Taakka tiedonjakosivusto – seuraa aikamme mielenkiintoisimpia aiheita
– seuraa aikamme mielenkiintoisimpia aiheita

Ruotsissa ei kielloista tarvitse välittää

Kristiina Katajikko: Ruotsi on lapsi, joka oppi ettei kielloista tarvitse välittää

Koronaan kuolleita on Ruotsissa yli 13 500. Suomessa vastaava luku on alle 900. LEHTIKUVA/AFP
Koronaan kuolleita on Ruotsissa yli 13 500. Suomessa vastaava luku on alle 900. LEHTIKUVA/AFP

Kansainvälisissä tutkimuksissa Ruotsi osoittautuu kerta toisensa jälkeen maaksi täynnä individualisteja.

Niin arvoiltaan kuin elintavoiltaankin. Kukin valitkoon tiensä, ja niin ruotsalaiset tekevätkin. He ovat kuin kurittomia kakaroita joita ei komenneta, mutta joita sosiaalinen paine ja status velvoittaa käyttäytymään. Ei siksi että joku käskee, vaan koska he haluavat.

Vuoden 2020 alussa Ruotsin punavihreä hallitus rämpi suosionsa pohjamudissa. Lunta tuli tupaan niin mielipidemittauksissa kuin median taholta. Toimittajat pommittivat maan johtoa jatkuvine kysymyksineen koskien integraatiota ja jengiväkivaltaa kunnes kaiken muutti korona. Ruotsin ajatuksena oli, että epäpoliittinen Folkhälsomyndigheten johtaisi koronastrategiaa tieteelliseltä, ei poliittiselta pohjalta. He valitsivat strategian, joka ajoi Ruotsin kovin kauas muun maailman menettelystä. Ruotsalaiset kuuntelivat ja noudattivat annettuja ohjeita. Ajatuksena oli, että leviäminen pidettäisiin aisoissa, jotta terveydenhuollon resurssit kestäisivät pitää huolta niistä, jotka sairastuvat. Vanhukset pidettäisiin erossa taudista.

Ei menny niinku Strömsössä.

Hallituksen toive

Hallituksen toiveena oli, että Ruotsi välttyisi toiselta aallolta ja myös massiivisilta sulkemisilta, joilla on luonnollisesti suuri yhteiskunnallinen ja taloudellinen vaikutus. Oppositio ei vastustanut. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että kriisin episentrumissa keväällä hallitukselle tuli antaa työrauha. Kesällä 2020 niin ruotsidemokraattien Jimmy Åkesson kuin kristillisdemokraattien Ebba Busch-Thor hyökkäsivät rajusti hallitusta vastaan syyttäen sitä lähestulkoon omien kansalaistensa murhaamisesta. Toisaalta yksikään opposition edustaja ei sanonut mitään siinä vaiheessa kun hallitus syksyllä 2020 nosti yleisten kokoontumisten rajaa viidestäkymmenestä kolmeensataan vaikka kaikki luvut näyttivät koronan levinneisyyden lähteneen jälleen laukalle. Hallitus pääministeri Stefan Löfvenin johdolla levitteli käsiään ja sanoi: “Vi såg det inte komma.” Se on sivumennen sanoen ollut Stefan Löfvenin vakiovastaus vähän joka kriisin hallitsemattomasta maahanmuutosta jengiväkivaltaan. Ei siihen näkemiseen olisi tarvittu teelehdistä ennustajaa, sillä näkihän sen jo sokea Reetakin mihin oltiin menossa.

Joulukuussa 2020 SVT:n toimittaja Mats Knutson kysyi pääministeriltä, katuiko hän, ettei pandemialakia työstetty jo kesällä. Pääministerin mukaan se ei silloin ollut välttämätöntä.

“Siinä tilanteessa ei ollut tarvetta. Kaikki, luulen että koko ympäröivä maailma, ei nähnyt edessään toista aaltoa vaan pikemminkin pesäkkeiden ryppään ja täysin erilaisen tilanteen kuin mitä nyt on käsillä” vastasi Löfven ympäripyöreästi eikä häntä vaivattu asialla sen enempää.

Kansalaisten joulunvietto

Kansalaiset eivät voineet viettää joulua läheistensä kanssa, mutta pääministeri Löfven shoppaili kera viiden henkivartijan. Oikeusministeri Morgan Johanssonin oli puolestaan pakko päästä välipäivien ale-ostoksille ja valtionvarainministeri Magdalena Andersson sovitti suksivuokraamossa monoja. Koko toiminta muistutti korruptoitunutta banaanivaltiota edistyksellisen Ruotsin sijaan. Kirsikkana kakun päällä oli Ruotsin turvallisuusvirasto MSB:n johtajan Dan Eliassonin Kanarian matka kesken pahimman pandemian. Se ylitti jopa kansainvälisen uutiskynnyksen. MSB:n omalla krisinformation-sivustolla kehotettiin välttämään ulkomaanmatkoja muun muassa joulun aikaan. Koko asia vaikutti niin absurdilta, että useat mediat epäilivät jopa omia lähteitään. Eliassonin palattua maahan hänen selityksensä oli, että matka oli ”välttämätön” ja että ”moni muu matka oli tänä vuonna jäänyt väliin.” Kenelläpä ei olisi!

Joitain viikkoja myöhemmin Stefan Löfven esiintyi vaimonsa Ullan kanssa suositussa perjantai-illan talk showssa. Haastattelu oli hyvin lämminhenkinen ja ensimmäinen laatuaan. Vain sydämensä kovettanut ja kadottanut paatunut kyynikko ei olisi tuntenut sympatiaa katsoessaan 30 vuotta yhdessä olleen pariskunnan keskinäistä lämpöä ja rakkautta. Löfven kertoi, että hänellä on tapana käydä itse ostoksilla, eikä voinut mitenkään käsittää asiasta noussutta kohua. Amerikassa on totuttu näkemään kuinka skandaalissa rypevän poliitikon vaimo seisoo ryhdikkäänä miehensä rinnalla lehdistötilaisuudessa. Ruotsissa pääministerin vaimo astui vihdoin julkisuuden valokeilaan puolustamaan miehensä jouluostoksia kesken pandemian. Omalla herttaisella olemuksellaan hän onnistui suuntaamaan huomion toisaalle, pois mieheensä kohdistuneesta kritiikistä. Jengiväkivallasta ei kukaan enää edes kysellyt. Kymmenen pistettä sosiaalidemokraattien puoluetoimiston PR-osastolle!

Toisen maailmansodan aikaan Britannian hallitus levitti Keep calm & carry on-julisteita vahvistaakseen yleistä moraalia ja taistelutahtoa. Stefan Löfvenin motto coronavuonna on ollut Håll ut, håll in, håll avstånd. Tilanne on jatkunut nyt reilun vuoden. Suurin osa ihmisistä toimii ohjeiden mukaan. He eivät ole tavanneet iäkkäitä sukulaisia yli vuoteen ja kaikenlainen sosiaalinen kanssakäyminen on minimissään. Loputtomine kehoituksineen ja suosituksineen Löfven on kuitenkin kuin se hiekkalaatikolla Janipetteriään ponnettomasti kieltävä äiti. Lapsi on oppinut, ettei kielloille tarvitse korvaansa lotkauttaa eikä niistä ole seurauksia.

Koronaan kuolleita on Ruotsissa tätä kirjoittaessa yli 13 500 henkeä kun Suomessa vastaava luku on alle 900. Muutamaa toreilla ja turuilla raivoavaa foliohattua lukuunottamatta ruotsalaiset ovat ottaneet tilanteen varsin stoalaisesti. Tai sitten kansankodin summerhilliläiset kasvatit yksinkertaisesti huokailevat mielessään nuorison tapaan: “Orka!”. Ei jaksa.

LÄHDE: Verkkouutiset/Kristiina Katajikko 12.04.2021

[ Väliotsikointi taakkatoimitus ]