti maassa oleskelevat kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat ja mahdollistaa heidän siirtymisensä suomalaisen sosiaaliturvan piiriin kantaväestön ikiaikaisesti elätettäviksi.

Hallituksen uusimman esityksen toteutuessa turvapaikkaa hakenut, kielteisen päätöksen ja karkotuspäätöksen saanut voi hakea oleskelulupaa.

Marinin hallitus on tuhoamassa täydellisesti turvapaikkajärjestelmän uskottavuuden viimeisetkin rippeet. Periaatteena vaikuttaa olevan ”kaikki halukkaat sisään riippumatta siitä, ovatko he ikuinen taloudellinen riesa vai peräti merkittävä turvallisuusuhka”.

Entä mitä Ranskassa tapahtui sen jälkeen, kun havaittiin, että vakavat yhteiskunnalliset ongelmat vain kasvavat noudatetun maahanmuuttopolitiikan seurauksena?

Petäistö valistaa blogissaan:

”Vähitellen ilmeni, ettei täysin vieraasta kulttuurista tullut väki sulaudukaan Ranskan tasavaltaan niin kuin olivat tehneet katoliset puolalaiset, italialaiset, espanjalaiset ja portugalilaiset. Siirtomaissa opetettu juttu yhteisistä gallialaisista esi-isistä ei enää purrut.

Ranskan keskushallinto on perinteisesti vahva, ja se on välillä toki kokeillut tiukempiakin otteita. Sen usko omaan kaikkivoipaisuuteen ei kuitenkaan horjunut, ja tosiasiat hukutettiin täkäläiseen le non-dit -käytännön mukaiseen hymistelyyn sanomatta asioita suoraan.”

Ranskan malli toimii erinomaisena esimerkkinä kaikelle typeryydelle, jota Suomen lukuisat hallitukset ovat noudattaneet sen jälkeen, kun ovat nähneet millaista jälkeä monikulttuurifanatismi ja haitallinen maahanmuutto ovat saaneet aikaan muun muassa Ranskassa, Britanniassa ja Ruotsissa.

Mitä Suomessa tapahtui, kun haitalliseen maahanmuuttoon kohdistuva avoin ja rehellinen kritiikki sai laajasti huomiota Jussi Halla-ahon Scriptan ja Hommaforumin yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön nousemisen myötä?

Valtamedia ja lähes kaikki eduskuntapuolueet vasemmalta oikealla aloittivat jahdin, jonka seurauksena käräjien ovet alkoivat aueta yhä useammin henkilöille, jotka esittivät perusteltua kritiikkiä politiikasta, jonka tuhoisat vaikutukset olivat olleet silmien edessä jo vuosien ajan.

Jussi Halla-aho (ps) oli ensimmäinen laajasti tunnettu persoona, joka sai maistaa omaan kansaan nuivasti suhtautuvan konsensuspolitiikan rankaisevaa kättä, kun hänet tuomittiin absurdein perustein kansanryhmää vastaan kiihottamisesta

Toiseuden palvonta, jonka erityiskohteena ovat olleet islaminuskoiset ja / tai värilliset ihmiset, alkoi toden teolla Tarja Halosen (sdp) presidenttikaudella (2000 – 2012).

Huomionarvoista on, että Halosen valinnan mahdollistivat kokoomuslaiset. Kokoomuksen roolia Halosen valinnassa kuvattiin erinomaisesti Turun Sanomien mielipidekirjoituksessa, jossa mainitaan natseja nykyisin kaikkialla näkevä Kirsi Piha (kok) ja ”selvin päin en astuisi humalassa auton rattiin” lausahduksestaan tunnettu Sirpa Pietikäinen (kok), joiden kummankin poliittinen koti on oikeasti vihreissä, kuten nykyisin niin monen muun kokoomuslaisen sen perusteella, millaisella innolla he romuttavat suomalaista yhteiskuntaa vihreän vallankumouksen tukijoukkoina.

Turun Sanomista päiväyksellä 16.12.2005 löytyvässä mielipidekirjoituksessa, joka liittyy Kirsi Pihan valintaan Sauli Niinistön vuoden 2006 presidentinvaalikampanjan johtajaksi, todetaan muun muassa seuraavaa:

”Kirsi Pihan valinta kokoomuksen vaalikoneiston johtajaksi oli suuri virhe. Ei niin, että hän olisi huono agitaattori. Päinvastoin, hän on erinomainen. Hän ratkaisi viime vaaleissa Tarja Halosen valinnan. Televisioesityksessä hän vakuutti, että Halonen on paras ehdokas. Tarja Halosella on samat mielipiteet kuin hänelläkin. Tätä oli säestämässä kokoomuksen toinen ääniharava, Sirpa Pietikäinen. Ei ihme, että porvarillisesti ajattelevat naiset äänestivät Tarja Halosta nostaen hänet 13 prosentin kannatusluvuista presidentiksi.”

Toiseuden ihailu ja palvonta eivät vaienneet Sauli Niinistön (kok) noustua presidentiksi 1.3.2012, vaan noudatettu politiikka jatkoi voittokulkuaan samalla, kun entistä useampi etninen suomalainen on kärrätty käräjille vastaanottamaan kiihotustuomiota.

Niinistön kaudella tahti vain kiihtyi sen jälkeen, kun kokoomus käynnisti puheenjohtajansa Petteri Orpon ja oikeusministerinä istuneen Antti Häkkäsen toimin vihapuhejahdin, jonka toteuttajaksi valtakunnansyyttäjän virkaan Häkkänen esitti Raija Toiviaista, joka myös valittiin tehtävään tunnetuin seurauksin.

Mitään pakkoa Toiviaisen valinnalle ei ollut, sillä päteviä ehdokkaita olisi ollut useita, mutta nähtävästi Orpo halusi sananvapauden vastaisen henkilön valtakunnansyyttäjäksi.

Kuten muistetaan, Orpo oli se nimenomainen henkilö, joka halusi perustaa vihapuhetyöryhmän, jotta kansalaisten suut saadaan tukkoon. 

Toiviainen kertoi jo aiemmassa toimessaan apulaisvaltakunnansyyttäjänä keskittyvänsä nimenomaan ”vihapuheeseen”.

Ylen artikkeli, päivätty 22.1.2017, lainaus tekstistä, ingressi: 

”Apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen aikoo ottaa erityiseen tarkkailuun tuomioistuinten antamat rangaistukset niin sanotuista vihapuherikoksista.”

Toinen lainaus samasta artikkelista:

”Toiviainen on toiminut vasta puoli vuotta apulaisvaltakunnansyyttäjänä, mutta hän on ehtinyt tehdä jo monta syyteharkintaa poliitikkojen harjoittamasta vihapuheesta. Ja tuomioitakin on tullut.

– Tuomiot ovat tulleet kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselle, kunnallispoliitikko Terhi Kiemungille ja Sebastian Tynkkyselle, joka myös toimii poliittisesti. Myös eräs poliittinen avustaja ja kunnallispoliitikkoja on tuomittu, apulaisvaltakunnansyyttäjä luettelee.”

Toiviainen totesi lisäksi haastattelussa, että ”tässähän tulee kuntavaalit tänä vuonna [2017] ja on tietysti mahdollista, että joku innostuu vähän liikaa”.

Petteri Orpo väitti tuolloin, että vihainen puhe heikentää eniten suomalaisten turvallisuudentunnetta.

Harhainen täytyy ihmisen olla, jos luulee, että vihainen puhe on kansalaisten turvallisuudentunteen merkittävin heikentäjä.

Orpon ja monen muun suomalaisen – Päivi Räsäsen käräjätapauksen perusteella myös useiden journalistiksi itsensä laskevan – olisi syytä sisäistää länsimaisen yhteiskunnan merkittävä peruspiirre liittyen sananvapauteen. Se kiteytyy erinomaisesti lauseeseen ”olen kaikesta eri mieltä kanssasi, mutta taistelen loppuun asti oikeudestasi olla eri mieltä”.

Selvää on,  että ”kivapuhe” ei tarvitse sananvapauden suojaa. Sen sijaan monille toimittajille näyttää olevan epäselvää, että sananvapaus kattaa myös ilmaisut, jotka saattavat loukata, järkyttää ja häiritä ihmisiä. 

Sananvapauteen liittyy myös rajoituksia, kuten se, että väkivaltaan kiihottaminen ja yllyttäminen ovat rikollisia tekoja.

Suomen ei pidä jatkaa sananvapauden osalta niin sanotulla Ugandan tiellä, vaikka Orpo ja kumppanit tuntuvat kovasti kansalaisten pelotteluun perustuvaa vallankäyttöä kaipaavan. Ugandan edesmenneen diktaattorin Idi Aminin kerrotaan todenneen:

“There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech.” ([Ugandassa] on sananvapaus, mutta en voi taata vapautta puheen jälkeen.)

Tulevaisuuteen katsoen suomalaisilla on edelleen seitinohut mahdollisuus lopettaa kehityskulku, joka vie lopullisesti Ranskan ja Ruotsin kaltaiselle tuhon tielle. Ranskan ja Ruotsin tekemien radikaalien virheiden korjaaminen ei taida enää onnistua ainakaan rauhanomaisin keinoin, joka näkyy ainakin Ranskassa kroonisena liikehdintänä, jonka pelätään jossain vaiheessa eskaloituvan sisällissodan kaltaiseen tilaan.

Mahdollinen muutos vaatii Suomen osalta aivan ensimmäiseksi vakaan päätöksen, jonka mukaan poliitikoille ja puolueille, jotka ovat tukeneet vaalista toiseen yhteiskuntaa tasaisen varmasti tuhoavaa politiikkaa, ei anneta ensimmäistäkään ääntä tulevissa eduskuntavaaleissa.

Ovako suomalaiset vihdoin ja viimein heränneet todellisuuteen, koska kaikkialta Euroopasta löytyy karmaisevia esimerkkejä valtioista, jotka ovat toteuttaneet ranskalais-ruotsalaista maahanmuuttopolitiikkaa?

Omalta osaltani voin todeta, että usko on jo lähellä nollatasoa, mutta kaikkea toivoa en ole kaivoon heittänyt. Ukrainalaisten pakolaisten tulo näyttää herättäneen osan kansalaisista todellisuuteen sen suhteen, että turvapaikanhakijoita on ainakin kahdenlaisia – aitoja ja feikkejä, jotka kykenee erottamaan toisistaan varsin helposti, jos rehellisyyttä ja tahtoa tosiasioiden tunnustamiseen riittää.

LÄHDE: OikeaMedia/blogi/Heikki Porkka 31.03.2022

[ Yläotsikko taakkatoimitus ]