Kategoria Valvontakoneisto

4 artikkelia

Helsinki ottaa valvontakamerat käyttöön

Helsinki ottaa valvontakamerat käyttöön koronan torjunnassa – Hälytys yllättävästä väkimäärän kasvusta

Joukkokokoontumiset ovat koronan vuoksi nyt melkoinen riski.

Artikkeliin liittyvä kuva

Viria kertoo toimittaneensa Helsingin kaupungille videoanalytiikkaan perustuvan palvelun, joka kertoo, paljonko ihmisiä on liikkeellä kaupungin keskeisissä ulkotiloissa eri aikoina. Näiden tietojen perusteella viranomaiset pystyvät kohdentamaan resurssejaan osuvasti.

Lisäksi massalaskentapalvelu auttaa varmistamaan, etteivät korona-aikana suositellut henkilömäärärajat tietyllä alueella ylity tapahtumien aikana. Järjestelmä tuottaa hälytyksen merkittävästä ja odottamattomasta väkimäärän kasvusta kohteessa.

”Kamerat ja niiden yhteydessä oleva tekoäly mittaa kuva-alalta henkilömäärän keskiarvon kymmenen minuutin ajalta sovittuna ajankohtana. Mittauksen jälkeen henkilömäärätieto talletetaan tietokantaan ja datasta tuotetaan reaaliaikainen visuaalinen tilannekuva”, Virian liiketoiminnan kehitysjohtaja Mika Rissanen selittää tiedotteessa.

Viria vakuuttaa, että kuva-aineistoa käytetään ainoastaan henkilömäärän laskentaan, eikä se sisällä henkilöiden tunnistamiseen tai luokitteluun liittyvää toiminnallisuutta. Massalaskentaan tarkoitettujen kameroiden kuva-alat ja etäisyydet ovat suuria ja siksi yksittäisiä henkilöitä ei voida kuvasta tunnistaa, tiedotteessa sanotaan.

”Massalaskentapalvelu vähentää osaltaan viranomaisten työtä ja auttaa kohdentamaan resurssit sinne, missä ihmisiä on runsaasti liikkeellä. Erilaisista turvallisuusnäkökulmista katsoen on arvokasta tietää keskeisissä kaupunkitiloissa, kuten keskustan toreilla tai puistoissa, olevia henkilömääriä ja myös väkimäärän kehitystä ajan kuluessa”, kaupungin valmiuspäällikkö Anssi Vuosalmi sanoo tiedotteessa.

Videoanalytiikkaan perustuvan palvelun ovat kehittäneet ja toteuttaneet Virian tytäryhtiöt Viria Security ja Aureolis. Helsingissä palvelun testikäyttö aloitettiin Senaatintorin kesä -tapahtuman yhteydessä elokuun puolivälissä, ja toinen mittauspiste avattiin Kansalaistorille syyskuun alussa.

LÄHDE: Uusi Suomi/Ari Karkimo 14.10.2020

Selkeä esimerkki siitä, että koronavirusepidemian varjolla rakennetaan ihmisten totaalista valvontakoneistoa. Taakkatoimitus

Kiistanalaista massavalvontaa

Kiistanalaista valvontateknologiaa voidaan käyttää massavalvontaan – IBM teki johtopäätökset ja vetäytyy

Kasvotunnistuksen käyttö massavalvonnassa on herättänyt yhä laajempaa huolta.

Artikkeliin liittyvä kuva

Huolet kasvotunnistuksen käytöstä ovat nousseet entistä voimakkaimpina pintaan etenkin USA:ssa yhä jatkuvien mielenosoitusten vuoksi. Teknologian käyttö esimerkiksi rauhallisten mielenosoittajien tunnistamiseen ja rekisteröimiseen ei oikein istu länsimaiseen demokratiaan ja ilmaisunvapauteen.

Monet suurkaupungit on jo kylvetty niin täyteen valvontakameroita, että isoveli valvoo niissä kansalaisia valppaasti.

IBM on omalta osaltaan vetänyt johtopäätökset asiasta. Yhtiön toimitusjohtaja Arvind Krishna ilmoitti, ettei IBM enää tarjoa yleiseen käyttöön kasvotunnistukseen ja tulosten analysointiin tarkoitettuja ohjelmistoja. Se myös lopettaa tällaisen teknologian tutkimisen ja kehittämisen, The Verge kirjoittaa.

”IBM vastustaa vakaasti kasvotunnistusteknologian käyttöä massavalvontaan, rodulliseen profilointiin, perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien loukkaamiseen”, Krishna toteaa USA:n kongressin jäsenille osoittamassaan kirjeessä.

Hänen mielestään nyt on aika aloittaa keskustelu siitä, miten viranomaiset kasvotunnistusta hyödyntävät.

Kasvotunnistuksen käyttö ylipäänsä viranomaistyössä on kyseenalaistettu useasti, etenkin kun siihen liittyy vakavia teknisiä ongelmia. Verge muistuttaa, kuinka Amazonin kehittämä Rekognition-tunnistusohjelmisto oli testeissä löytävinään 25 000 sattumanvaraisen pidätyskuvan joukosta 28 kongressiedustajan kasvot.

Kirjeessään Arvind Krishna puuttui myös poliisitoimintaan ja sen uudistamiseen. Hänen mielestään poliisien mahdollisia väärinkäytöksiä pitäisi viedä entistä useammin oikeuteen ja poliisille syytesuojan takaavia pykäliä olisi aihetta tarkistaa.

LÄHDE: Tekniikka&Talous/Ari Karkimo 09.06.2020

Valvontakamerat seuraavat sinua

Tuntuuko joskus siltä että joku tuijottaa? Todennäköisesti et ole lainkaan väärässä

Yhä useammat valvovat silmät seuraavat meitä kaiken aikaa: valvontakameroita on käytössä enemmän kuin moni uskoisi.

Artikkeliin liittyvä kuva

The Verge kirjoittaa IHS Markitin keräämistä tiedoista maailmalla käytössä olevista valvontakameroista, joiden määrä kasvaa alati. Kun isoveli oikein ryhtyy valvomaan, kameratiheys on jopa yksi kamera jokaista neljää kansalaista kohden.

Tällaisissa luvuissa oltiin jo viime vuonna Kiinassa, jossa oli käytössä 350 miljoonaa valvontakameraa eli kamera aina 4,1 ihmistä kohden. Kamerakannan arvioidaan kasvavan 560 miljoonaan laitteeseen vuoteen 2021 mennessä.

Lähes yhtä tiheä valvontaverkosto on Yhdysvalloissa, jossa oli kamera aina jokaista 4,6 ihmistä kohden, yhteensä 70 miljoonaa kameraa.

Näiden kahden valvontayhteiskunnan ero oli siinä, että kiinalaisten kameroita käyttävät viranomaiset kaupunkivalvontaa. USA:ssa suuri osa laitteista on etupäässä kaupallisessa tai yksityisessä käytössä.

Tosin tänä syksynä on ollut puhetta siitä, että USA:ssa poliisin käyttöön haluttaisiin esimerkiksi kameralla varustettujen ovikellojen kuvamateriaalia. Suomessakin poliisi kertoi syksyllä ryhtyvänsä luomaan tietokantaa yksityisistä valvontakameroista, jotta rikostutkijat tietäisivät, mistä kuvia voi tarvittaessa käydä kyselemässä.

Maailman väkiluku on tänä vuonna 7,7 miljardia. Valvontakameroiden määrässä rikotaan miljardin käytössä olevan laitteen raja vuonna 2021. Tuolloin aina kahdeksaa ihmistä kohden on oma kameransa.

Kameravalvonnan lisääntymisen ja tekoälyn kehittymisen yhdistelmä on tuonut kuumaksi keskustelunaiheeksi myös kasvotunnistuksen käytön kansalaisten seurannassa.

”Viime vuosina keskustelu kameravalvonnasta on keskittynyt pitkälti Kiinan kameratiheyteen ja tekoälyn käyttöön. Vähemmän huomiota on saanut se, että USA:n kameratiheys on lähes vastaava, joten tulevaisuudessa huolenaiheet ovat maassa samanlaisia”, IHS Markitin analyytikko Oliver Philippou arvelee.

LÄHDE: TIVI/Ari Karkimo 10.12.2019

5 faktaa 5G:stä

5 faktaa 5G:stä – mitä mahdollisuuksia uusi teknologia tarjoaa?

LÄHDE: TIVI 14.05.2019

5G:stä on puhuttu vuosia mutta nyt on puhe muuttumassa konkretiaksi. Ensimmäiset päätelaitteet ovat jo miltei kauppojen hyllyillä ja verkkojen rakennus on alkanut. Mitä 5G meille tarjoaa?

Artikkeliin liittyvä kuva: Eetu Prieur, liiketoimintajohtaja, Elisa

1. Suomi on 5G:n edelläkävijä

Monesti kuulee puhuttavan, että Eurooppa olisi jäänyt 5G-junasta ja että 5G olisi USA:n, Kiinan, Japanin ja Etelä-Korean heiniä. Onneksemme Suomi on Euroopan edelläkävijöitä ja samalla viivalla 5G-kärkimaiden kanssa. Maailman ensimmäinen 5G-verkko avattiin Tampereella viime kesänä ja nyt 5G-verkkoa löytyy Suomen suurimpien kaupunkien keskustoista, mistä verkko laajenee loppuvuoden aikana. Ensimmäiset 5G-liittymät on lanseerattu ja nopeimmat ovat ehtineet ennakkovarata ensimmäiset 5G-päätelaitteet. Nyt on elämämme tilaisuus hypätä maailman ensimmäisten joukossa 5G-junaan. Tämä avaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia digitalisaation kehittäjille Suomessa.

2. Lisää nopeutta ja ruuhkaton verkko

5G kymmenkertaistaa nykyiset mobiilidatanopeudet. Tämä mahdollistaa esimerkiksi korkealaatuisempien videoiden – kuten 4K tai 360 – katsomisen ja välittämisen sekä pilvipalveluiden sujuvan käytön. Kansainvälisten vertailujen perusteella suomalaiset käyttävät maailman eniten mobiilidataa per henkilö, esim. Elisan verkossa noin 1 gigatavu päivässä käyttäjää kohti, ja määrä kasvaa koko ajan. 5G moninkertaistaa verkon kapasiteetin, mikä mahdollistaa datamäärien voimakkaan kasvun myös jatkossa ilman riskiä verkkojen tukkeutumisesta.

3. Massiivinen esineiden internet

5G:ssä on sisäänrakennettuna useita ominaisuuksia, jotka mahdollistavat massiivisen esineiden internetin (IoT) käytön: hyvin pieni akun kulutus, tuki suurelle määrälle IoT-laitteita, edulliset IoT-modulit sekä erinomainen IoT-verkon kuuluvuus. Suuria määriä IoT-sensoreita voidaan asentaa melkein minne vain, koska ne ovat huoltovapaita ja edullisia, toimivat melkein missä vain ja verkko ei mene niistä tukkoon. Hyvä esimerkki on Saksassa käyttöönotettu vapaiden parkkipaikkojen opastussofta, joka saa tietonsa parkkipaikkojen alle asennetuista IoT-sensoreista. Suomessa taas on kehitetty porojen korvaan asennettava paikkasensori, jonka avulla löydetään porot tai huomataan vahinkotapaukset, jos sensori lopettaa liikkumisen. Dataa tulee paljon ja sen analysoimisesta koneoppimisen tai tekoälyn avulla on tulossa myös oma bisneksensä. Massiivinen esineiden internet on toteutettavissa Suomessa valtakunnallisesti jo nyt Narrow Band IoT (NB-IoT) teknologialla.

4. 5G:n lyhyempi viive synnyttää uusia palveluja

5G-verkon viiveet pienevät useissa tapauksissa alle puoleen nykyisestä ja myös viiveen vaihtelu on pientä. Lyhyempi ja tasalaatuisempi viive mahdollistaa esimerkiksi virtuaalitodellisuuden sujuvan käytön ja sille syntyy nyt uusia, langattomia käyttömahdollisuuksia. Lyhyt viive mahdollistaa myös erityyppiset etäohjaukset aiempaa tarkemmin. Esimerkiksi ambulanssissa olevan potilaan ensivaiheen ultraäänitutkimuksen tekeminen etänä sairaalasta käsin tai teollisuusprosessin automatisoidun ohjauksen toteuttaminen langattomasti onnistuvat 5G:llä.

5. Räätälöity verkko yrityksen tarpeisiin

Yksi uusi 5G:n ominaisuus on verkon räätälöinti ja optimointi aina kulloiseenkin käyttötarkoitukseen eli network slicing. Verkosta voidaan viipaloida tiettyyn tarkoitukseen oma kerros, jolle voidaan taata tarvittavia ominaisuuksia, esimerkiksi kriittiselle pilvipalvelulle riittävä datanopeus. Lisäksi yritys voi halutessaan saada omaan käyttöönsä oman verkkoviipaleensa eli niin kutsutun privaattiverkon. Räätälöinti tulee 5G-verkon osaksi ensi vuonna mutta privaattiverkkoja voidaan rakentaa jo tänään hyödyntäen niin sanottua private LTE -konseptia, mikä on riittävä useimpiin nykytarpeisiin.

5G tuo mukanaan uudenlaisen mobiiliteknologiamaailman, jossa riittää opettelemista. Opettelu kannattaa, sillä 5G:n hyödyt ensimmäisenä nappaavat yritykset petaavat itselleen ison digietumatkan.

Eetu Prieur, liiketoimintajohtaja, Elisa

 

Taakkatoimitus kommentoi: 5G – verkko mahdollistaa kotisi ( IoT-laitteet ovat nimenomaan älylaitteita ) ja liikkumisesi reaaliaikaisen seurannan!