Neljä kymmenestä raiskausepäillystä on ulkomaalaistaustaisia
Valtioneuvoston selvityksen mukaan sosiaalinen huono-osaisuus ei selitä ulkomailla syntyneiden korkeampaa seksuaalirikollisuutta.
Seksuaalirikoksista epäillyt ovat olleet viimeisen vuosikymmenen aikana pääosin nuoria. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Valtioneuvoston julkaiseman selvityksen mukaan ulkomailla syntyneiden osuus raiskauksista epäillyistä nousi 16 prosenttiyksikköä vuodesta 2018 vuoteen 2019.
Luku nousi edelleen kaksi prosenttiyksikköä vuoteen 2020, jolloin ulkomailla syntyneiden osuus epäillyistä oli 38 prosenttia.
Ulkomaalaisten osuus on kasvanut vielä jyrkemmin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäiltyjen joukossa, vaikka kokonaisuudessaan ulkomailla syntyneitä on harvemmin epäiltynä kyseisestä rikoksesta kuin raiskauksesta.
Suomessa seksuaalirikoksista epäillyt henkilöt ovat olleet viimeisen vuosikymmenen aikana pääosin nuoria. Toisen aikuisen raiskauksesta tuomittujen mediaani-ikä on 31 vuotta ja lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittujen noin 26 vuotta.
Toisen polven maahanmuuttajien seksuaalirikosepäilyt olivat tilastojen valossa hyvin harvinaisia vuosina 2011–2020. Selvityksen mukaan vasta tulevina vuosina voidaan havainnoida tarkemmin, eroaako ryhmän riski syyllistyä seksuaalirikokseen kantaväestön riskistä.
– Vuonna 2020 ulkomaalaistaustaisten määrä oli 444 031. Heistä ensimmäisen polven ulkomaalaistaustaisia oli 367 417 (83 prosenttia) ja toisen polven 76 614 (17 prosenttia). Yli puolet toisen polven maahanmuuttajista on alle 15-vuotiaita lapsia, julkaisussa todetaan.
Analyysin perusteella sosiaalinen huono-osaisuus selittää vain hieman ulkomailla syntyneiden korkeampaa seksuaalirikollisuutta.
– Toisin sanoen maahanmuuttajien seksuaalirikoksia selittävät ennen muuta muut tekijät kuin sosiaalinen huono-osaisuus, kuten työn puute tai köyhyys. Muita selittäviä tekijöitä voivat olla esimerkiksi kulttuurisiin oppimisprosesseihin liittyvät tekijät, kielteiset elämänkokemukset ja arkirutiinitoiminnot, julkaisussa todetaan.
Onko pääkaupunkiseutu Suomen itsetuhoisimpien kansalaisten asuinalue?
Tuoreimpien mielipidetiedustelujen (gallupit), edellisten kuntavaalien (2017) ja pääkaupunkiseudun (Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen) valtuustojen koostumuksen perusteella vaikuttaa siltä, että alueella asuvia etnisiä suomalaisia
1) ei liiemmin kiinnosta, mihin heidän kerryttämänsä verot kuluvat
2) ei haittaa, vaikka heidän suosimansa puolueet edistävät turvattomuutta lisäävää politiikkaa.
Kauniaista lukuun ottamatta muissa pääkaupunkiseudun kunnissa suurimmat valtuustoryhmät ovat kokoomuksella, sdp:llä ja vihreillä. Helsingissä ja Espoossa kaksi suurinta ovat kokoomus ja vihreät tässä järjestyksessä, Vantaalla ykköspaikkaa pitää sdp, jolla on yksi valtuutettu enemmän kuin kakkosena olevalla kokoomuksella.
Toki sdp kannattaa myös liittovaltiota, mutta tekee työtään ”sammutetuin lyhdyin” ja kiistää aina tarpeen tullen edistävänsä liittovaltiokehitystä. Viimeisimmän näytteen kaksinaamaisuudesta sdp antoi EU:n elpymispaketista käydyn keskustelun yhteydessä, jolloin demarijohto kiisti itsestään selvyyden, jonka mukaan nykyisen kaltainen elpymispaketti muuttaa ratkaisevasti EU:n luonnetta tehden siitä yhteisvastuu- ja velkaunionin, jollaista siitä ei pitänyt kansainvälisten sopimusten mukaan koskaan tulla.
Voiko suomalaisten äänestyskäyttäytymisestä tehdä johtopäätöksen, jonka mukaan pääkaupunkiseudun etnisten suomalaisten elintaso on noussut niin korkealle tasolle, että hyvinvoinnin mukanaan tuoma älyllinen laiskuus on johtanut piittaamattomaan asenteeseen? Piittaamattomuus ilmenee esimerkiksi EU-sopimusten rikkomisen (no bail out) sekä oman maan itsenäisyyden ja kansakunnan itsenäisen päätösvallan vähättelynä (liittovaltiopuolueiden kannattaminen).
Pääkaupunkiseudun suomalaisten poliittinen käyttäytyminen nousi jälleen kerran mieleen, kun luin MTV:n sivuilta ulkomaalaismiesten muodostamasta joukosta, joka on pahoinpidellyt ja ryöstänyt ihmisiä Helsingin Pikku Huopalahdessa.
Väkivaltainen jengi on käyttänyt pahoinpitelyyn paitsi käsiään ja jalkojaan, myös pesäpallomailoja ja puukkoa. Poliisin pidättäessä joukkion, löytyi heidän autoistaan pesäpallomailojen ja teräaseiden (esim. puukko) lisäksi viidakkoveitsiä ja ampuma-ase.
MTV:n artikkelissa kerrotaan, että suurin osa tekijöistä on somalitaustaisia, toisin sanoen etnisiä somaleja, ei etnisiä suomalaisia. Yhdelläkään kiinni otetulla ja sittemmin vangituksi tulleella ei ole suomalaista nimeä.
Iltasanomat, Yle ja Helsingin Sanomat ovat raportoineet tapauksesta, mutta jättävät kertomatta, että tekijät ovat ulkomaalaistaustaisia.
Helsingin Sanomien, Iltasanomien ja Ylen artikkelien mukaan tekijöinä on kymmenen noin 20 – 25 –vuotiasta MIESTÄ.
Suojelevatko mediat somaleja vai pelätäänkö niiden toimituksissa rasismisyytöksiä? Kuinka monelle kansalaiselle jää Ylen, HS:n ja Iltasanomien artikkelien perusteella käsitys, jonka mukaan MIEHILLÄ tarkoitetaan valkoihoisia etnisesti suomalaisia miehiä?
Nostin Britanniassa useilla paikkakunnilla esiintynyttä ja yhä esiintyvää grooming-aihetta esiin siksi, koska Helsingin Sanomat kirjoitti siitä erittäin vaillinaisen ja virheitä sisällään pitäneen artikkelin.
Tämä päivän Britanniasta löytyy jo useita valtamedioita, jotka raportoivat avoimesti maahanmuuton ja monikultturismin tuomista ongelmista. Suomi sen sijaan tulee tässä(kin) suhteessa jälkijunassa noudattaen median osalta pääsääntöisesti niin sanottua neuvostoliittolaista tiedotusmallia, jossa johtavien poliitikkojen puheille ja päätöksille sekä valtamedian uutisoinnin uskottavuudelle haittaa tekevistä tosiasioista vaietaan. Kuten tiedetään, useimpien Suomen poliittisten johtajien ja valtamedian edustajien mielestä [haitallinen] maahanmuutto edustaa rikkautta ja voimavaraa.
”Helsingin käräjäoikeus on vanginnut teosta 1996 syntyneen … ”
[ Lista löytyy alkuperäisestä artikkelista. Taakkatoimitus ]
Miksi Pikku Huopalahden tapaus on ajankohtainen juuri nyt? Siksi, että vain muutama päivä takaperin Helsingin poliisin johdosta kerrottiin, ettei pääkaupunkiseudulla ole vaarallisia jengejä. Samaa mantraa on poliisin suunnasta kerrottu jo vuosien ajan, vaikka pääosin maahanmuuttajista muodostuneet jengit ovat viime vuosina kohdistaneet väkivaltaa ja ryöstöjä enimmäkseen valkoihoisia henkilöitä kohtaan.
Pikku Huopalahden tapaus on ajankohtainen myös siksi, että Suomessa järjestetään kesäkuussa kuntavaalit, joiden tuloksen perusteella määräytyy kaikissa Suomen kunnissa myös se, millaista väestöä kunnat pyrkivät houkuttelemaan asukkaikseen.
Tämä tarkoittaa, että Suomen eri hallitusten toteuttama maahanmuuttopolitiikka näkyy nyt ja tulevaisuudessa myös kuntatason politiikassa. Väitteet siitä, että maahanmuutolla ja kuntavaaleilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ovat silkkaa potaskaa ja propagandaa. Uutisoinnin perusteella tiedetään esimerkiksi se, että kokoomusjohtoinen Espoo on ajautunut pahaan velkakierteeseen, jonka syntymisessä noudatetulla maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikalla on ollut suuri merkitys.
Helsinkiläisillä on varmasti hyvässä muistissa Kaivopihan kuolemaan johtanut törkeä pahoinpitely, jossa tummapintaiset nuoret hakkasivat suomalaisnuoren niin pahoin, että tämä menehtyi myöhemmin. Helsingin poliisi ei ole tähän päivään mennessä saanut syyllisiä kiinni. Poliisi vitkutteli tapaukseen liittyvien tunnistekuvien julkaisun suhteen ja nähtävästi kävi niin, että osa epäillyistä tekijöistä pääsi karkuteille eikä heidän olinpaikastaan ole varmaa tietoa.
Kummallista on, että poliisin rajalliseksi kerrottuja resursseja on riittänyt rasismi- ja äärioikeistojahtiin, mutta ei Kaivopihan tapauksen kaltaisiin tapauksiin.Helsingin käräjäoikeus on vanginnut teosta 1996 syntyneenKummallista on, että poliisin rajalliseksi kerrottuja resursseja on riittänyt rasismi- ja äärioikeistojahtiin, mutta ei Kaivopihan tapauksen kaltaisiin tapauksiin.
Kuten moni muistaa, poliisi tuhrasi suuren määrän resursseja etsiessään ja kuulustellessaan valkoiseen lakanaan pukeutunutta suomalaisnuorta syksyllä 2015. Poliitikot ja media näkivät lakanaan pukeutujassa merkkejä äärioikeiston noususta ja osa mediasta piti huolen, että Suomesta levisi maailmalle viesti, jonka mukaan maassa on Ku Klux Klanin kannattajia. Nuori mies tavoitettiin, mutta minkäänlaista syytettä häntä vastaan ei nostettu.
Saman syksyn aikana poliisin tiedotusosasto ja media pimittivät turvapaikanhakijoina Suomeen saapuneiden irakilaisten tekemiä seksuaalirikoksia niin pitkään, kunnes pääministeri Juha Sipilän kotikonnuilla Kempeleessä raiskattiin nuori tyttö afgaanipakolaisen toimesta.
Viime vuosina Suomessa ja muualla läntisessä maailmassa on kohistu vihapuheesta, joka väitteiden mukaan vaarantaa jopa demokratian. Suomen hallitus on jo ryhtynyt toimiin sananvapautta vastaan, joten tulevina aikoina saattaa entistä useampi kriittisesti maahanmuuttoon, monikultturismiin ja noudatettuun politiikkaan suhtautuva suomalainen saada kutsun kuulusteluun, jossa pyritään todistamaan henkilön harjoittaneen vihapuhetta.
Ja kuten haitallisen maahanmuuton suosimisen suhteen, sananvapauden kimpussa ovat innokkaimmin häärimässä nykyinen hallitus ja opposition kokoomus.
Suomen poliittiselta eliitiltä on tainnut unohtua totuus, jonka mukaan haukku ei tee haavaa toisin kuin fyysinen väkivalta, joka saattaa viedä hengen.
En vähättele kenenkään henkisiä kärsimyksiä, mutta joku tolkku ja priorisointi pitäisi olla rikollistenkin jahtaamisessa. Itse olen käsittänyt, että oikeus elämään on tärkein ihmisoikeus, mutta nähtävästi poliittisen eliitin piirissä ajatellaan toisin ja pidetään oletettua rasismia ja / tai loukkaavaa puhetta niin merkittävinä rikoksina, että niiden etsintään täytyy valjastaa merkittävä määrä poliiseja. Orwellismi on pop?
Olen useaan otteeseen pyytänyt median ja politiikan edustajia kirjaamaan julkisuuteen mitä he tarkoittavat rikkaudella ja voimavaralla erityisesti sen maahanmuuton suhteen, jota Suomeen saapuu Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta. Itse en keksi ainoatakaan syytä, miksi suomalaisten tulisi sietää talouden ja turvallisuuden kannalta erittäin haitalliseksi osoittautunutta politiikkaa.
Toisaalta voidaan sanoa, että esimerkiksi helsinkiläiset, vantaalaiset ja espoolaiset ovat saaneet vastaanottaa juuri sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, jota enemmistö heistä on kaikissa vaaleissa tilannut.
Fakta on, että kokoomus, keskusta, sdp, rkp, vihreät ja vasemmistoliitto seisovat yhteisessä rintamassa nykyisen kaltaisen maahanmuuton takana.
Perussuomalaiset on ainoa selkeästi haitallista maahanmuuttoa vastustava puolue, kristillisdemokraatit hieman vaihtelevasti.
LiikeNytin linjasta ei voi sanoa mitään, mutta jotain sen periaatteista kertonee puolueen näkyvän hahmon Mikael Jungnerin kommentointi, jossa hän ylistää toistuvasti noudatettua politiikkaa ja toivoo Helsingin muuttuvan entistä maahanmuuttajavaltaisemmaksi kaupungiksi.
Kuten tekstin alussa totesin, vaikuttaa vahvasti siltä, että pääkaupunkiseudun asukkaiden enemmistöä eivät talouden ja turvallisuuden asiat tunnu liiemmin kiinnostavan. Jos ne kiinnostaisivat, eivät kai he luottaisi vaalista toiseen juuri niihin henkilöihin ja puolueisiin, jotka edistävät kehitystä, jonka myötä taloustilanne ja turvallisuus heikkenevät?
Antti Häkkänen: Miksi Suomi ei ole puolustamassa sananvapautta?
Kokoomusedustajan mukaan Emmanuel Macron on jätetty yksin islamilaista maailmaa vastaan.
Antti Häkkänen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen kysyi eduskunnan kyselytunnilla, missä nyt on yhtenäinen Eurooppa terrori-iskujen jälkeen.
– Euroopassa käydään keskustelua islamilaisen maailman ja eurooppalaisten arvojen välillä — avoin yhteiskunta, ihmisoikeudet, demokratia. Missä on yhtenäinen Eurooppa? (Ranskan presidentti Emmanuel) Macron on yksin, Antti Häkkänen sanoi.
– Missä on yhtenäinen Eurooppa? Mitä Suomen hallitus on nyt tehnyt sen eteen, että Euroopan unioni toimisi yhdessä reagoiden esimerkiksi Turkin (presidentti Recep Tayyip) Erdoğanin väitteisiin, hän kysyi.
Myös kokoomuksen Ilkka Kanerva kysyi, onko hallituksella aikomusta saada Euroopan unionia toimimaan ”yhtenäisemmillä pelisäännöillä”.
– Euroopassa tehdään nyt parhaillaan silmittömiä joukkomurhia islamilaisen terrorismin nimissä. Tapetaan järkyttävällä tavalla ihmisiä tänä päivänä. Täytyy kyllä sanoa, että meidän suomalaisten tunteenilmaisut solidaarisuuden merkeissä ovat olleet aika aneemisia näiden ilmiöiden yhteydessä, Ilkka Kanerva totesi.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) vastasi, että kaikki Euroopan unionin jäsenmaat ovat tuominneet Ranskan iskut.
– Meillä oli Eurooppa-neuvoston kokous, jossa annoimme yhteisen julkilausuman ja täysin yhdenlinjaisesti tuomitsimme nämä kamalat iskut. Meillä on myös ensi viikon jälkeen 19.11. Eurooppa-neuvoston kokous, jonka pääasiallinen teema on tämä koronavirustilanne, mutta varmasti siellä tätäkin kokonaisuutta sivutaan Wienin iskujen osalta, Sanna Marin sanoi.
– Itse olen lähettänyt Itävallan kanslerille Sebastian Kurzille, kollegalle, surunvalittelut ja osanottoni Itävallan iskujen uhrien omaisille ja läheisille ja koko Itävallan kansalle. On aivan selvää, että me yhdessä tuomitsemme nämä järkyttävät iskut ja seisomme yhdessä rintamassa tätä kamalaa terrorismia vastaan.
Euroopan islamisaatio ei ole näennäistieteellinen salaliittoteoria
Mistä johtuu, että Euroopan islamisaatiota väitetään pseudotieteelliseksi salaliittoteoriaksi, vaikka ennusteille on vahva tilastollinen pohja, jota tukevat konkreettiset esimerkit poliittisesta lähihistoriasta?
Pew Research Center, jota yleisesti pidetään laadukkaana tutkimuslaitoksena, ennustaa Ruotsin muslimiväestön osuuden jopa 30.6%:iin vuonna 2050. Eurooppalaisista muslimeista noin 2/3 kannattaa kyselyiden mukaan erilaisia islamistisia arvoja, kuten islam-kritiikin kriminalisointia tai sharia-lakia. Radikaalin vähemmistön myytti (”myth of radical minority”) on näin ollen kumottu kysymällä asianosaisilta itseltään. Yksinkertaisesta laskutoimituksesta nähdään, että Ruotsin suurin puolue on todennäköisesti islamistinen puolue vuonna 2050, eli hyvin lyhyen ajan kuluttua. Suomi seuraa perässä vähän myöhemmin, mikäli nykykehityksen annetaan jatkua. Epätasainen väestöjakauma ja kasautuminen voisi johtaa sharia-lailla hallittuihin laajoihin paikallisalueisiin (hyperghettoihin) jo aiemmin.
Ruotsin hallituksessa on jo ollut avoimesti islamistisia henkilöitä, kuten asuntoministeri Mehmet Kaplan (ympäristöpuolue), joka on verrannut ISIS-vierastaistelijoita talvisodan vapaaehtoisveteraaneihin ja jolla on yhteyksiä turkkilaisiin äärinationalisteihin. Vastaavasti esimerkiksi varapääministerinä toiminut Åsa Romson on nimittänyt 9/11-iskuja ”onnettomuudeksi”, ja puolueen nouseva tähti Yasri Khan joutui eroamaan kieltäydyttyään kättelemästä naisia. Terrorismitutkija Lars Nicander vahvistaa, että islamistit ovat soluttautuneet Ruotsin ympäristöpuolueeseen.
Keskustelu aiheesta voisi jatkossa pysyä asiallisena ”äärioikeistolaisiksi rasisteiksi” nimittelyn sijaan. Millä perusteella tilastotulkintaa voidaan pitää harhaanjohtavana? Tai miten edellämainittujen ruotsalaisten poliitikkojen toiminta voidaan nähdä jonakin muuna kuin poliittisen islamin ensiaskeleina Ruotsin hallituksessa?
Malmön mellakat muistuttivat muuten huomattavasti enemmän sotaa kuin Ukrainan konflikti.
Poliittinen poliisi uhriutuu ja oikeuslaitos maalittaa kansanedustajia
Poliittinen poliisi jatkaa punavihreän hallituksen kanssa eri mieltä olevien kansanedustajien poliittista paimennusta virkatoimissaan. Monet varmaan muistavat, että Vihreää liittoa edustavaa rikoskomisario Pekka Hätöstä kohtaan esitettiin viime syksynä laajaaarvostelua hänen aloitettuaan tutkinnan kristillisdemokraattisen, perussuomalaisen ja – poikkeuksellista kyllä – yleisen paineen vuoksi myös erään sosiaalidemokraattisen kansanedustajan kannanotoista (käsittelin aihetta täällä).
Poliittisen poliisin hampaissa ovat olleet erityisesti perussuomalaiset. Muiden päätymistä rikostutkintaan voidaan kuvailla lähinnä imaginääriseksi tasapainotusyritykseksi.
Kun Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen haukkui nyt poliisilaitoksen Dupondina ja Dupontina tunnetuksi tulleiden poliittisten poliisien toista puolta, ylikomisario Jari Taposta, ”munattomaksi nillittäjäksi” erään Twitter-keskustelun päätteeksi, Taponen päätti osoittaa miehuutensa tekemällä kinastelussa kohtaamastaan nimittelystä rikosilmoituksen.
Poliisin toiminnassa ja pyrkimyksessä kahlita poliittista arvostelua on kyse pahasta vääristymästä, kun rikosilmoituksen tekeminen koetaan luontevaksi tavaksi toimia erimielisyyttä kohdattaessa.
Euroopan unionissa ja länsimaissa laajemminkin on voimassa periaate, jonka mukaan julkisen vallan, poliittisen vallan ja viranomaisvallan ei pidä pyrkiä puolustamaan itseään eikä käsityksiään ensisijaisesti juridisin saati väkivalta- tai rangaistuspotentiaaliin perustuvin keinoin. Tätä Jari Taponen ei näytä sisäistäneen, kuten ei sitäkään, että terrorialueilta tulleita ei pidä istuttaa samoille koulunpenkeille normaalien suomalaisten lasten tai nuorten kanssa.
Muistutan edelleenkin siitä jo Magna Cartan ajoilta periytyvästä periaatteesta, että sananvapaus on säädetty kansalaisten suojaksi esivaltaa vastaan. Ennakolta rajoittamaton sananvapaus on ihmisoikeus, jota ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa. Myöskään rikoslailliselle jälkikäteissensuurille ei ole kestäviä perusteita, sillä rikostuomiot ohjaavat ihmisiä pidättäytymään rehellisten mielipiteidensä ilmaisemisesta. Ilman vapaata ilmaisu- ja julkaisutoimintaa katoaa totuus yhteiskunnassa vallitsevista näkemyksistä.
Näin käynnistyisi hiljaisuuden spiraali. Kun lainsäädäntö aikaa myöten kirjaa vallitsevaa yhteiskuntakäytäntöä, jossa ihmiset vaimentavat itseään, kapenee sanankäytön tila. Lopulta kansalaiset tulevat omalla vaikenemisellaan kiihdyttäneiksi todellisten mielipiteidensä hukuttamista arvottomaan viranomaisdiskurssiin ja muuhun mössöön, aivan kuten on käynyt Uuden Suomen puheenvuoropalvelussa, jossa muutamat yrittävät sinnitellä toimituksen punavihreitä käsityksiä myötäillen.
Kansalaisreaktioiden ja kansallismielisyyden myönteisyys
Kun maassamme tapahtui taas viime viikolla kaksi henkirikosta ulkomaalaisten tekijöiden toimesta, suorastaan vaarallista on, että poliisi pyrki vaimentamaan kansalaisten mielipiteenilmaisuja muistuttamalla ”hienotunteisuudesta rikoksen uhria ja hänen läheisiään kohtaan”. Mitä hienotunteisuutta se sellainen on, että vääryyksistä vaietaan?
MTV3:n jutun mukaan poliisi jatkoi niiden kansalaisten uhkailemista, joilla vielä on tilannetietoisuus ja jonkinlainen moraali tallella: ”Myös sosiaalisessa mediassa voi kirjoituksellaan tai julkaisullaan syyllistyä rikoksen tunnusmerkistön täyttävään toimintaan. Poliisi seuraa tiiviisti sosiaalisen median kirjoituksia”, poliisin tiedote julisti.
Täysin sairaalla tolalla asiat ovat silloin, jos mustasukkaisuudesta tehtyjä rituaalisia kunniamurhia erehdytään pitämään sillä tavalla pyhinä, että kansalaiset eivät voi sanoa haisevia vastalauseitaan niistä saamatta peräänsä vihervasemmiston juristinäätiä ja heidän uustaistolaisia juudaksiaan.
Sormenheristely suomalaisia kunnon ihmisiä kohtaan vie luottamusta pois poliisilta itseltään, joka sillä tavoin on menettämässä merkittävimmän toimintaresurssinsa, eli kunnioituksen ja arvovallan. Vika ei ole välttämättä poliisin henkilökunnassa vaan vihreän ministerin ja kansliapäällikön johtamassa sisäministeriössä, joka on siirtänyt poliittisia tehtäviä poliisille. Jari Taposen ja Pekka Hätösen ohella muita poliittisia poliiseja ovat julkisuudessa olleet Espoon Vihreitä edustanut Teemu Hokkanen ja Jussi Huhtela, jonka tviitit turvapaikanhakijoista kouluissa johtivat poliisiasiain neuvottelukunnalle tehtyyn kyselyyn.
Hullunkurisinta tuossa viranomaisten harjoittamassa kurituksessa on, että sen takana olevat tahot, kuten sisäministeriö, valtakunnansyyttäjänvirasto ja vihervasemmistolainen virkamieskunta luulevat voivansa poistaa kansalaisilta heidän mielipiteensä ja asenteensa julistamalla ne kielletyiksi tai rangaistaviksi.
Jos kantaväestöjen pyrkimykset puolustaa asemaansa, omaisuuttaan, oikeuksiaan ja kansallisvaltioiden järjestelmää yleensä nähdään jonakin paheksuttavana nationalismina, on syytä muistaa, että kaiken kansallismielisyyden nousu Euroopassa on seurausta vain ja ainoastaan poliittisen vihervasemmiston harjoittamasta tyhmästä maahanmuuttopolitiikasta, jolla on rikottu ja loukattu kantaväestöjen itsemääräämisoikeutta, turvallisuuden tarvetta ja monia vapauksia vastaan. Tässä mielessä kansallismielisyyden elpyminen on luonnollinen vastareaktio vääryyksiin ja sellaisena myönteinen ja tilannetta tervehdyttävä asia.
Kansalaisten poliittinen tahto ei katoa rankaisemalla
Tilanne: Kansalaiset ovat eri mieltä maahanmuutosta kuin uustaistolaiset punavihreät poliitikot. Siis laitetaan poliisi pamputtamaan ja haastetaan kansalaiset käräjille vääristä ajatuksista ja sanoista!
Kun ripitys kohdistuu kansanedustajiin, se kumoaa kansanvallan ja kansanedustuslaitoksen idean, aivan niin kuin tieteilijöiden hiljentäminen vesittää kriittisen tiedonmuodostuksen.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on täysin oikeassa tehtyään aloitteen, jolla kansanryhmää vastaan kiihottamista koskeva rikoslain kohta rajattaisiin sanktioimaan vain tapaukset, joissa kehotetaan johonkin aineelliseen, henki- tai väkivaltarikokseen. Loukkaavuus ei saa riittää.
Olen itse esittänyt kirjassani Kuinka Suomi korjataan? (2019) määritelmät myös sille, millä edellytyksin nykyistä lakia voidaan soveltaa, toisin sanoen yhdistää yksittäisiin tapauksiin (luku 15.2). Ehtojen tulisi olla tällä tavoin tarkasti määriteltyjä, mitä ne eivät tällä hetkellä ole. Lisäksi esitän uskonrauhan rikkomista koskevan säädöksen poistamista kokonaan laista (luku 16). Olen valmistellut myös lakialoitetta kansalaisten viestinnällisten oikeuksien parantamiseksi (luku 14.2). Erään asiantuntevan juristin perustelut sille, miksi Suomi voi aivan hyvin poistaa kiihotusrikoksen, löydätte täältä.
Ano Turtaisen tapausta vastaava kuonokopu nähtiin myös, kun Martin Scheinin vaati perussuomalaisten kansanedustajaa Juha Mäenpäätä syytteeseen sopimattomina pitämistään sanoista. Onpa syytteen nostamisen muotoseikkojen kanssa niin tai näin, vasemmistolaisten juristien hontelous näkyy erityisesti siinä, että he eivät näytä ymmärtävän mitään sen enempää poliittisen järjestelmämme legitimaatiosta kuin yhteiskunnan sosiopsykologiastakaan.
Kansanedustuslaitoksen asia on päättää koko siitä arvokonstituutiosta, jolle kaikki muu toiminta voi legitimoitua. Jos kansanedustajien suita aletaan kapuloida, vedetään silloin matto koko kansanvaltaisen yhteiskunnan alta. Näin kansandemokratiassa.
Ihmisoikeuksista kiinnostunut Martin Scheinin on itse antanut tukensa ihmisoikeuksia polkeneelle kommunistiselle yhteiskuntajärjestelmälle aikana, jolloin Neuvostoliiton keskitysleirit, Stalinin ajan teloitukset, pogromi, sananvapauden raiskaukset ja kaikki muu hulluus oli yleisesti tiedossa.
Wikipedian tietojen mukaan Martin Scheinin oli 1970-luvulla SKDL:n enemmistön linjauksia noudattaneen Turun akateemisen sosialistiseuran (TuASS) keskeinen toimija. Hän työskenteli SKDL:n eduskuntaryhmän palveluksessa juristina 1980-luvun alkupuolen ja kuului 1980-luvun alussa Suomen Kommunistiseen Puolueeseen, jonka keskuskomiteaan hänet valittiin edustajakokouksessa 1981. Hän toimi vuonna 1989 Demokraattisten lakimiesten Demlan puheenjohtajana.
Nämä valinnat ja linjaukset antavat täysin paljastavan kuvan toimijan arvostelukyvystä ilman, että johtopäätösten tekoon tarvittaisiin mitään olettamia. On melko mitätöntä erehtyä tavallisena kansalaisena jossakin yksittäisessä sananvalinnassa verrattuna siihen, että erehtyy professorina koko ajattelunsa peruslinjauksissa. Tämä heittää pysyvän epäilyn varjon siihen, että myös yliopisto, joka tukee poliittisesti motivoitunutta agenda- ja tendenssitoimintaa, on erehtynyt henkilövalinnoissaan.
On sangen outoa, että eduskunnan perustuslakivaliokunta käyttää asiantuntijoinaan henkilöitä, jotka ovat selvästi rajanneet itsensä ja käsityksensä äärivasemmiston ahtaaseen nurkkaukseen. Kommunistinen käsitys, että yksilöiden toiminta pitää alistaa julkisen vallan määräyksille, näyttää juurtuneen pysyvästi heidän ajattelunsa perusrakenteeksi. Tämä autoritaarinen ja hierarkkinen komentelupolitiikka näyttää olevan myös EU:n ja EIT:n toimintatapa.
Sen sijaan meillä täällä vapaassa oikeistossa ajatellaan, että yksilöt ovat suvereeneja päättämään siitä, mitä ajattelemme ja sanomme ja että yhteiskunnan tehtävä on noudattaa kantaväestöön kuuluvien yksilöiden tahdonmuodostusta, jolla pitää olla prioriteetti kaikilla yhteiskunnan alueilla poliittisen vallanperimyksen pohjalta.
Totuuden ajatuksistaan saa sanoa
Samalla, kun vihervasemmisto täyttää valtion turvallisuusalan korkeimpia virkoja omilla uustaistolaisilla kellokkaillaan, lähestytään vaaran vuosien tilannetta, jolloin SKP:n Yrjö Leino toimi sisäministerinä ja vasemmistososialisti Otto Brusiin Punaisen Valpon päällikkönä. Tuolloinkin vasemmiston sissit tanssivat valtioneuvoston pöydillä ripaskaa vetääkseen kuraan sananvapauden, aivan kuten Itä-Euroopan maissa.
Filosofian näkökulmasta yksi on ylitse muiden: totuuden saa sanoa. Ja totuus se on totuus myös siitä, mitä kansalaiset ajattelevat toisistaan, täällä käymässä olevista, maahanmuutosta tai poliittisista asioista yleensä. Se on yhteiskunnallinen totuus, jota ei pidä peitellä juristinnuijien harjoittamalla pelottelulla. Siteeraan lopuksi hollantilaista oikeusfilosofia ja Leidenin yliopiston professoria Paul Cliteuria, joka lausui 9.3.2017 TV1:n Ulkolinjassa näin:
”Kun poliitikkoja tuomitaan julkisesti esitettyjen mielipiteiden takia, on vaarana, että julkisesta keskustelusta tulee mahdotonta. Poliitikkojen ei pitäisi joutua miettimään kaikkea sanomaansa etukäteen oikeustoimien varalta. Loppujen lopuksi äänestäjät arvioivat poliitikkojen näkökulmien ja mielipiteiden oikeellisuuden. Jos mielipiteet eivät miellytä, ääniä ei tule. Se on normaali toimintatapa demokratiassa. Se on muuttumassa tällaisten tuomioiden takia.”
On selvää, ettei yhteiskunnallista totuutta voida saavuttaa oikeussaleissa, joita varjostaa rangaistusten uhka, joten Cliteurin toteamuksessa ei ole mitään uutta, paitsi että sen sanoi professori. Vastaava ei olisi mahdollista Suomessa, vaan sitä pidettäisiin ”tieteellisesti perustelemattomana populismina”, sillä tämän maan yliopistojen oppituolit on täytetty viimeistä virkaistuinta myöten vihervasemmistolaisten puolueiden etäispäätteillä, jotka käyttävät asemaansa häikäilemättömästi punavihreän agendan juurruttamiseen myös opiskelijoiden tajuntaan.
Euroopassa kristittyihin kohdistuvia hyökkäyksiä ennätysmäärä vuonna 2019
”Jyrkkä kasvu kristinuskon vastaisissa hyökkäyksissä liittyy saumattomasti viimeaikaiseen muslimimaista tulleeseen massamaahanmuuttoon”
Artikkeliin liittyvä kuva
Euroopassa tuhottiin, ryöstettiin tai turmeltiin vuonna 2019 noin 3
000 kristillistä kirkkoa, koulua, hautausmaata ja muistomerkkiä – mikä
on kristittyjen vastaisten pyhäinhäväistysten ennätysvuosi Euroopassa.
Tämä selviää tutkimuksesta, jonka Gatestone -instituutti on tehnyt
käydessään läpi tuhansia sanomalehti- ja poliisiraportteja,
parlamentaarisia tutkimuksia, sosiaalisen median julkaisuja ja blogeja
Britanniasta, Ranskasta, Saksasta, Irlannista, Italiasta ja Espanjasta.
Kristinuskon vastainen vihamielisyys on näin laajentumassa
Länsi-Eurooppaan, missä vuoden 2019 aikana kristittyjen kirkkojen ja
symbolien kimppuun hyökättiin tarkoituksellisesti päivästä toiseen.
Gatestone -instituutin vanhempi tutkija Soeren Kern kertoo näistä tuoreessa 1. tammikuuta päivätyssä artikkelissaan, jonka lopussa todisteena on
liitteet ja lukematon määrä linkkejä kristittyjen kirkkoihin ja
symboleihin suunnattuihin hyökkäyksiin Euroopassa vuonna 2019.
Liitteessä 1 on jaoteltuina epäilyttävät tulipalot kirkoissa,
hyökkäykset kristillisissä historiallisissa kohteissa, hautausmaiden
häpäisyt, virtsaaminen, ulostaminen ja muu säädyttömyys kristillisissä
paikoissa, anarko-feministis-satanistiset ja poliittisesti motivoituneet
iskut kirkoissa, hyökkäykset jouluseimiin sekä muslimien tekemät
hyökkäykset kristittyjä ja kristillisiä paikkoja vastaan.
Liitteestä 2 löytyy kristittyjen kirkkoihin ja symboleihin
kohdistuneet hyökkäykset Euroopassa vuonna 2019 maakohtaisesti
raportoituna Ranskasta, Saksasta, Irlannista, Italiasta,
Iso-Britanniasta ja Espanjasta.
Liite 3 koostuu merkittävien henkilöiden valikoiduista kommenteista
ja pohdinnoista koskien kirkkohyökkäyksiä Euroopassa vuonna 2019.
Hallituksen tilastojen mukaan väkivalta kristillisissä paikoissa on
yleisintä Ranskassa, jossa kirkot, koulut, hautausmaat ja muistomerkit
joutuvat ilkivallan, häpäisyn ja polttamisen kohteeksi keskimäärin
kolmesti päivässä. Poliisiraporttien mukaan Saksassa hyökkäyksiä
kristillisiin kirkkoihin on puolestaan keskimäärin kaksi päivässä.
Iskut kristittyjen kirkkoja ja symboleja vastaan ovat arkipäivää myös
Belgiassa, Iso-Britanniassa, Tanskassa, Irlannissa, Italiassa ja
Espanjassa. Hyökkäykset koskevat suurelta osin roomalaiskatolisia
paikkoja ja symboleja, vaikka Saksassa hyökkäysten kohteena on myös
protestanttisia kirkkoja.
Kristittyjen vastaisia hyökkäyksiä ovat tuhopoltot, häpäiseminen,
ryöstely, pilkanteko, pyhäinhäväistys, satanismi, varkaudet,
ulostaminen, virtsaaminen ja vandalismi. Syyllisiä saadaan harvoin
kiinni ja jos he jäävätkin kiinni, poliisi ja tiedotusvälineet
sensuroivat usein tietoja heidän henkilöllisyydestään ja etnisistä
taustoistaan. Monilla epäillyillä sanotaan lisäksi olevan
mielenterveyden häiriöitä, jonka seurauksena monia kristittyihin
suunnattuja hyökkäyksiä ei luokitella viharikoksiksi.
”Ranskassa ja Saksassa jyrkkä kasvu kristinuskon vastaisissa
hyökkäyksissä liittyy saumattomasti viimeaikaiseen muslimimaista
tulleeseen massamaahanmuuttoon. Rikoksentekijöitä ja heidän motiiveja
koskevien virallisten tilastojen puute tekee mahdottomaksi tietää
tarkkaan, kuinka monen hyökkäyksen voidaan katsoa selittyvän muslimien
kristinuskon vastaisilla syillä”, Soeren Kern huomauttaa.
Espanjassa sitä vastoin kirkkoja ja ristejä vastaan hyökkäyksiä
tekevät pääosin anarkistit, radikaalifeministit ja muut
äärivasemmistoaktivistit, joilla näyttää olevan pyrkimys poistaa
kristinusko pysyvästi julkisista tiloista.
Soeren Kernin mukaan motiivit kristittyjen vastaisille hyökkäyksille näyttävät jakautuvan neljään pääryhmään:
Ilkivalta: Suurin osa kristittyihin paikkoihin kohdistuvista
hyökkäyksistä Euroopassa koostuu ilkivallasta. Näillä ei ole useinkaan
nimenomaista kristinuskon vastaista tarkoitusta, mutta ne ovat
jumalanpilkkaa ja häpäisyä, kun ne kohdistuvat kristityille pyhiin
kohteisiin ja symboleihin. Kun tilannetta tarkastellaan puhtaasti
oikeudelliselta kannalta, tällaisista rikoksista on vaikea nostaa
syyte viharikoksina: useimpien Euroopan maiden lakien mukaan syyttäjien
on todistettava, että ilkivallan vaikuttimena on nimenomaan
kristittyihin tai kristinuskoon kohdistuvaa vihamielisyyttä.
Varkaudet: Monilla hyökkäyksillä on taloudellisia motiiveja.
Esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa varkaat ovat varastaneet
kirkonkelloja, pyhiä metalliesineitä ja jopa viemäriputkia ilmeisesti
tarkoituksenaan myydä nämä romukauppiaille. Britanniassa lähes puolet
kaikista Englannin kansallisen historiallisen luettelon kirkoista on ryövätty.
Monia rikoksia pidetään järjestäytyneiden jengien tekeminä, jotka
käyttävät droneja, verkkokarttoja ja satelliittipaikannusjärjestelmiä
(GPS) tunnistamaan ensin heidän kohteensa ilmakuvien avulla ja
kartoittaakseen sitten omat poistumisreittinsä.
Kulttuuriperintövirasto Historic Englandin mukaan tyypillisiä ryöstöjä ovat metallivarkaudet, joiden lisäksi kokonaisia
kattoja on revitty historiallisista jumalanpalveluspaikoista.
Politiikka: Radikaalifeministien ja -sekularistien mielestä
roomalaiskatolilaisuus on patriarkaalisen vallan ja auktoriteetin
symboli, joten jotkut hyökkäykset ovat luonteeltaan poliittisia ja
tällaisia ovat muun muassa kirkkojen ja uskonnollisten symbolien
tuhriminen poliittisin graffitein. Suurin osa siitä on luonteeltaan
anarkistista tai feminististä.
Esimerkiksi Sveitsissä, Genevessä, ikoninen International Monument to
the Protestant Reformation (kansainvälinen protestanttisen
uskonpuhdistuksen monumentti), joka tunnetaan myös nimellä Reformation
Wall (uskonpuhdistuksen muuri), vandalisoitiin viime heinäkuussa monivärisillä maaleilla – muodostamalla sateenkaari, jonka LGBT-ryhmät ovat omineet symbolikseen.
Protestanttiseen muistomerkkiin – joka kunnioittaa monia
protestanttisen uskonpuhdistuksen päähenkilöitä, tapahtumia ja
todisteita kuvaamalla niitä patsain ja kohokuvin – on kohdistettu
aikaisemminkin useita ilkivaltaisia tekoja. Maaliskuussa
feministiaktivistit kirjoittivat graffitin muuriin: ”Missä ovat naiset?”
Uskonto: Monet hyökkäykset, jotka näyttävät olevan luonteeltaan
uskonnollisia tai hengellisiä, heijastavat syvästi juurtunutta
vihamielisyyttä kristinuskoa kohtaan. Tällaisia hyökkäyksiä ovat
Jeesuksen Kristuksen kuvien tai Jeesuksen äidin, Marian, patsaiden
töhriminen ulosteilla. Muunlainen symbolinen käsiksi käyminen liittyy
ehtoollisleipien tärvelemiseen tai varastamiseen. Jotkut näistä
hyökkäyksistä saattavat olla satanistien tekemiä, jotka käyttävät siunattua öylättiä rituaalisessa mustassa messussaan.
Tällaisten hyökkäysten tarkoitus on tietenkin pelotella ja häiritä
tai jopa estää harjoittamasta uskoa. Tällainen toimintatapa todellakin
täyttää viharikollisuuden määritelmät ja on suora uhka
uskonnonvapaudelle Euroopassa, Soeren Kern alleviivaa, mutta sanoo
syytteiden olevan harvinaisia.
Espanjalaiselle ABC -sanomalehdelle yli 35 vuoden ajan Pariisin kirjeenvaihtajana työskennellyt Juan Pedro Quiñonero kertoo:
”Häpäisemisillä on selvä kristinuskon vastainen luonne. Raivoisassa
vihassaan ilkivallantekijät haluavat esittää teoillaan selkeän uskonnon
vastaisuutensa. Antisemitistiset jengit ovat viime kuukausien aikana
häpäisseet juutalaisia hautausmaita, ’signeeranneet’ tekonsa
hakaristein. Katolisten kirkkojen häpäisytapauksissa ilkivaltaa ei ole
vahvistettu ’signeerauksin’. Teot puhuvat puolestaan: ristillä olevan
Kristuksen kuvan törkeää pilkkaamista ja pääalttarien häpäisemistä.”
Gatestone -instituutin vanhempi tutkija Soeren Kern korostaa, että
eurooppalaiset tiedotusvälineet, jotka usein suurentelevat muslimien
kokemia hyökkäyksiä, ovat pyrkineet vähättelemään kristittyihin
kohdistuvia vihamielisiä tekoja.
”Euroopan tiedotusvälineet kertoivat harvoin kristittyihin
kohdistuvasta pahanteosta helmikuuhun 2019 saakka, jolloin vandaalit
hyökkäsivät yhdeksään kirkkoon kahden viikon sisällä. Aihe pääsi
otsikoihin uudelleen huhtikuussa 2019, kun epäilyttävä tulipalo tuhosi Notre Damen katedraalin Pariisissa.
Tämän jälkeen eurooppalaiset mediat kuitenkin jatkavat vaikenemista tosiasioista”, Kern huomauttaa.
Ranskalainen Le Monde -lehti on kiistänyt hallituksen käyttämän käsitteen ”kristittyjen vastaiset teot” ja varoittanut poliitikkoja ”välineellistämästä” asiaa:
”Yli tuhat tekoa vuodessa, keskimäärin kolme päivässä: määrä on
suuri, mutta mitä se käsittää? Voimmeko todella puhua
’pyhäinhäväistyksistä’ – voimakas sana – mikä tarkoittaa hyökkäystä
jumalanpalveluspaikan pyhyyttä vastaan?
Ideologiset motiivit ovat vähemmistössä: kyse on pääasiassa
varkauksista ja ilkivallasta. Rikoksentekijät ovat usein alaikäisiä.”
Ranskan kansalliskokouksen jäsen, keskusta-oikeistolaisen republikaanipuolueen jäsen Annie Genevard on vaatinut parlamentaarista tutkimusta,
että kristittyjen vastaisten hyökkäysten luonne ja motiivit
ymmärrettäisiin paremmin. Ranskalaisen Le Figaro -lehden haastattelussa
huhtikuussa 2019 hän sanoi:
”Äskettäin kaksi hirvittävän vakavaa ilkivallan tekoa järkytti minua
suuresti. Muutama päivä sitten tulipalo Saint-Sulpicen kirkossa –
kirkossa, jossa on merkittäviä töitä: vahingot ovat lähes miljoona euroa
ja työt on menetetty lopullisesti! Ja jokin aika sitten vandaalit
murtautuivat Saint Denis’n basilikaan ja vaurioittivat lasimaalauksia ja
urkuja.
Saint Denis ei ole vain kristittyjen jumalanpalveluspaikka, se on
Ranskan kuninkaiden nekropoli! Se on kansallisen historiamme ja
kristillisten juuriemme yhteinen kohtaamispaikka. Se, että joku uskaltaa
hyökätä tämän hautamuistomerkin kimppuun, on todella järkyttävää paitsi
kristityille, myös monille kansalaisille riippumatta heidän
vakaumuksestaan. Antikristillisen teon tapahtuessa käännämme selkämme
Ranskan historialle, jolla on läheinen yhteys kristinuskoon.”
Kristilliseen hautaan tai kirkkoon suunnattu hyökkäys, riippumatta
tekijän motiivista, on Annie Genevardin mukaan ”tapa hyökätä yhteen
osaan yhteisestä identiteetistämme, koska kristinusko ja sen
muistomerkit ovat muokanneet kulttuuriamme, historiaamme ja
maisemaamme”.
”Aikakaudella, kaikkein rajattomimman kulttuurirelativismin
vallitessa, on sitäkin vakavampaa, että jotkut vanhimmista ja
arvokkaimmista maamerkeistämme ovat uhattuna. Mielestäni tämä on
huolestuttavaa ja tarvitaan voimakasta poliittista ratkaisua”, Genevard
totesi.
Italialaisen Il Timone -lehden haastattelussa Fréjus-Toulonin piispa Dominique Rey oli sitä mieltä,
että hyökkäykset kirkkoihin Euroopassa tapahtuvat eurooppalaisessa
yhteiskunnassa, jolle on leimallista sekularismi, nihilismi, hedonismi,
kulttuuri- ja moraalinen relativismi, kulutus ja laajalle levinnyt
pyhien asioiden ymmärtämisen väheneminen.
Piispa tarkensi:
”Aikaisemmin jopa ne, jotka sanoivat olevansa ei-kristittyjä, asuivat
kristinuskolle tunnusomaisessa kulttuurillisessa ympäristössä. Tämän
päivän ennennäkemätön tilanne on oire kristinuskosta perittyjen
antropologisten ja eettisten juurien vaurioitumisesta.
Kulttuurimme ja yhteiskuntamme ovat hylänneet nämä juuret.”
Kristilliset juuret olivat piispa Dominique Reyn mielestä ennen
”yhteinen nimittäjä”, ja kun ne poistettiin, ihmiset kääntyivät
kommunitarismiin, mikä johti yhteiskunnan pirstoutumiseen, jonka
seurauksena tapahtuu luhistuminen.
”Jotta voitaisiin löytää yhteinen perusta arvoille ja ohjenuorille,
Euroopan on palautettava keskeinen asema sen kristillisiin juuriin.
Aiemmin, vaikka joku ei ollutkaan kristitty, pyhän ilmentämistä
kunnioitettiin. Uskonnonvapauden ilmaiseminen on vakavasti uhattuna.
Sekularismi ei saa olla uskovan torjumista, vaan neutraalisuuden
periaate, joka sallii jokaiselle vapauden ilmaista uskoaan.”
Piispa Rey on huolissaan islamin valtavasta esiinmarssista, jossa
”vääräuskoisten” ja niiden kimppuun hyökätään, jotka hylkäävät Koraanin.
”Toisaalta media pilkkaa meitä … ja toisaalta islamilainen
fundamentalismi vahvistuu. Nämä ovat kaksi yhteistä todellisuutta”,
Fréjus-Toulonin piispa Dominique Rey luonnehtii.
Oikea Media kertoi lokakuussa, kuinka islam on käytännössä tappanut Ranskassa myös sananvapauden.
Useita kirjailijoita on raahattu oikeuteen ja kokonaan suljettu
kaikista tiedotusvälineistä – kerta kaikkiaan vain siksi, että he ovat
kuvanneet tilannetta Ranskassa totuudenmukaisesti.
Yhdellä Ranskan vaikutusvaltaisimmista julkisista intellektuelleista,
esseisti, journalisti ja poliittinen kommentaattori Éric Zemmourilla ei
ole ”pelissä” ainoastaan se, että hänen ammattinsa harjoittamista
sensuroidaan – kuten monille muille kirjailijoille on tehty, kun
suvaitsematon ”lynkkausjoukko” on heidät hiljentänyt — hänen henkensä
on vaarassa.
Ranska on muuttumassa ”vaiennetusta lehdistöstä vaientavaan
lehdistöön, joka tuhoaa sananvapauden”. Ranska ei ole enää
demokraattinen maa ja siitä tulee vähitellen ”suljettu yhteiskunta”.
Ranskalainen poliittinen analyytikko Jérôme Fourquet osoittaa viimeisimmässä, poliittisen kirjan palkinnon 2019 saaneessa kirjassaan ”Ranskan saaristo: Monikulttuurisen ja jaetun kansakunnan synty”,
kuinka Ranskan kristinuskosta luopuminen tapahtuu muslimimaailmasta
tulevan massamaahanmuuton yhteydessä.
Hän tarjoaa laajoja tilastotietoja näyttääkseen toteen, että Ranskan
irrottautuminen kristinuskosta on mennyt todella niin pitkälle, että maa
on nyt käytännössä jo ”jälkikristillinen”. Yksi tällainen esimerkki on,
että alle 5 % ranskalaisista käy enää säännöllisesti sunnuntaisin
messussa.
Jérôme Fourquetin mukaan Ranska on nykyisin maa, jossa muslimit ja ei-muslimit elävät erillisissä yhteiskunnissa ”vihamielisinä toisilleen”.
Fourquet korostaa myös, että yhä useammat Ranskassa asuvat muslimit sanovat haluavansa elää sharia-lain mukaan ja asettaa sharia-lain Ranskan lain yläpuolelle. Fourquet toteaa,
että 26 % Ranskassa syntyneistä ranskalaisista muslimeista haluaa
noudattaa vain shariaa; samalla tavalla ajattelevien ulkomailla
syntyneiden ranskalaisten muslimien määrä nousee 46 prosenttiin.
”Kristinuskosta luopuminen on lisääntymässä, mikä johtaa katolisen
uskonnon ’terminaalivaiheeseen’…. Katolinen uskonto on satojen vuosien
ajan rakentanut perusteellisesti ranskalaisen yhteiskunnan
kollektiivista omaatuntoa. Nykyään tämä yhteiskunta on varjo siitä, mitä
se aikaisemmin oli.
Suuri sivistyksen muutos on jo meneillään.”
Fourquetin antama kuva ei todellakaan ole ruusuinen.
Jos tämäntyyppinen suuntaus vahvistuu, arvioidaan vuonna 2048 voivan
olla viimeiset ristiäiset ja vuonna 2031 viimeiset katolilaiset häät.
Ranskalaiset papit saattavat jopa kadota kokonaan vuoteen 2044 mennessä.
Suomen kaikki eri hallitukset alkaneella vuosisadalla (2000 – luku)
ovat pyrkineet edistämään monikultturismia. Millaiseen yhteiskuntaan
kehitys johtaa, sitä voi tarkastella katsomalla naapurimaa Ruotsiin,
joka on kaikkien eurooppalaisten valtioiden äiti, mitä tulee
monikulttuurisuuden maaniseen edistämiseen.
Kuten koko maailma on havainnut, Ruotsi on tilannut sisäänsä Lähi-idän ja Afrikan monikultturismin tavoitteita edistämään.
Monikultturismi on ideologia, jonka myötä erilaisista
kulttuuritaustoista, lähinnä islamilaisesta maailmasta ja Afrikasta
houkutellut ihmismassat pyritään sopeuttamaan samalle alueelle
länsimaiseen kulttuuriin ja sivistykseen tottuneiden ihmisten kanssa.
On monia tapoja tarkastella kuinka onnistuneesta projektista esimerkiksi Ruotsin kohdalla on kyse.
Ruotsi on raiskaustilastojen ylivoimainen ykkönen
Ruotsi on Euroopan ylivoimainen ykkönen raiskaustilastoissa,
eikä epäiltyjen massiivinen enemmistö suinkaan koostu nimistä Sven, Åke
ja Per, vaan pikemminkin islamin profeetan nimen eri versioista tai
muista Lähi-idän tai Afrikan mieleen tuovista nimistä. Huomionarvoista
on, että nykyisessä Ruotsissa myös yhä useampi mies joutuu raiskauksen
uhriksi.
Tuttu juttu on lisäksi se, että autot ovat palaneet Ruotsissa varsin
rutiininomaisesti jo vuosien ajan sitä tahtia, että Ruotsi lienee tällä
hetkellä tämänkin tilaston Euroopan ykkönen. Ranska on Ruotsin kova kilpailija, mutta jäänee asukasta kohti toteutuneissa autopaloissa kakkoseksi.
Neljänneksi ulkomaisten muuttajien tuomaksi ruotsalaisen yhteiskunnan
värittäjäksi voidaan nostaa ampumistapaukset, joiden määrä on kasvanut
vuosittain.
Vuonna 2018 Ruotsissa oli yli 300 ampumistapausta, joissa menehtyi 45 ja 135 haavoittui. Vuonna 2017 ampumisten seurauksena kuoli 43 ihmistä, vuosina 2016 ja
2015 kumpanakin 28 ja niitä edeltävinä vuosina selkeästi vähemmän.
Vastaavat luvut vuoden 2018 ensimmäiselle puoliskolle olivat 164 ja 30, toisin sanoen vuoden 2018 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana ampumistapauksia oli himpun verran vähemmän, mutta kuolonuhreja enemmän.
Ruotsista voidaan hyvällä syyllä puhua sotatantereena varsinkin, kun katsotaan millä tahdilla siellä räjähtelee nykyisin.
Ruotsin yleisradion, SVT:n mukaan vuoden 2019 marraskuun loppuun mennessä erillisiä pommiräjäytyksiä,
joko käsikranaateilla tai kotitekoisilla pommeilla tapahtuneita, oli
toteutunut 236 kappaletta, kun koko viime vuoden (2018) määrä oli 162.
Vertailukohtina voi pitää vuosia 2012 (räjähdyksiä 0), 2014
(räjähdyksiä 12) ja 2016 (räjähdyksiä 34). Luvut vuosilta 2012, 2014 ja
2016 ovat peräisin Wikipedian artikkelista, joten niissä voi olla parin
räjähdyksen heittoja vuotta kohti.
Heja Sverige – Allah rules!
Heja Sverige!! Monikulttuurisuus on tuonut ruotsalaiseen yhteiskuntaan säpinää ja värinää, joka on ollut täysin odotettavissa. Kuten tunnettua, ihminen voi lähteä Lähi-idästä ja Afrikasta, mutta Lähi-itä ja Afrikka eivät usein lähde ihmisestä. Kulttuuri ja kulttuuriset tavat seuraavat muuttajaa, vaikka jalkojen alla oleva valtio vaihtuu.
Suomi seuraa Ruotsin perässä, kuten on tehnyt jo vuosien ajan. Suomen
maahanmuuttopolitiikka on Euroopan löysintä eikä tähän ole tulossa
tiukennuksia Sanna Marinin (sdp) hallituksen toimesta.
Pääministeri Marin ja vihreät ministerit Pekka Haavisto (vihr) ja Maria Ohisalo (vihr) pitänevät huolen, että suomalainen yhteiskunta jatkaa samalla
tuhon tiellä, jolla se on ollut viimeisen 15 – 20 vuoden ajan.
Kuten al-Holi on osoittanut, punavihreällä hallituksella näyttää
olevan pakkomielle tuottaa Lähi-idästä juuri sitä ainesta, jonka myötä
Suomi etenee entistä kovempaa kyytiä Ruotsin jalanjäljissä.
På finlandssvenska: ”Det är mycket kiva att vara tolerant?”
”EU:n ulkorajoihin kohdistuu entistä enemmän painetta” – EU kasvaa ja syvenee 2020-luvulla: Nämä ovat kolme tärkeintä haastetta
2020-luvulla EU:ta on enemmän ja laajemmalla alueella, ennustavat asiantuntijat.
Euroopan unioni. Maahanmuutto pysyy EU:n agendalla.Kuva: GEORGI LICOVSKI
EU pysyy kasassa myös seuraavan kymmenen vuoden aikana, ennustaa Steven Blockmans, ajatushautomo CEPSin vanhempi tutkija.
”Jos
brexit on mitään opettanut, niin kaikille jäsenmaille EU:n perusta eli
sisämarkkinat ovat hyvin tärkeät. EU:n peruskallio on tarpeeksi vahva
pitääkseen unionin kasassa.”
Koska EU:n
perusta on taloudellis-kaupallisessa yhteistyössä, sen kautta EU voi
määrittää myös ulkosuhteitaan esimerkiksi suhteessa Yhdysvaltoihin,
Kiinan ja niin sanottuihin samanmielisiin maihin.
”EU jatkaa monenkeskisen, sääntöihin perustuvan maailmanjärjestyksen edistämistä.”
Blockmans
arvioi, että EU ehtii kuitenkin kymmenessä vuodessa kasvaa kokoa ja
laajentua Länsi-Balkanille, vaikka laajentumisessa otettiinkin
takapakkia lokakuussa. Ranska esti EU:n jäsenyysneuvotteluiden
aloittamisen Pohjois-Makedonian ja Albanian kanssa, vaikka suurin osa
EU-maista kannatti. Ranska haluaa integraation syventämistä
laajentumisen sijaan.
”EU:n vetoa laajentumisen ja syventämisen välillä täytyy sovitella.”
Seuraavan vuosikymmenen tahtia määrittelevät kuitenkin Kiina ja Yhdysvallat. Jatkaako Kiina sotilaallista vahvistumista ja valitaanko Donald Trump toiselle kaudelle?
”EU:n intresseissä on tasapainottaa liittolaisuuttaan Yhdysvaltoihin ja Kiinaan.”
Blockmans näkee, että EU:n sotilaallinen yhteistyö vahvistuu 2020-luvulla, vaikka eurooppalaista armeijaa ei synny.
”EU:n puolustuskyky kehittyy todennäköisemmin kyber- ja digitaalisissa asioissa.”
Asia,
joka pysyy ja voimistuu EU:n agendalla on ilmastonmuutos. Joulukuun
huippukokouksessa EU-johtajat sitoutuivat siihen, että EU on
hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.
”Vuoteen
2030 mennessä EU:n pitäisi olla selvä näkemys, miten vauhdittaa
ilmastotoimia. Vuonna 2030 nähdään, onko [vuoden 2050] tavoite
realistinen.”
Blockmansin mukaan EU:n
koko talouden muovaaminen uusiksi vaatii paitsi valtavasti rahaa, myös
kivuliaita päätöksiä, jotka tuottavat vastarintaa, mistä esimerkkinä
Ranskan keltaliivien liike, joka alkoi polttoaineiden kallistumisesta.
Agendalla pysyy myös maahanmuutto. Afrikassa väestö kasvaa ja Lähi-idässä laajemmin nähdään vielä konflikteja.
”EU:n ulkorajoihin kohdistuu entistä enemmän painetta.”
EU:n tärkeimmät haasteet
EPC:n vanhempi tutkija Sophie Pornschlegelin mielestä EU:n kolme tärkeintä haastetta ensi vuosikymmenellä ovat
ilmastonmuutos, digitalisaatio ja EU:n rooli globaalilla kentällä.
”Ihmiset eivät halua sisämarkkinoita, se on jo heillä. Nyt halutaan ilmastopolitiikkaa, EU:n politisoitumista.”
Pornschlegel arvioi, että äärioikeisto ja
pelkoon vetoava retoriikka ei häviä politiikasta. Siksi eurooppalaista
demokratiaa pitää vahvistaa ja EU:n pitää politisoitua. Paikallisella
tasolla pitää puolestaan voimistaa ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta.
”Jos demokraattisilla voimilla ei ole visiota Euroopalle, ne joilla on, kuten [Unkarin pääministeri Viktor] Orban voittavat.”
Tutkijan
mukaan EU tarvitsee perussopimusten muuttamista niin, että
yksimielisyyden vaatimuksesta luovutaan päätöksenteossa, koska se estää
liikaa päätöksentekoa. Lisäksi eurovaaleissa on otettava käyttöön
ylikansalliset vaalilistat ja huippunimityksissä
kärkiehdokasjärjestelmä.
Pornschlegelin
mielestä EU:n vaarana tulevaisuudessa on kansallismielisyyden kasvu ja
jäsenmaiden vetäytyminen sisäänpäin. Siksi tarvitaan eurooppalaista
politiikka vahvistavia uudistuksia. Hänestä nationalistien argumentti,
että enemmän EU:ta heikentää kansallista identiteettiä, ei ole pätevä.
”Emmehän ole vähemmän saksalaisia tai suomalaisia, vaikka meillä on euro”, Pornschlegel huomauttaa.
Tutkija: islamin suojeleminen kritiikiltä on ollut OIC:n pitkäaikainen tavoite
”Amerikka on yhdessä Israelin kanssa maailman viimeinen toivo. Amerikan vapaudet ovat vapauden mittapuu”
Elisabeth Sabaditsch-Wolff, kirjan ”Totuus ei ole puolustus” kirjoittaja
On ensisijaisen tärkeää pitää mielessä, että ”vääriä” mielipiteitä
esittävien puhumisen rajoittaminen kulkee käsi kädessä islamia
pilkkaavien lakien täytäntöönpanon kanssa, jonka taka-ajatuksena on
suojata islam kaikelta kritiikiltä.
Näin alleviivaa elokuvakäsikirjoittaja, kirjailija, kulttuurikriitikko ja populaarikulttuuriin perehtynyt Mark Tapson David Horowitzin Freedom Centeristä Front Page Magazinen artikkelissaan ”Totuus ei ole puolustus” ja
viittaa tällä totalitaariseen vasemmistoon, joka pyrkii yhä
voimakkaammin rajoittamaan sananvapautta.
Islamin suojeleminen
Mark Tapson huomauttaa, että islamin suojeleminen kaikelta kritiikiltä on ollut maailman suurimman muslimiryhmän, islamilaisten maiden painostusorganisaatio Islamilaisen yhteistyöjärjestön (The Organisation of Islamic Cooperation, OIC) pitkäaikainen tavoite ja se on toiminut läheisessä yhteistyössä vasemmistolaisten liittolaisten, kuten Hillary
Clintonin kanssa, edistääkseen ja pannakseen toimeen tällaista
sensuuria.
”Tämä on jo suurelta osin omaksuttu monikulttuuristen eliittien
keskuudessa Euroopassa. Ajatellaanpa esimerkiksi nykypäivän Englantia,
jossa jihadistien puukotukset riehuvat valtoimenaan – mutta valittamalla
niistä Twitterissä joutuu poliisin nuhdeltavaksi, ellei jopa
suoranaisesti pidätetyksi”, Tapson muistuttaa.
Ymmärtääksemme syvällisesti, kuinka mahdotonta monikulttuurisessa
yhteiskunnassa on hyväksyä totuuden puhumista islamista, Mark Tapson
kehottaa lukemaan itävaltalaisen ihmisoikeusaktivisti Elisabeth
Sabaditsch-Wolffin kirjoittaman henkeäsalpaavan uuden kirjan nimeltä ”Totuus ei ole puolustus”.
Elisabeth Sabaditsch-Wolff muistetaan hänen luennoistaan vuonna 2009
Itävallassa Itävallan vapauspuolueen (FPÖ) konferenssissa, jolloin hän
tuli loukanneeksi pahanpäiväisesti ja peruuttamattomasti
pedofiiliprofeetta Mohammedin pyhää avioliittoa alaikäisen tyttölapsen
kanssa.
New English Review Pressin julkaisemassa tuoreessa kirjassa kerrotaan Sabaditsch-Wolffin oikeustaistelusta niin
Itävallassa kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Kun vuonna 2009 häntä syytettiin ”vihapuheesta” hänen todettuaan tosiasioita islamista pitämässään seminaarissa, siitä lähti liikkeelle ”kafkamainen juridinen odysseia”, joka johti lopulta hänen tuomioonsa
”laillisesti tunnustetun uskonnon opetusten mustamaalaamisesta”.
Mark Tapson korostaa, että kysehän on ”tietysti islamista, koska
voiko kukaan kuvitellakaan, että joku koskaan tuomittaisiin kristinuskon
häpäisemisestä”.
Elisabeth Sabaditsch-Wolff oli pitänyt luentosarjan
fundamentalistisen islamin vaaroista ja halusi varoittaa islamille
tunnusomaisista alaikäisten kanssa solmituista avioliitoista Mohammedin
esimerkin avulla. Naisluennoitsija tuomittiin siis siitä, että hän
kritisoi Mohammedin avioliittoa kuusivuotiaan tytön kanssa ja islamin
profeetan seksuaalista täyttymystä tytön ollessa 9-vuotias.
Islam ja pedofilia
Loukkaava puhe oli Sabaditsch-Wolffin antama lausunto, jonka mukaan
Mohammed oli pedofiili, koska hän avioitui Aishan kanssa tyttölapsen
ollessa vain kuusi tai seitsemän vuotta vanha.
Sabaditsch-Wolffin ”väärät” sanat olivat:
”56- ja 6-vuotias?
Miksi me kutsumme sitä, ellei se ole pedofiliaa?”
On erityisesti huomattava, että hän ei esittänyt näitä ”vääriä”
kommenttejaan julkisessa foorumissa, koska seminaarit pidettiin tietylle
ryhmälle ihmisiä, jotka olivat ilmoittautuneet etukäteen. Vielä
tärkeämpää on se, että monet Sabaditsch-Wolffin antamat lausunnot olivat
tosiasiallisesti suoria lainauksia Koraanista ja muista islamilaisista
teksteistä.
Sabaditsch-Wolff teki valituksen myöhemmin Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimeen, mutta kuten Mark Tapson huomauttaa, että
koska Euroopassa ei valitettavasti tunneta perustuslain ensimmäistä
lisäystä (First Amendment), sen takia Euroopassa ”totuus ei ole
puolustus”, kun on kyse islamin kritisoinnista.
Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys (First Amendment) estää hallitusta laatimasta lakeja, jotka säätelevät uskonnon perustamista,
estävät uskonnon vapaan harjoittamisen tai rajoittavat sananvapautta ja
lehdistön vapautta, oikeutta rauhalliseen kokoontumiseen tai oikeutta
anoa hallitukselta epäkohtien korjaamista.
First Amendment on ensimmäinen kymmenestä Yhdysvaltojen perustuslain muutoksesta, jotka tunnetaan yhdessä nimellä Bill of Rights.
Bill of Rights käsittää Yhdysvaltain perustuslain kymmenen ensimmäistä
lisäystä, joiden tarkoitus on turvata kansalaisten perusoikeudet.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätti 25. lokakuuta 2018, että islamin perustajan Mohammedin kritisointi on
vihaan yllyttämistä, joten sitä ei suojella sananvapaudella, ja linjasi, ettei profeetta Mohammedin kutsuminen pedofiiliksi kuulu ilmaisunvapauden piiriin.
Elisabeth Sabaditsch-Wolffia on paneteltu, vainottu ja syytetty
vakavasta rikoksesta hänen kerrottuaan totuuden Mohammedista ja hänen
”avioliitostaan” pikkulapsen kanssa – sellaisena kuten se kerrotaan
islamin omassa ”pyhässä kirjassa”. Hänen tapauksensa on paljastanut,
että sananvapautta ja siten myös ajatuksenvapautta uhataan vakavasti
Euroopassa.
Hän taisteli rohkeasti oikeusteitse ensin Itävallan tuomioistuimissa
ja vei asiansa edelleen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (European
court of human rights, ECHR) puolustaakseen sekä omaa vapauttaan että
ulottaakseen sen koskemaan kaikkien muiden eurooppalaisten vapauksia
ilmaista mielipiteensä vapaasti.
Mutta hän hävisi.
Eurooppa ja ihmisoikeudet
Euroopassa ihmisoikeuksien ei enää katsota olevan perustavanlaatuisia yksilölle Jumalan antamana lahjana, vaan niitä
pidetään pikemminkin valtion antamana lahjana, joita voidaan rajoittaa
tai mitätöidä mielivaltaisesti.
Tämä on vaarallinen kehitys, ja hänen kirjansa toimii varoitushuutona.
Rauhaan ja kansalliseen turvallisuuteen omistautuneen Center for Security Policyn mielestä hänen tarinansa kirjassa pitäisi soittaa hälytyskelloja kaikilla
niillä, jotka vaalivat yksilön- ja sananvapautta, joita tähän asti on
suojellut Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys (First
Amendment), mutta jotka ovat hyökkäyksen kohteena tai jopa murskattu
länsimaisessa kulttuurissa Euroopassa.
Radikaaliin vasemmistoon ja islamilaiseen terrorismiin perehtynyt toimittaja-kirjailija Daniel Greenfield on kirjoittanut laaja-alaisen ja syvällisen artikkelin kyseisestä kirjasta, jota hän
luonnehtii ”tutkimusmatkaksi yhden naisen taisteluun totuuden puolesta”.
Mutta kuten Elisabeth tekee selväksi, se ei ole vain hänen tarinansa. Se on meidän tarinamme.
Elisabeth Sabaditsch-Wolff itse arvioi oikeudellisesti taistelun Euroopassa olevan ohi hänen osaltaan.
”Olen jo tehnyt osani ja hävinnyt eurooppalaisten
sananvapausoikeuksien vahingoksi. Keskityn nyt Amerikkaan valistaakseni
amerikkalaisia heidän First Amendmentistaan ja sen tärkeydestä”,
Sabaditsch-Wolff toteaa Mark Tapsonille esitellessään uutta kirjaansa
Los Angelesissa.
Ottaen huomioon kuitenkin yhä kasvavan vastustuksen perustuslain
ensimmäistä lisäystä kohtaan Yhdysvalloissa, kuinka optimistinen hän
on sen suhteen, että Amerikka pysyy maailman sananvapauden
suunnannäyttäjänä.
”Amerikka on yhdessä Israelin kanssa maailman viimeinen toivo.
Amerikan vapaudet ovat vapauden mittapuu. Siksi Amerikka ei saa taipua.
Toivon sydämestäni, että amerikkalaiset äänestävät vuonna 2020 muistaen
tämän. Vapautta rakastavat miehet ja naiset luottavat teihin!”
Sabaditsch-Wolff painottaa Mark Tapsonille.
Sabaditsch-Wolff lupaa pysyä amerikkalaisten rinnalla ja taistella
heidän sananvapautensa puolesta, koska hänen mukaansa ”heidän häviönsä
on myös hänen häviönsä”:
”Amerikka ei saa kaatua samalla tavoin, kuten me Euroopassa olemme
antautuneet. Teillä on edelleen vapautenne ja teidän on käytettävä
Jumalan antamia oikeuksia vapauteen! Älkää pitäkö niitä
itsestäänselvyytenä koskaan!”
Elisabeth Sabaditsch-Wolff on diplomaatin tytär, naimisissa oleva
tyttären äiti, anti-sharia-aktivisti, joka oli lapsi Iranissa vuoden
1979 islamilaisen vallankumouksen aikana ja asui myöhemmin Irakissa,
Kuwaitissa ja Libyassa. Vuonna 1990 Irakin hyökkäyksen aikana Kuwaitiin
hän oli yksi panttivankina pidetyistä Itävallan kansalaisista.
Myöhemmin hän toimi Itävallan tasavallan varakanslerin avustajana
Itävallan suurlähetystössä Kuwaitissa ja Itävallan suurlähetystössä
Tripolissa, Libyassa, joten hänellä on näin ollen laaja kokemus
asumisesta ja työskentelystä muslimimaissa.
Hänen aikomuksensa tuolloin seminaarissa oli puhua naisten kohtelusta ja jihadin
käytännöistä (”Pyhä sota”) Iranin ja Libyan kaltaisissa maissa hänen
omien kokemustensa perusteella.
Kokemukset islamilaisissa maissa olivat jo vakuuttaneet hänet siitä,
että islamissa on jotain pahasti vialla. Hän oli tuntenut ja nähnyt
monia muslimeja, jotka eivät hyväksy ystävystymistä ei-muslimien eikä
ei-arabialaisten muslimien kanssa, mutta järkyttyi huomattuaan, että
tämä on olennainen osa islamilaista uskontoa.
”Minua kauhistutti, että kaikki mitä olin kokenut asuessani
islamilaisissa maissa, se mitä pidin ’vain’ inhimillisenä
poikkeavuutena, juonsi juurensa todellakin islaminoppiin.”
Sabaditsch-Wolffin mielestä olemme tehneet vakavan virheen
ajatellessamme, että hijab (päähuivi) tai jopa abaya (joka peittää koko
kehon jättäen kasvot, kämmenet ja jalkaterät näkyviin) ovat vain
vaatekappaleita.
”Ne eivät ole. Se on elämäntapa, osa musliminaisen kehoa. Pyydä häntä
ottamaan se pois ja sinä pääasiassa hakkaat osan hänen kehostaan pois”,
hän sanoo.
Sabaditsch-Wolff tietää, että naisten islamilaisten vaatteiden
suhteen ei ole kompromisseja: joko ne ovat kiellettyjä tai sallittuja,
mikä puolestaan sallii ei-islamilaisen maan muuttua vähitellen
islamilaiseksi maaksi:
”Katsokaamme vain sellaisia eurooppalaisia kaupunkeja kuten
Lontoo, Bryssel ja etenkin Molenbeekin esikaupunki, jihadi-pääkaupunki
Euroopassa tai Berliini nyt rehottavine antisemitismineen. Hijab
viitoitti tien Iranin islamilaiselle vallankumoukselle vuosina 1978 ja
1979; se on toiminut samalla tavalla Euroopassa yli 20 vuotta.”
”Totuus ei ole puolustus” -kirjansa johdannossa Sabaditsch-Wolff
asettaa rinnakkain kahden 9-vuotiaan tytön, Emman ja Aishan elämät,
jotka saattavat olla hyvin samankaltaisia lukuun ottamatta
vastakkaisia kulttuureja, joissa he asuvat: länsimainen ja
islaminuskoinen.
Miksi Sabaditsch-Wolff on aloittanut kirjan tällä tavalla?
Elisabeth Sabaditsch-Wolff kertoo valinneensa nämä kaksi tyttöä ja heidän tarinansa vain yhdestä syystä:
”Islamilaisessa maailmassa on miljoonia Aishoja ja länsimaissa
ei-islamilaisessa maailmassa miljoonia Emmoja. Voimme yhä valita:
haluammeko Emmojen muuttuvan Aishoiksi vai suojelemmeko Emmoja elämältä
Aishoina? Minun valintani on täysin selvä. Mikä on sinun?”
Sabaditsch-Wolff sanoo ensi kerran tajunneensa, että totuus ei
todellakaan ole enää puolustus monikulttuurisille eurooppalaisille
eliiteille, jotka ovat päättäneet suojata islamin kritiikiltä, kun
oikeudenkäynnin aikana tuomari oman harkintansa mukaan lisäsi syytteen
”laillisesti tunnustetun uskonnon opettamisen mustamaalaamisesta”.
Sillä ei ollut merkitystä, että se mitä hän oli puhunut seminaareissa
oli ainoastaan totuus: tätä totuutta pidettiin ”mielipiteen
väärinkäytöksenä”.
Jihad Watchin johtaja Robert Spencer onkin todennut Elisabeth Sabaditsch-Wolffin oikeusmurhasta:
”Tältä totalitarismi näyttää.”
Spencer on yksi jihadistisen islamin johtavista asiantuntijoista ja ”Jihadin historia: Mohammedista Isisiin” -kirjan kirjoittaja.
Hän on yksi merkittävistä asiantuntijoista, jotka esittävät analyysejä Sabaditsch-Wolffin oikeustapauksesta kirjan lopussa.
Kirjan jälkipuolisko koostuu Robert Spencerin, Clare M. Lopezin,
Stephen Coughlinin, Grégor Puppinckin, Christian Zeitzin, Henrik R.
Clausenin, Christine Brimin ja Aaron Rhodesin asiantuntija-analyyseistä,
joissa nämä asiantuntijat todistavat tuomioistuinten toistuvien
päätösten virheellisyyden.
Gatestone -instituutin vanhemman tutkijan, Soeren Kernin mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksellä käytännössä luotiin
vaarallinen juridinen ennakkotapaus, joka antaa Euroopan valtioille
virallisen luvan rajoittaa oikeutta sananvapauteen, mikäli tällaisen
puheen katsotaan loukkaavan muslimeja ja on siten uhkana uskonnolliselle
rauhalle.
Jo aiemmin edellä mainittu Islamilainen yhteistyöjärjestö
(Organisation of Islamic Cooperation, OIC), 57 muslimimaasta koostuva
ryhmä on jo kauan painostanut Euroopan unionia asettamaan rajoituksia sananvapaudelle islamin
kritiikin suhteen, joten se piti luonnollisesti myönteisenä päätöstä.
OIC on painostanut länsimaisia demokratioita panemaan täytäntöön Yhdistyneiden
Kansakuntien ihmisoikeusneuvoston (United Nations Human Rights Council)
päätöslauselman 16/18, jossa kehotetaan kaikkia maita torjumaan
”suvaitsemattomuutta, kielteisiä stereotypioita ja leimaamista sekä
syrjintää, väkivaltaan yllyttämistä ja uskontoon tai vakaumukseen
perustuvaa henkilöihin kohdistuvaa väkivaltaa”.
Päätöslauselma 16/18 hyväksyttiin ihmisoikeusneuvoston päämajassa Genevessä 24. maaliskuuta 2011 ja sitä
pidetään laajalti merkittävänä edistysaskeleena OIC:n pyrkimyksissä
edistää kansainvälistä oikeudellista käsitettä koskien islamin
kunnianloukkaamista.
OIC:n entinen pääsihteeri Ekmeleddin Ihsanoglu ilmaisi tuolloin heti tyytyväisyytensä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
päätökseen, jonka hän sanoi ”osoittavan, että epäkunnioituksella,
loukkauksilla ja inhottavilla vihamielisyyksillä ei ole mitään tekemistä
sananvapauden tai ihmisoikeuksien kanssa”:
”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on hyväksynyt ja julistanut
islamofobian vastaisen taistelun ja lausunnot, joiden puolesta olemme
puhuneet vuosia. Tämä päätös on miellyttävä kaikilta osiltaan.”
Oikea Media kertoi 4. marraskuuta 2018, että Euroopan laki- ja oikeuskeskus (European
Centre for Law and Justice, ECLJ) oli puuttunut tapaukseen. ECLJ:n
johtaja ja oikeustieteen tohtori Grégor Puppinck totesi, että ainoa todellinen syy tähän päätökseen on muslimien pelko.
Puppinck piti tätä ”todella vakavana päätöksenä”:
”Ensinnäkin, koska se alistuu muslimien suvaitsemattomuuteen ja jopa
väkivaltaan kritiikin edessä, ja antaa periksi lujalle sananvapauden
puolustamiselle islamin suhteen.”
Oikeustieteen tohtori Puppinck alleviivasi, että itse asiassa
muslimit juuri sillä väkivallalla oikeuttavat ja vaativat, että heidän
uskomuksensa suojataan paremmin kritiikkiä vastaan.
”Syvällisemmin” tämä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu oli
Puppinckin mukaan myös erittäin vakava siksi, että siinä asetetaan
”keskinäisen suvaitsevaisuuden” ja ”rauhanomaisen rinnakkaiselon”
tavoitteet ajatuksen- ja ilmaisunvapaudesta uskonnollisiin kysymyksiin.
Se mahdollistaa tukkimaan suun islamin kritisoinnilta ”yhdessä elämisen
nimissä” ja tämä on vastoin nykyistä länsimaailmaa.
”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin olisi oikeuttanut myös Charlie
Hebdon sarjakuvapiirrosten syylliseksi tuomitsemisen”, Puppinck lisäsi
ja jatkoi, että ”tässä tapauksessa tuomioistuin päätti puoltaa muslimien
näkemystä… sharia-lain mukaisesti”:
”Lyhyesti sanottuna Euroopan ihmisoikeustuomioistuin puolustaa niitä,
jotka rienaavat kristinuskoa, mutta tuomitsee islamia pilkkaavat.”
Tällainen tuomio luopuu totuuteen perustuvan oikeudenmukaisuuden ihanteesta ja suosii mielivaltaista ”suvaitsevaisuutta”.
Sabaditsch-Wolff kritisoi tuolloin päätöstä lausunnossaan, mutta elätteli vielä toivoa, että Eurooppa herää sananvapautta varjostaville uhkille:
”Toisin sanoen oikeuteni puhua vapaasti ei ole yhtä tärkeä kuin muiden uskonnollisten tunteiden suojeleminen.
Tämän pitäisi saada kansalaisten hälytyskellot soimaan ympäri
Eurooppaa. Kaikkien meidän tulisi olla erittäin huolestuneita siitä,
että Euroopan muslimien oikeudet olla joutumatta loukkaavan arvostelun
kohteeksi ovat tärkeämpiä, kuin minun oikeuteni puhua vapaasti
syntyperäisenä eurooppalaisena kristittynä naisena.”
”Euroopalla pian edessä uusi islamilainen terrorismiaalto radikalisoituneiden henkilöiden palatessa Eurooppaan, jota voidaan nimittää Isis 2.0:ksi”
Artikkeliin liittyvä kuva
Näin kuuluu Gatestone -instituutin vanhemman tutkijan, Soeren Kernin tuoreen, 2. joulukuuta päivätyn artikkelin otsikko.
Islamilainen valtio on ilmoittanut olevansa vastuussa 29. marraskuuta tapahtuneesta jihad-iskusta London Bridgen alueella,
jossa pakistanilainen muslimi puukotti kaksi ihmistä kuoliaaksi ja
haavoitti kolme muuta. Poliisi ampui myöhemmin epäillyn, 28-vuotiaan
Usman Khanin, jonka taustalla oli aikaisempi tuomio terrorismiin
liittyvästä rikoksesta.
Stoke-on-Trentista kotoisin oleva Khan oli tuomittu helmikuussa 2012 al-Qaidan nimissä juonitelluista jihad-hyökkäyksistä
Lontoon pörssiin ja Stoken pubeihin, mutta myös jihad-koulutusleirin
perustamisesta Pakistaniin. Hänet tuomittiin ”määrittelemättömän
pituiseen rangaistukseen”, mikä merkitsi sitä, että häntä olisi voitu
pitää vankilassa kauemmin kuin hänen alkuperäisen kahdeksan vuoden
vähimmäismääräaikansa – kansalliselle turvallisuudelle aiheuttamansa
vaaran vuoksi.
Tuomion antanut tuomari sanoi, ettei Khania pitäisi vapauttaa ennen
kuin hän ei enää olisi uhka yhteiskunnalle. Tuomarin mukaan Khan ja
hänen apulaisensa olivat suunnitelleet ”vakavaa, pitkän tähtäimen
terroristista hanketta”, joka olisi voinut johtaa hirmutekoihin
Iso-Britanniassa.
Huhtikuussa 2013 hovioikeus muutti kuitenkin tätä rangaistusta määräajaksi, joka oli kahdeksan vuotta.
Nykyään kielletyn Al-Muhajiroun -ryhmän perustajajäsenen, Britannian
vaarallisimman vihaa saarnaavan kiihkomuslimi Anjem Choudaryn henkilökohtainen ystävä ja ”oppilas”
Usman Khan vapautettiin vankilasta ”valvottuun vapauteen” joulukuussa
2018, ennen tuomionsa päättymistä, suostuttuaan elektronisen
seurantalaitteen käyttöön.
Khanin ennenaikainen vapauttaminen ja myöhemmät hyökkäykset saivat aikaan konservatiivien ja työväenpuolueen välille riitaa väkivaltarikollisten
vankeusrangaistusten lyhentämiskäytännöstä. Iso-Britannian pääministeri Boris Johnson korosti, ettei terroriteoista tuomittuja henkilöitä pitäisi päästää lainkaan ennenaikaiseen vapauteen.
Samaan aikaan Saksan viranomaiset ovat pidättäneet kolme islamilaisen
valtion jäsentä, joiden väitettiin suunnitelleen räjähtein ja
ampuma-asein tehtyä hyökkäystä Frankfurtin Reinin-Mainin alueelle.
Syyttäjien mukaan miehet olivat halunneet tappaa mahdollisimman monta
”vääräuskoista”.
Tämä rikossuunnitelma – ja muut samankaltaiset, joita on viime kuukausina estetty – osuu samaan aikaan, kun Turkin hallitus on alkanut palauttaa kotimaahansa islamilaisten ryhmien kanssa Syyriassa ja Irakissa taistelleita eurooppalaisia muslimeja.
Tarkkailijat varoittavat, että vaikka islamilainen valtio on ”voitettu” Lähi-idässä, se on edelleen vakava vaara Euroopalle.
Yli 150 saksalaista poliisia teki 12. marraskuuta Offenbachissa
kolmeen huoneistoon ratsian ja pidättivät 24-vuotiaan
makedonian-saksalaisen sekä kaksi Turkin kansalaista, joiden iät olivat
21 ja 22 vuotta. Frankfurtin syyttäjä Nadja Niesen kertoi,
että 24-vuotias oli pääepäilty ja että poliiseilla ”on todisteita
siitä, että 24-vuotias on hankkinut kemikaaleja räjähteiden
valmistamista varten”.
”Miehiä syytetään suunnitelmasta tehdä uskonnollisesti motivoitu
rikos Reinin-Mainin alueella räjähteillä tai ampuma-aseilla tappaakseen
niin monta vääräuskoista kuin mahdollista.
Viikkoa myöhemmin, 19. marraskuuta, Saksan poliisi pidätti 26-vuotiaan syyrialaismuslimin hänen asunnossaan Berliinin Schönebergin
alueella. Saksassa vuodesta 2014 ollut mies työskenteli Berliinin
peruskoulussa siivoojana. Hän oli ollut erityistarkkailussa ainakin
kolmen kuukauden ajan Saksan viranomaisten saatua vihjeen
”ystävällismieliseltä ulkomaiselta tiedustelupalvelulta”. Poliisin
mukaan mies oli hankkinut kemikaaleja valmistaakseen räjähteitä ”tappaakseen mahdollisimman monta ihmistä”.
Edellä mainitut Frankfurtin ja Berliinin muslimien suunnittelemat
salahankkeet ovat kahdeksas ja yhdeksäs jihadi-isku tässä
järjestyksessä, jotka Saksan poliisi on maassa estänyt – sen jälkeen kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut tunisialainen turvapaikanhakija Anis Amri murhasi 12 ihmistä törmäämällä rekka-autolla väkijoukkoon Berliinin joulumarkkinoilla joulukuussa 2016.
Turkin sisäministeri Süleyman Soylu ilmoitti 4. marraskuuta, että Turkki aloittaisi vangittujen islamilaisen valtion
taistelijoiden palauttamisen takaisin heidän kotimaihinsa – vaikka
heidän Euroopan kansalaisuutensa peruutettaisiin:
”Maailma on keksinyt nyt uuden konstin: peruuttaa heidän
kansalaisuutensa. He sanovat, että heitä olisi syytettävä siellä, missä
heidät on saatu kiikkiin. Arvelen tämän olevan uudenlainen
kansainvälinen oikeus. Tätä ei voida hyväksyä.
Lähetämme takaisin käsissämme olevat Daeshin (islamilaisen valtion)
jäsenet omiin maihinsa riippumatta siitä, peruutetaanko heidän
kansalaisuutensa tai ei.”
Ainakin 1 200 islamilaisen valtion taistelijaa – mukaan lukien monia
länsimaista – on pidetty vangittuina Turkin vankiloissa. Turkin joukot
ovat vanginneet toiset 287 muslimijihadistia vähintään 20 eri maasta sen
jälkeen kun hyökkäys aloitettiin 9. lokakuuta Syyrian demokraattisia voimia (Syrian Democratic Forces, SDF) vastaan Syyrian koillisosassa.
Saksalaisen Deutsche Presse-Agentur -uutistoimiston mukaan noin 100 saksalaista islamilaisen valtion kannattajaa uskotaan olevan pidätettynä Turkissa. Saksan sisäministeriö totesi,
että vaikka Turkin hallussa olevien muslimien henkilöllisyyttä ei
tiedetä, heiltä ei voi evätä pääsyä Saksaan, jos he todellakin ovat
Saksan kansalaisia.
Saksan hallituksen tiedottaja Armin Schuster väitti,
että saksalaiset palaavat muslimijihadistit eivät ole ”vakavia
tapauksia”, ja varoitti ”tiedotusvälineiden lietsomasta hysteriasta”.
Hän selitti: ”He eivät osallistuneet taisteluihin. Heitä ei tulla
panemaan vankilaan, mutta heitä on seurattava.”
Turkki aloitti 11. marraskuuta virallisesti islamilaisen valtion vankien palauttamisen
länteen karkottamalla saksalaisen, amerikkalaisen ja tanskalaisen.
Turkki ”kotiutti” 14. marraskuuta kahdeksan islamilaisen valtion taistelijaa: seitsemän
saksalaista ja yhden britin. Yhtä miehistä, saksalais-irakilaista
seitsenhenkisen perheen isää, nimeltään Kanan B:tä syytettiin
islamilaisen valtion jäsenyydestä, mutta Saksan viranomaiset antoivat
miehen ja hänen perheensä palata kotiinsa Ala-Saksiin. He sanoivat, että
vaikka hän on islamistisen salafistiliikkeen jäsen, he eivät usko, että
hän on koskaan liittynyt islamilaiseen valtioon.
15. marraskuuta saapui puolestaan Frankfurtiin lennolla Istanbulista kaksi naisjihadistia.
Saksan viranomaiset pidättivät 21-vuotiaan Nasim A:n, jonka syntyperä on somalialainen. Hän muutti
Saksasta Syyriaan alaikäisenä vuonna 2014 ja saksalaisten tutkijoiden
mukaan meni naimisiin jihadi-taistelijan kanssa vuoden 2015 lopulla.
Saatujen tietojen mukaan Saksan viranomaiset haluavat syyttää häntä
islamilaisen valtion tukemisesta. Toiselta naiselta, 27-vuotiaalta Heida
R:ltä, otettiin sormenjäljet, mutta hänet vapautettiin, koska hän
ilmoitti osallistuneen deradikalisointiohjelmaan.
Samoihin aikoihin Saksan ylempi hallintotuomioistuin (OVG) Berliinin-Brandenburgissa päätti 7. marraskuuta, että Saksan on palautettava kolme lasta ja heidän
islamilaiseen valtioon hurmioituneen muslimiäitinsä. Saksan
ulkoministeriö oli ilmoittanut olevansa valmis palauttamaan lapset,
mutta vedoten kansalliseen turvallisuuteen liittyviin riskeihin se
kieltäytyi tuomasta takaisin äitiä. Nainen saapui islamilaisen valtion
valvomaan osaan Syyriaa vuonna 2014 kahden vanhemman lapsen kanssa –
kolmas lapsi syntyi siellä. OVG totesi päätöksessään, että nyt 8-, 7- ja
2-vuotiaat lapset olivat traumatisoituneita ja tarvitsisivat äitiään
kotiuttamisensa jälkeen kurdien johtamasta Al-Holin ”pakolaisleiristä”
Pohjois-Syyriassa.
Oikea Media on kertonut kesäkuussa 2019 naisten yhä keskeisemmästä asemasta islamilaisen
valtion rakentamisessa, jonka vahvistaa Euroopan unionin
poliisiviraston, Europolin kesäkuussa julkaisema raportti, jossa oli tutkittu naisten roolia Isisissä vuosina 2014–2018:
”Naisjihadistit ovat yhtä motivoituneita ideologisesti kuin heidän mieskollegansa.”
Naisjihadistit eivät näe länsimaita ”kotinaan”, vaan vihollisen maaperänä, joka heidän täytyy valloittaa jatkamalla verisen jihadin lietsomista kansalaisia vastaan – heti kun
he ovat päässeet takaisin ja hoidettuaan menestyksekkäästi ”uhrin
roolinsa”.
Saksan oppositiopuolueet ovat suhtautuneet kriittisesti siihen, että
hallitus ei ole pystynyt vastaamaan jihadistien kotiuttamisongelmaan
aikaisemmin. Vapaan demokraattisen puolueen (FDP) varajohtaja Stephan Thomae totesi, että Berliinillä ei ole juuri muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä toisen maan karkottamat Saksan kansalaiset:
”Hallitus on paennut loputtomiin jo pitkän aikaa eikä ole halunnut
olla missään tekemisissä näiden tapausten kanssa. Nyt he saavat maksaa
siitä. Olisi ollut parempi, jos hallitus olisi ottanut Turkkiin yhteyttä
paljon aikaisemmin keskustellakseen tällaisista prosesseista.”
Gatestone -instituutin vanhempi tutkija Soeren Kern on tehnyt
ansiokkaasti ja laajasti selkoa artikkelissaan islamilaiseen valtioon
liittyvistä kytköksistä Iso-Britannian ja Saksan lisäksi myös
Itävallassa, Tanskassa, Ranskassa, Italiassa, Alankomaissa, Norjassa,
Espanjassa ja Sveitsissä.
Norjan sisäministeriön mukaan noin 100 Norjan kansalaisen tai asukkaan uskotaan matkustaneen Syyriaan
ja Irakiin liittyäkseen islamistisiin ryhmiin. Arviolta 20 on edelleen
Lähi-idässä.
Norjan oikeusministeriö laati toukokuussa 2019 direktiivin, jolla estettiin Norjassa oleskelevia
ulkomaalaisia, jotka ovat liittyneet islamilaiseen valtioon, palaamasta
Norjaan.
”Nämä ihmiset aiheuttavat vakavan turvallisuusuhkan yhteiskunnallemme
ja arvoillemme”, Edistyspuoluetta edustava oikeusministeri Jøran
Kallmyr sanoi.
”He eivät tule takaisin Norjan auttamana. Se on täysin varmaa.”
Kallmyr lisäsi, että vaikka islamilaisen valtion taistelijoiden
orpojen norjalaislasten sallitaan palata takaisin, hallitus peruuttaa
oleskeluluvat Norjasta matkustaneiden islamilaisen valtion jäseniltä.
13. syyskuuta Kallmyr ilmoitti, että 15 islamilaisen valtion muslimijihadistia, joilla on Norjan oleskelulupa, on karkotettu pysyvästi Norjasta:
”Nämä ovat pääasiassa islamilaisen valtion taistelijoita ja äitejä,
jotka ovat matkustaneet pois maastamme liittyäkseen islamilaiseen
valtioon. He ovat olleet ulkomailla yli kaksi vuotta Norjasta
lähtemisensä jälkeen. Sitten turvapaikkalainsäädäntö avataan niin, että
oleskelulupa voidaan peruuttaa. Jos he saapuvat Schengen-alueelle,
heidät tullaan pidättämään maahanmuuttolain rikkomisesta.”
Oikea Media uutisoi 18. lokakuuta Tanskan aikomuksista peruuttaa kansalaisuus tanskalaisilta Isis-taistelijoilta.
Tanskan viranomaisten arvion mukaan vähintään 158 ihmistä Tanskasta
on liittynyt jihadistiryhmiin Syyriassa tai Irakissa – noin 27 on
edelleen konfliktialueella.
Tanskan sosiaalidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen ilmoitti 14. lokakuuta nopeutetusta lainsäädännöstä, jolla Tanskan kansalaisuus
poistettaisiin ulkomaille jihadistiryhmiin lähteneiltä
Isis-taistelijoilta, joilla on kaksoiskansalaisuus:
”Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat kääntäneet selkänsä Tanskalle ja
taistelleet väkivalloin demokratiaa ja vapautta vastaan. He muodostavat
uhkan meidän turvallisuudelle. He eivät ole tervetulleita Tanskaan.
Hallitus tulee siksi tekemään kaiken mahdollisen estääkseen heitä palaamasta Tanskaan.”
Tanskan ulkoministeri Jeppe Kofod totesi 17. marraskuuta, että Tanska keskeyttäisi konsuliavun antamisen
kansalaisilleen, jotka ovat matkustaneet ulkomaille taistelemaan
islamistiryhmiin:
”Emme ole mitään velkaa ulkomaalaisille taistelijoille, jotka
lähtivät Syyriaan ja Irakiin taistelemaan islamilaisen valtion puolesta.
Siksi puutumme nyt ulkomaalaistaistelijoiden mahdollisuuteen saada
ulkoministeriön ja Tanskan ulkomailla sijaitsevien edustustojen
konsuliapua.”
Ruotsista arvellaan lähteneen taistelemaan ulkomaille etenkin Isisin riveihin 300 kansalaista, joista noin 150 on palannut takaisin Ruotsiin.
Suomesta on matkustettu Syyrian ja Irakin konfliktialueelle vuodesta 2012 lähtien, joidenkin arvioiden mukaan lähtijöitä on ollut 80 kansalaista, joista noin 20 on kuollut ja 20 palannut Suomeen.
Amerikkalainen Vice News -uutissivusto julkaisi 22.8.2017 artikkelin, jossa mietittiin,
miten on mahdollista, että maailman turvallisimmaksi julistettu maa,
Suomi, ”tuottaa” suhteellisesti kaikkein eniten terroristijärjestö
Isisin riveihin liittyneitä ulkomaalaistaistelijoita.
Al-Holin Isis-leirillä väitetään olevan 44 suomalaista, 11 naista ja heidän 33 lastaan.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on junaillut konsulikyytiprojektia Al-Holin pakolaisleiriltä tulevien suomalaisten kotiuttamiseksi jo
pitkään kansalaisilta täysin pimennossa ja hallituksen vastuuministerien
vakuutellessa, ettei mitään tällaisia suunnitelmia ole olemassa. Myös
tasavallan presidentti Sauli Niinistöä on informoitu asiasta, vaikka Niinistön mukaan ”hän ei ole tällaista tietoa saanut”.
Helsingin Sanomat paljasti maanantaina, että koko Suomen hallitus on syksyn mittaan edistänyt
salaisia järjestelyjä, jonka tarkoituksena oli hakea Syyriassa al-Holin
leirillä olevia naisia ja lapsia takaisin Suomeen – siitä huolimatta,
että suojelupoliisi pitää ”pakolaisleirin” naisia ja mahdollisesti myös lapsia turvallisuusuhkana Suomelle.
Hämärä puuhastelu, ”Operaatio Korpi” -nimellä kulkenut suunnitelma, paljastui Ilta-Sanomien kerrottua maanantaina, että ulkoministeri Pekka Haavisto olisi yrittänyt
painostaa ulkoministeriön konsulipäällikköä tuomaan Syyrian al-Holin
pakolaisleirin suomalaislapset Suomeen ”konsulikyydillä”, minkä jälkeen
ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps) vaati Haavistolta
asiasta selvitystä.
Valiokunnan enemmistön mielestä Haaviston selvitys oli riittävä,
mutta valiokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps) oli henkilökohtaisesti eri mieltä asiasta.
”Oleellisin kysymys on, minkä tähden valiokunta jätettiin
informoimatta operaatiosta, joka on käynnissä tälläkin hetkellä”, Niikko
totesi.
”Suunnitelmaan kuuluu saletisti, että isis-vaimot tulisivat perässä.
Olisipa meillä hallitus, joka keskittyisi samalla tarmolla suomalaisten
turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen”, Grönroos kiteytti.
Kansainvälisen rikospoliisijärjestö Interpolin pääsihteeri Jürgen Stock varoitti jo lähes vuosi sitten, että Euroopalla voi olla pian edessä uusi
islamilainen terrorismiaalto radikalisoituneiden henkilöiden palatessa
Eurooppaan, jota hänen mukaansa voidaan nimittää Isis 2.0:ksi:
”Suuri osa näistä epäillyistä terroristeista tai niistä, joilla on
yhteydet terroristiryhmiin tukijoina, joutuvat ehkä kahdeksi tai
viideksi vuodeksi vankilaan. Koska heitä ei ole tuomittu konkreettisesta
terrori-iskusta, vaan vain terroritekojen tukemisesta, heidän tuomionsa
eivät ehkä ole niin ankaria.
Eri puolilla maailmaa, Euroopassa, mutta myös Aasiassa, tämä
ensimmäisten kannattajien sukupolvi vapautetaan parin seuraavan vuoden
aikana. He voivat taas olla osa terroristiryhmää tai niitä, jotka
tukevat terroristista toimintaa.”
Islamilaisen valtion kymmenillä kielillä tuotetut sadat artikkelit, videot ja kuvat osoittavat, että ryhmän suomenkieliset kannattajat pyrkivät välittämään järjestön viestejä kotimaiselle yleisölle.
Koska osa vierastaistelijoista on jo palannut Suomeen, he
luonnollisesti edistävät jihadistista liikehdintää. Ilmiö sitoo Suomen
entistä tiukemmin osaksi länsimaissa ilmenevää synkkää trendiä
”maailmanlaajuisena jihadin taisteluareenana”, jossa kristittyjen ja
muiden ”vääräuskoisten” alistaminen ja tappaminen on oikeutettua.
Erilaisilla jihadistisivustoilla kannustetaan vuodattamaan ”vääräuskoisten” verta selvällä Suomen kielellä.
”Tämä sisältää liikemiehen taksissa matkalla töihin, nuorison
harrastamassa liikuntaa ja vanhan miehen jonottamassa ostaakseen
voileivän.”
”Kauhun kylväminen kaikkien vääräuskoisten sydämiin on muslimin velvollisuus.”
”Kuinka vääräuskoiset voivat unelmoidakaan turvallisuudesta, samalla,
kun muslimit kärsivät ja Allahin laki on pilkaten korvattu ihmisten
tekemällä demokratian luonnonoikulla?”
Puhumattakaan itäsuomalaisesta paikallislehdestä varastetusta
kuvasta, jossa mieshenkilö kävelee syksyisen metsikön laidalla ja
kuvatekstissä lukee:
”Siispä älkää antako edes sauvakävelijän kävellä kotiinsa asti.”
