tag sensuuri

13 artikkelia

Kiinan globaali pelottelukampanja

Kiinan globaali pelottelukampanja – EU harjoittaa itsesensuuria lepyttääkseen Kiinaa

EU pehmensi kertomusta Kiinan disinformaatiosta Pekingin uhkailtua seurauksilla, ettei se enää toimittaisi EU:hun lääketieteellistä välineistöä koronapandemian vastaiseen taisteluun

Artikkeliin liittyvä kuva

Euroopan unioni on antanut periksi Kiinan painostukselle ja vesittänyt raportin koskien Kiinan pyrkimyksiä välttää vastuunsa koronaviruspandemiasta. Pekingin virkamiesten on raportoitu uhanneen estää lääketieteellisten tarvikkeiden vienti Eurooppaan, jos raportti olisi julkaistu ​​alkuperäisessä muodossaan.

On vähintäänkin yllättävää, että myös valtavirtamediat ovat uutisoineet tästä, Yle mukaan lukien.

Yle kertoi 26. huhtikuuta 2020 Kiinan painostaneen EU:ta lieventämään raporttia, joka arvostelee Kiinaa. Jos raportista ei olisi jätetty pois Kiinaa arvostelevia kohtia, kostoksi Kiina oli uhannut, ettei se enää toimittaisi EU:hun lääketieteellistä välineistöä koronapandemian vastaiseen taisteluun.

Paljastukset tulivat ilmi samaan aikaan, kun kiinalaiset diplomaatit ympäri maailmaa käyvät aggressiivista disinformaatiosotaa, jonka tarkoituksena on ohjailla kerrontaa koronaviruksen alkuperästä.

Tämänkaltaista taktiikkaa on kuvattu diplomatian ”susisoturi” -tyyliksi (”Wolf Warrior” style of diplomacy), joka on saanut nimensä kiinalaisen sotatoimintaelokuvan mukaan.

Kiinan edustajat ovat olleet erityisen aggressiivisia Twitterissä, jota he käyttävät hyökätäkseen, pelotellakseen ja hiljentääkseen länsimaisia ​​toimittajia, lainsäätäjiä ja ajatushautomoiden tutkijoita – lähinnä kaikkia, jotka kyseenalaistavat Kiinan virallisen version tapahtumista.

Gatestone -instituutin vanhempi tutkija Soeren Kern on perehtynyt 28. huhtikuuta julkaistussa artikkelissaan ”Koronavirus: Kiinan globaali pelottelukampanja – EU harjoittaa itsesensuuria miellyttääkseen Kiinaa” Kiinan muuta maailmaa vastaan käynnistämään ”sotaretkeen”, jossa se käyttää taktiikkana uhkailua ja vaientamista.

Soeren Kern tuo julki artikkelissaan useita viimeaikaisia kiinalaisten diplomaattien yrityksiä pelotella ja tukkia suu niiltä, jotka uskaltavat uhmata Kiinan hallintoa. Esimerkkejä Soeren Kern luettelee muun muassa Australiasta, Brasiliasta, Kanadasta, Ranskasta, Saksasta, Intiasta, Filippiineiltä, Ruotsista ja Venezuelasta.

Reutersin mukaan yli 60 kiinalaista diplomaattia ja suurlähetystöä on perustanut Twitter- tai Facebook-tilin viimeisen vuoden aikana, vaikka molemmat julkaisualustat ovat kiellettyjä Kiinassa. He ovat käyttäneet niitä hyväkseen kohdistaakseen hyökkäyksiä Kiinan hallintoa arvostelevia vastaan ympäri maailmaa.

Brysselissä toimiva uutistoimisto Politico Europe ilmoitti 21. huhtikuuta saaneensa ennakkokappaleen kyseisestä EU:n raportista koskien Kiinan ja Venäjän koronavirustautiin (Covid-19) liittyvää väärien tietojen levittämiskampanjaa. Raportti, jonka EU aikoi julkaista tuona samana päivänä, sisälsi seuraavan kappaleen:

”Kiina on jatkanut maailmanlaajuista disinformaatiokampanjaa torjuakseen syytökset pandemian puhkeamisesta ja parantaakseen kansainvälistä imagoaan. Sekä avoimia että peittelytaktiikoita on havaittu.”

New York Timesin mukaan – joka myös sai alkuperäisen version raportista – kiinalaisviranomaiset ottivat nopeasti yhteyttä Euroopan unionin edustajiin Pekingissä yrittääkseen haudata raportin.

Euroopan ulkosuhdehallinto, EUH (EU’s External Action Service, EEAS), julkaisi lopulta raportin – Covid-19:n disinformaatio – 24. huhtikuuta, mutta Kiinaa koskevia kohtia raportissa oli suurissa määrin pehmennetty.

New York Times selitti:

”Alkuperäisessä raportissa mainittiin Pekingin pyrkimyksistä rajoittaa viittauksia siihen, että virus on saanut alkunsa Kiinassa syyttämällä osin Yhdysvaltoja taudin leviämisestä kansainvälisesti.

Siinä todettiin, että Peking oli kritisoinut Ranskaa sen hitaasta reagoimisesta pandemiaan ja oli suoltanut vääriä syytöksiä, joiden mukaan Ranskan poliitikot olisivat käyttäneet rasistisia herjauksia Maailman terveysjärjestön pääjohtajaa vastaan​​.”

New York Times myöntää, että Kiina esti nopeasti asiakirjan julkaisemisen ja Euroopan unioni antoi periksi. Raportti oli ollut menossa jo julkaistavaksi, kunnes ylemmät virkamiehet määräsivät siihen korjauksia kielenkäytön hillitsemiseksi Kiinan osalta.

Lause Kiinan ”maailmanlaajuisesta disinformaatiota” koskevasta kampanjasta poistettiin, samoin kuin kaikki maininnat Kiinan ja Ranskan välisestä kiistasta. Muutakin kielenkäyttöä raportissa hiottiin.

Kiinan painostuksen alla EU:n diplomaattiyksikön päällikön, Josep Borrellin viestintäneuvoja Esther Osorio puuttui henkilökohtaisesti asiaan ja viivästytti alkuperäisen raportin julkistamista.

Tässä välissä on hyvä muistaa, että Josep Borrell on Euroopan Unionin ulkopoliittinen johtaja, ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustajaksi vast’ikään nimitetty, Espanjan ulkoministeri, joka on toiminut Euroopan parlamentin puhemiehenä vuosina 2004–2007.

Borrell on tunnettu Iranin mullahien tukija ja hän on kannustanut Iranin hallintoa odottelemaan Amerikan ​​seuraamuksia, jos Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trumpia ei valitakaan uudelleen vuonna 2020 presidentiksi.

Borrell on sanonut, että ”Eurooppa tarvitsee uuden pääteeman” ja että ilmastonmuutoksen torjunnan ”pitäisi olla yksi Euroopan elpymisen suurista koneistoista”.

Borrell toivoi myös lisäksi avoimesti Britannian poistuvan EU:sta, koska se on pidäke eurooppalaisen supervaltion perustamiselle.

New York Timesin mukaan siis Borrellin avustajana toimiva Osorio pyysi analyytikoita tarkistamaan ja muuttamaan raporttia niin, että se keskittyisi vähemmän suorasanaisesti Kiinaan ja Venäjään välttääkseen puolueellisuussyytökset. Hän kehotti lisäksi analyytikoita asiapaperissa eli raportissa erottamaan toisistaan disinformaation edistämisen ja aggressiivisesti edistettävän kerronnan.

Tietojen mukaan EU toivoi saavan parempaa kohtelua eurooppalaisille yrityksille Kiinassa. Niin ikään kopion alkuperäisestä raportista saanut South China Morning Post paljasti 25. huhtikuuta, että Peking oli uhannut kieltäytyä antamasta lääketieteellisiä tarvikkeita Euroopalle, jos Kiinaa koskevaa osaa ei poisteta.

Intialainen geopoliittinen analyytikko Brahma Chellaney tiivisti EU:n toiminnan laajemmat vaikutukset:

Kiina painostaa – EU salaa

”EU harjoittaa itsesensuuria raportissaan Kiinan painostuksen jälkeen. Vesittäessä raporttiaan EU poisti viittaukset Kiinan pandemiaan liittyvään ’disinformaatiokampanjaan’. EU on edelleen heikko lenkki rakentaessaan demokratioiden yhteisymmärrystä Kiinan voimakasta diktatuuria vastaan.”

On huomattava, että EUH toimii EU:n ”ulkoministeriönä”, jolla on oma diplomaattikuntansa.

Yle kertoo, että arvostelun kohteeksi joutuneen disinformaatioraportin tuottaneen EU:n ulkosuhdehallinnon strategisen viestinnän ja informaatioanalyysin yksikön raportit eivät edusta EU:n virallista kantaa, mutta julkaisut pyrkivät tekemään näkyväksi disinformaatiota, joka kohdistuu EU:hun ja sen jäsenmaihin.

Yksikön toimintatapoja on myös arvosteltu esimerkiksi siitä, että disinformaation paljastusmetodit eivät ole systemaattisia ja puolueettomia, Yle lisää.

Tosiasia kuitenkin on, että kiinalaiset diplomaatit ympäri maailmaa ulkoministeri Wang Yin johdolla ovat solvanneet hallituksia ja yksityishenkilöitä, joidenka he antavat ymmärtää loukanneen Kiinaa. Joidenkin analyytikkojen mukaan tämä kertoo Kiinan kasvavasta vaikutusvallasta kansainvälisissä asioissa.

”Kiina haluaa muiden maiden tietävän, kuka on pomo”, kirjoitti puolestaan Kiinan tarkkailija Bethany Allen-Ebrahimian.

Toiset analyytikot ovat sitä mieltä, että Kiinan jyrkkä linja kuvastaa Kiinan kommunistisen puolueen haurautta ja että Kiinan presidentti Xi Jinping ruokkii kansalliskiihkoa lujittaakseen valvontaansa kasvavan sisäisen vihan keskellä tyrittyään koronaviruskriisissä.

”Kaikki hallitukset ovat huolissaan siitä, kuinka he selviävät tästä vitsauksesta, mutta yhden puolueen autoritaariselle hallitukselle pelot ovat eksistentiaalisia”, totesi kanadalaisen National Postin kolumnisti ja päätoimittaja Kevin Libin artikkelissaan ”Pekingin kommunistinen hallinto on suurin selviytymistämme uhkaava ’Kiinan virus'”.

Kevin Libin alleviivaa, että kriittisten viikkojen ajan Kiinan hallitus valehteli ja kielsi, sen sijaan, että olisi ryhtynyt ankariin hillitsemistoimiin, kun virus levisi hallitsemattomasti ympäri maailmaa.

”Ja nyt koko maailma maksaa.”

Joka tapauksessa Kiinan painostuskeinoilla on ollut vaikutusta – kuten edellä on todettu ilmiselvästi Euroopan unionin kohdalla käyneen, mutta kiivasta sananvaihtoa Kiina on käynyt myös esimerkiksi Intian, Filippiinien, Venezuelan, Australian ja Brasilian kanssa.

Kiinan Intian-suurlähettiläs Ji Rong on toistuvasti räyhännyt Intian virkamiehille ja tiedotusvälineille.

10. huhtikuuta Ji Rong twiittasi:

”On valitettavaa, että jotkut intialaiset tiedotusvälineet julkaisivat artikkeleita, joissa viitataan COVID-19:een jälleen ’Wuhanin viruksena’, ’Kiinan viruksena’. Kansainvälisessä yhteisössä on selvä yksimielisyys siitä, että virusta ei pidä yhdistää mihinkään tiettyyn maahan, alueeseen tai etniseen ryhmään. Tällaista leimaamista ei voida hyväksyä.”

29. maaliskuuta Filippiinien terveysministeriö pyysi anteeksi päivää aiemmin esittämiään kommentteja, joiden mukaan kaksi Kiinan toimittamaa koronavirustestipakkauserää oli ala-arvoisia. Terveysministeriön kansliapäällikkö Maria Rosario Vergeire oli sanonut, että kiinalaisten valmistajien BGI Groupin ja Sansure Biotechin valmistamat tarvikkeet olivat vain 40-prosenttisesti oikeanlaisia ja että jotkut niistä olisi heitettävä pois.

Kiinan suurlähetystö Filippiinien pääkaupungissa Manilassa twiittasi:

”Kiinan suurlähetystö torjuu tiukasti kaikki vastuuttomat huomautukset ja pyrkimykset heikentää yhteistyötämme tässä suhteessa.”

Kiinan suurlähetystö Venezuelassa julkaisi 18. maaliskuuta vihaisen ”tiedoksiannon”, joka koostui 17 twiitistä, sen jälkeen kun nimettömät Venezuelan lainsäätäjät olivat viitanneet koronavirukseen ”Kiinan koronaviruksena” ja ”Wuhanin koronaviruksena”. Kiinan suurlähetystön mukaan lainsäätäjiä vaivasi ”poliittinen virus” ja suurlähetystö suositteli heitä ”hakeutumaan hoitoon”. Ensiaskeleena neuvoksi twiitattiin, että heidän olisi viisasta ”panna maski kasvoille ja olla hiljaa”.

Australian pääministeri Scott Morrison kehotti 23. huhtikuuta kaikkia Maailman terveysjärjestön (WHO) jäsenmaita tukemaan koronaviruspandemiaa koskevaa riippumatonta arviointia. Hän sanoi, että kaikki WHO:n jäsenet olisi velvoitettava osallistumaan tarkasteluun, ja lisäsi, että Australia tulee vaatimaan tutkimusta WHO:n yleiskokouksessa 17. toukokuuta.

Kiinan ulkoministeriön edustaja Geng Shuang vastasi:

”Australian ehdottama niin sanottu riippumaton tutkimus on todellisuudessa poliittista manipulointia. Suosittelemme Australiaa luopumaan ideologisista ennakkoluuloistaan.”

Kiinan Brasilian-suurlähettiläs Yang Wanming jakoi twiitin, joka myöhemmin poistettiin. Hän oli kutsunut presidentti Jair Bolsonaron perhettä ”valtavaksi myrkyksi” sen jälkeen kun Brasilian presidentin poika Eduardo oli syyttänyt ”Kiinan diktatuuria” koronaviruspandemiasta. Twiitti sai Brasilian ulkoministeri Ernesto Araújon nuhtelemaan suurlähettilästä.

Ernesto Araújo totesi, että Eduardon Kiinaan kohdistunut kritiikki tosin ”ei vastaa Brasilian hallituksen kantaa”, mutta ”hän ei milloinkaan loukannut Kiinan valtionpäämiestä”.

”Ei ole hyväksyttävää, että Kiinan suurlähettiläs kannattaa tai jakaa loukkaavia viestejä Brasilian valtionpäämiehestä ja hänen äänestäjistään”, Araújo huomautti.

Hänen mukaansa suurlähettilään twiitti oli siksi sopimaton ja loukkasi hyvää diplomaattista käytäntöä.

Araujo vaati lausunnossaan myös Kiinalta anteeksipyyntöä, jota ei tietenkään tapahtunut.

Joidenkin maiden kohdalla Kiinan pelottelu on sitä vastoin kääntynyt sitä itseään vastaan varsin näyttävästi.

Saksalainen Bild -sanomalehti julkaisi 15. huhtikuuta artikkelin ”Mitä Kiina on meille toistaiseksi velkaa”, missä annettiin aihetta olettaa, että Kiinan olisi maksettava Saksalle 150 miljardia euroa (162 miljardia dollaria) korvausta koronaviruspandemiasta. Artikkeli sisälsi yksityiskohtaisen luettelon taloudellisista vahingoista, mukaan lukien 50 miljardia euroa pienyrityksille aiheutuneista tappioista ja 24 miljardia euroa menetetystä matkailusta.

Kiinan suurlähetystö Berliinissä vastasi syyttämällä Bild-lehteä rasismista. Suurlähetystön edustaja Tao Lili kirjoitti:

”Mietinnöstänne puuttuu paitsi olennaiset tosiasiat ja tarkat aikataulut, myös vähintäänkin journalistinen asianmukainen huolellisuus ja puolueettomuus. Ne, jotka tekevät kuten te teitte tämän päivän sanomalehden artikkelissa, ruokkivat nationalismia, ennakkoluuloja, muukalaisvihaa ja vihamielisyyttä Kiinaa kohtaan.

Sillä vähätellään kahden kansan välistä perinteistä ystävyyttä tai ei oteta vakavasti ymmärrystä journalismista. Tätä taustaa vasten miettii, mistä toimituksenne kansaamme ja valtiotamme kohtaan tuntema vastenmielisyys on lähtöisin?”

Bildin päätoimittaja Julian Reichelt vastasi omalla kirjelmällä, joka oli otsikoitu:

”Vaarannatte koko maailman”

Se julkaistiin saksaksi ja englanniksi ja se oli osoitettu suoraan Kiinan presidentti Xi Jinpingille.

Reichelt kirjoitti:

”Hallitsette valvonnalla. Ette olisi presidentti ilman valvontaa. Valvotte kaikkea, jokaista kansalaista, mutta kieltäydytte tarkkailemasta maanne sairastuneita elävien eläinten markkinoita (wet markets).

Suljette jokaisen sanomalehden ja verkkosivuston, joka on kriittinen hallintonne suhteen, mutta ette myyntikojuja, joissa myydään lepakkolientä. Ette ainoastaan valvo kansaanne, vaan myös saatatte heidät vaaralle alttiiksi – ja heidän avulla koko maailman.”

Bildin päätoimittaja Julian Reichelt havainnollisti myös Kiinan presidentille, millainen valvontayhteiskunta on ja mihin se johtaa.

”Valvonta on vapauden epäämistä. Ja kansakunta, joka ei ole vapaa, ei ole luova. Kansakunta, joka ei ole uudistusmielinen, ei hoksaa mitään. Siksi olette tehnyt maastanne maailmanmestarin tekijänoikeusrikoksissa.

Kiina rikastuttaa itseään muiden keksinnöillä sen sijaan, että keksisi itse. Syynä siihen, että Kiina ei tee uudistuksia ja keksi, on se, että ette anna maanne nuorten ajatella vapaasti. Kiinan suurin vientihitti (jota kukaan ei halunnut saada, mutta joka on silti ulottunut ympäri maailmaa) on korona.”

”Olette luonut salaperäisen, ei-avoimen Kiinan. Ennen koronaa Kiina tunnettiin valvontavaltiona. Nyt Kiina tunnetaan valvontavaltiona, joka tartutti maailman tappavalla taudilla. Se on poliittinen perintönne.

Suurlähetystönne kertoo minulle, etten elä ’kansojemme perinteisen ystävyyden’ veroisesti. Oletan, että pidätte sitä suurena ’ystävyytenä’, kun lähetätte nyt anteliaasti hengityssuojia ympäri maailmaa. Se ei ole ystävyyttä, nimittäisin sitä hymyn taakse piilotetuksi imperialismiksi – troijanhevoseksi.

Suunnittelette vahvistaa Kiinaa vitsauksen avulla, viemällä sitä maastanne ulkomaille. Ette tule onnistumaan. Korona on poliittinen loppunne, ennemmin tai myöhemmin.”

LÄHDE: OikeaMedia/Tytti Salenius 03.05.2020

Sananvapaus Suomessa

Miksi toisten sana on vapaampi kuin toisten?

”Mielipiteen ilmaisukin voi olla rikos”, toteaa otsikko Anu Mantilan Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessa 7.9.2019. Anu Mantila on sananvapausasioihin erikoistunut valtionsyyttäjä Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Tämän artikkelin sisältöä kannattaa pohtia sen valossa, mitä kirjoitan Sananvapaus uhattuna Suomessa (Kuva ja Sana, 2018) -kirjani pääluvussa ”Perustuslaillisuuden merkitys” sivuilla 129–147. Kirja on loppuunmyyty, mutta toinen painos on tulossa.  

Mantila kirjoittaa artikkelissaan seuraavasti: 

”Vihapuhe loukkaa perus- ja ihmisoikeuksia ja levittää vihan ilmapiiriä yhteiskuntaan. Vihapuhe luo kasvualustan väkivallalle ja viharikoksille. Se voi johtaa äärimmäisiin tekoihin.”

Edelleen:

”Rikoslaissa kielletään levittämästä viestejä, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansanryhmää ihonvärin, uskonnon, etnisen alkuperän, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella. Myös sukupuoli kuuluu kiellettyihin syrjintäperusteisiin. Suoranaisen uhkaamisen ohella myös ryhmään kohdistuvan väkivallan ihannointi, pitäminen suotavana tai hyväksyttävänä on kiellettyä. Tällaiset ilmaisut ovat omiaan aiheuttamaan vihaa, halveksuntaa ja suvaitsemattomuutta kansanryhmiä kohtaan, eivätkä ne kuulu sananvapauden piiriin.”

Mantila kirjoittaa myös näin:

”Ihmiset syntyvät tasavertaisina, ja ihmisarvo on loukkaamaton. Panettelulla, solvaamisella ja uhkaamisella loukataan ihmisarvoa, koska tiettyihin ryhmiin kuuluvista ihmisistä tehdään muita alempiarvoisia, kakkosluokan ali-ihmisiä. Ihmisten vertaaminen loisiin, syöpäläisiin ja torakoihin ei ole sallittua.” 

Mielipidettä ilmaiseva puhe muuttuu Mantilan mukaan ”kiihottamisrikokseksi”, kun: 

”negatiiviset väitteet ovat valheellisia, puolitotuuksia tai voimakkaita yleistyksiä tai arvostelmat ovat epäkunnioittavia ja koko ryhmää leimaavia. Sananvapauden rajat tulevat vastaan, kun väitetään, että jokin halveksittava piirre on tietyn ryhmän synnynnäinen ominaispiirre, ja alempiarvoisuus perustetaan tähän.”

Kuka tai mikä on se tiedolliseettinen auktoriteetti ja taho, joka tietää, päättää ja tulkitsee sekä ratkaisee jonkun väitteen valheellisuuden, totuudellisuusasteen, kunnioittavuusasteen tai leimaavuuden? Tällaisen tahon täytyy käytännössä olla kaikkitietävä kyetäkseen antamaan objektiivisen arvion ja päätöksen mistä hyvänsä viestistä ja mielipiteenilmaisusta, jonka viharikospitoisuutta joudutaan arvioimaan. 

Mantilan mainitsemat kriteerit ovat toisaalta niin kattavia ja toisaalta niin epämääräisiä, että kukaan ei näiden perusteella voi etukäteen arvioida, pitääkö joku viestiä tai mielipidettä esimerkiksi puolitotuuksia sisältävänä vai ei. 

Näistä syistä eli viharikoksen epämääräiseen luonteeseen perustuen onkin täysin ymmärrettävää, että ratkaisun on pakostikin oltava mielivaltainen päätös. Mantila toteaakin ykskantaan:

”Valtakunnansyyttäjä päättää, onko viesti sisällöltään rikollinen ja onko syyte nostettava.”

Viharikokseen syyllistyminen tai syyllistymättömyys on subjektiivisen mielivaltaisten ja poliittisideologisten arvioiden ja päätösten varassa. 

Tämän mielivaltaisen subjektiivisuuden ja poliittisideologisuuden osoittaa jo pelkästään se, että kaupunginvaltuutettu ”Husu” Hussein saattoi julkisessa mielipideviestissään epätotuudellisen epäkunnioittavasti sekä voimakkaasti yleistäen ja tarkoituksellisen halventavasti herjata rasistiseksi kokonaista ja täysin selkeärajaisesti määriteltyä yhteiskunnallista ryhmää eli tietyn puolueen edustajia ja kannattajia ilman, että syyllistyi kiihottamisrikokseen. 

Toisaalta oppositiokansanedustajat Päivi Räsänen ja Juha Mäenpää ovat kiihottamisrikostutkinnan kohteina, vaikka kumpikaan heistä ei tutkinnan kohteena olevassa lausunnossaan kohdistanut sanomistaan mihinkään tiettyyn nimettyyn ryhmään eikä puhunut mistään alempiarvoisuudesta eikä synnynnäisistä ominaisuuksista. Räsäsen mahdollinen ”rikos” on se, että hän on julkisesti kysynyt, onko hänen oman kirkkonsa syytä tukea ylpeilyä sellaisesta seksuaalietiikasta, joka on avoimessa ristiriidassa kristillisen seksuaalietiikan kanssa. Räsäsen kohdalla tutkitaan nyt siis sitä, onko kristillisen seksuaalietiikan mukaisten linjausten julkinen toteaminen ja Pyhän Raamatun tekstikatkelman kuvallinen twiittaaminen rikollista.    

Se, että Räsänen ja Mäenpää ylipäätään ovat tutkinnan kohteina, on erittäin ongelmallista ja huolestuttavaa, kuten kansanedustaja Ville Tavio on aivan oikein nostanut esiin. Poliittisideologisesti suunnatun sananvapaussensuurin uhka on koventunut konkreettisesti Suomessa ja kovenee entisestään, mikäli tuoreet Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen komission ECRI:n Suomea koskevat ideologiset vaatimukset pannaan täytäntöön.   

Oma kysymyksensä on sekin, miksi ”synnynnäinen ominaispiirre” on ”ryhmän” arviointiperusteena kielletty vain negatiivisessa tapauksessa eli halveksimisen perusteena, mutta ei positiivisessa tapauksessa eli ylistämisen perusteena? Mantila itse näyttää jollakin mainitsemattomalla perusteella tietävän varsin absoluuttisen ja yleistävän varmasti ja synnynnäisyysulottuvuuteen pohjautuen, että kaikilla ihmisillä, koko ihmiskunnalla eli ihmisillä ryhmänä, esimerkiksi eläimistä tai koneista poiketen, on ”synnynnäinen ominaispiirre” eli ”tasavertaisuus”, jollaisina ”ihmiset syntyvät”. 

Koko ryhmää koskevia synnynnäisiä ominaisuuksia siis näköjään on ja ne voidaan Mantilan tapaan tunnistaa ja nimetä absoluuttisella tavalla siinä tapauksessa, että kyse on ylistettävästä ja ”hyvästä” ominaisuudesta. Mutta kuka määrittää, mikä on ylistettävää ja hyvää? Kuka on eettinen ylituomari? Millä arvovallalla ja episteemisellä pätevyydellä? Millaisia synnynnäisiä ryhmäominaisuuksia on lupa tietää ja todeta ja millaisia ei? 

Tragikoomista on, että Mantila itsekin syyllistyy vieraskynäartikkelissaan ”Human-Racism” -motivoituun vihapuheeseen. Ihmisyysrasismin mukaan uskotaan, että ihmisellä, siis ihmisillä kokonaisena olentoryhmänä, on joitakin ominaisuuksia kuten keskinäinen yhtäläinen moraalinen arvo, jollaista ei ole esimerkiksi roboteilla. Juuri tällaisen vaarallisen ja robottejakin syrjivän ihmisyysylivaltaa ilmaisevan Human-Racism -oletuksen Mantila surutta tekee rasismin ja vihapuheen määrittelyjä arvovaltaisesti tarjotessaan.

Jos on niinkin, että ”Ihmisten vertaaminen loisiin, syöpäläisiin ja torakoihin ei ole sallittua”, kuten Mantila ykskantaan toteaa ja tulee samalla jälleen ilmaisseeksi syrjivää ihmisyysylivaltarasismia, miksei ”ihmisoikeusjärjestönä” esiintyvä SETA ole saanut viharikossyytteitä? 

SETA on vuosien ajan jakanut Kunniarotta-antipalkintoa henkilöille ja henkilöryhmille, joita haluaa halveksia ja joita haluaa saattaa julkiseen häpeään. Rotta-vertauksen käyttäminen ja kohdistaminen tiettyyn henkilöön ja henkilöryhmään tekee kohteistaan epäinhimillisen eläimellisiä ja samaistaa heidät sairauksia ja tauteja kantaviin saastaisiin otuksiin, joista olisi hankkiuduttava eroon. Miksi SETA, joka nauttii julkista veronmaksajien tukea ja joka toimii käytännössä viranomaisasiatuntijatahona ja sateenkaarioikeaoppisuuden voimaan saattajana kaikkialla yhteiskunnassamme, saa käyttää rotta-vieraslajivertauskuvaa halveksiessaan kaikkia sellaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka arvostelevat SETA:n edustamaa seksuaaliradikalismia? 

Miksi SETA ei ole jatkuvasti viharikostutkinnan kohteena, vaikka jatkuvasti syyllistyy juuri sellaiseen, jonka Mantila artikkelissaan määrittelee kielletyksi ja rikolliseksi vihaviestinnäksi?                    

On perusteltua kysyä, miksi kommunisteilla ja muilla vasemmistoradikaaleilla – SETA:nkin alkuperä on 1970-luvun alkupuolen ”fasisminvastaisen” vasemmistoradikalismin asiayhteyksissä – on Suomessa paljon vapaampi sana kuin muilla? Miksei kommunistien ja muiden vasemmistoradikaalitoimijoiden mielipiteistä, sanomisista ja viesteistä nouse minkäänlaisia suuria kohuja ja oikeustapauksia silloinkaan, kun näissä viesteissä, mielipiteissä ja sanomisissa avoimen julkisesti ilmaistaan – Mantilan esittämien määritelmien mukaisesti – rikollista vihaa? 

Miksi kommunistit näyttävät käytännössä olevan viharikossyyttelyn ja sananvapaussensuroinnin yläpuolella ja ulottumattomissa? Muista, mitä ranskalaistutkija Stéphane Courtois kirjoittaa Kommunismin mustan kirjan suomennoksen (WSOY, 2001) sivuilla 33–34:

”Tosiasiat eivät kuitenkaan muutu miksikään, ja ne osoittavat, että kommunistien rikokset veivät hengen suunnilleen sadaltamiljoonalta ihmiseltä ja kansallissosialismi 25 miljoonalta. Tämän yksinkertaisen toteamuksen pitäisi ainakin virittää pohdintaa siitä, millaisia yhtäläisyyksiä oli järjestelmällä, jota on vuodesta 1945 lähtien pidetty 1900-luvun pahimmin rikollisena vallankäyttäjänä, ja kommunistisella järjestelmällä, joka säilytti vuoteen 1991 saakka kansainvälisen hyväksyttävyytensä, joka on yhä vallassa eräissä maissa ja jolla on yhä opetuslapsiaan kaikkialla maailmassa. Ja vaikka monet kommunistiset puolueet ovatkin – perin myöhäisessä vaiheessa tosin – myöntäneet stalinismin rikokset rikoksiksi, suurin osa niistä ei ole luopunut Leninin periaatteista, eivätkä ne ole juuri selvitelleet omaa osuuttaan terrorismiin.”

”Leninin käyttöön ottamat ja Stalinin järjestelmällisiksi kiteyttämät menettelytavat sekä heidän kanssaan kilpailleiden oppimestareiden toimet eivät pelkästään muistuta kansallissosialistien menettelytapoja, vaan ovat monessakin tapauksessa edeltäneet kansallissosialistien tekoja. Auschwitzin leirin pystyttämisen tehtäväkseen saanut ja sen päällikkönä sitten toiminut Rudolf Höss on tuonut tämän esiin selkeästi: ’RSHA [turvallisuuspoliisin johto] lähetti leirien komendanteille seikkaperäisen selostuksen venäläisistä keskitysleireistä. Niistä karanneet vangit selostivat siinä yksityiskohtaisesti leirien olosuhteita ja järjestelyjä. Erikoisesti korostettiin, että venäläiset valtavin pakkotyötoimenpitein tuhosivat kokonaisia kansallisuuksia.’”   

Heikki Eskelinen kirjoittaa varsin osuvasti Kommunismin mustan kirjan suomalaisen laitoksen esipuheessa sivulla 13:

”Niin monet kommunismin romantisoijat ja sen rikosten vähättelijät, Leninin ja Stalinin ylistäjät – toisin kuin Hitlerin ja Mussolinin kunnian julistajat – kulkevat yhä joukossamme pystypäin tai nauttivat klassikon kunnioitusta Louis Aragonista…ja Pablo Nerudasta tuntemattoman Suomen agitpropisteihin saakka.” 

Pidä kaikki yllä oleva mielessäsi lukiessasi Mika Koskisen hyvää ja 3.9.2019 Iltalehdessä julkaistua näkökulma-artikkelia ”Ministeri Pekosen erityisavustaja flirttailee kommunismilla – puhuu ’varallisuuden radikaalista uudelleenjaosta’”. Koskinen kirjoittaa siitä, kuinka vasemmistoliittolaisen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen vasemmistoliittolainen erityisavustaja Juho Orjala twiittasi 1.9.2019 seuraavasti:

”Eliitin suhtautuminen hyvinvointivaltioon oli luultavasti myönteisempää silloin, kun varallisuuden radikaali uudelleenjako oli heille konkreettisempi uhka. Hyvä olisi tietty muistaa, ettei se uhka (tai mahdollisuus) ole vieläkään mihinkään poistunut.”

Kuten Koskinen huomauttaa, Orjala uhkailee twiitissään kommunistisella vallankumouksella retoriikalla, joka ”on kuin suoraan SKP:n puolueohjelmasta”. Koskinen huomauttaa aivan oikein siitäkin, että Vasemmistoliitto perustettiin 1990 kommunistien peitejärjestön SKDL:n perustuksille ja että moni entinen kommunisti hyväksyttiin mukaan vasemmistoliiton poliittiseen toimintaan, jossa heitä vieläkin on mukana.    

Anu Mantilan vieraskynäkirjoituksessaan esittämän määritelmän mukaan Juho Orjalan twiitti on kommunistisessa luokkataisteluteoreettisessa ja luokkavihaisessa uhkailussaan tiettyä ihmisryhmää eli luokkavihollista ja sen omaisuutta vastaan suunnattua väkivaltavihaa, jonka pitäisi olla – Mantilan määritelmien mukaan – rikollista, kiellettyä ja sananvapauden piiriin kuulumatonta mielipiteenilmaisua.

Mutta miksi Orjalan kommunistisesta vihauhkailutwiitistä ei noussut somemyrskyä? Miksi Orjala ei menettänyt heti muutamassa tunnissa työpaikkaansa? Miksei ministeri Pekonen joutunut edesvastuuseen avustajansa väkivaltaviitteisestä vihauhkauksesta ja siitä, että pitää avustajanaan tällaisia mielipiteitä ilmaisevaa henkilöä? Miksei Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja opetusministeri Li Andersson joudu julkisesti vastuuseen siitä, että hänen puolueessaan on tällaisia aineksia, jotka ”flirttailevat kommunismilla”, maailmanhistorian tuhoisimmalla ja murhanhimoisimmalla ismillä ja väkivaltajärjestelmällä ja siihen liittyvällä vallankumoushaaveilulla? 

Miksei opetusministeri Anderssonia itseään vedetä julkiseen viharikosvastuuseen siitä, että hänen erityisavustajanaan toimii väkivaltavasemmisto- ja ANTIFA-yhteyksistään tunnettu Dan Koivulaakso, joka oli merkittävänä vaikuttajana mukana nykyisen hallituksen linjaa rakennettaessakin? Koivulaakson taustoja selvitetään täällä ja täällä.  

Entä miksei Vasemmistoliiton nuorisojärjestö Vasemmistonuoret joudu sananvapaussensuurin ja viharikossyyttelyn kohteeksi, vaikka 24.5.2015 hyväksytyssä Poliittisessa ohjelmassaan toteaa suoraan hyväksyvänsä aseellisen vallankumousväkivallan käytön oikeutuksen tietyissä tilanteissa eli ”sorrettujen tavoitellessa vapauttansa”. Poliittisessa ohjelmassa todetaan seuraavasti: 

”Rakennamme maailmaa, jota ei määritellä kansallisuuksien, kulttuurien, uskonryhmien ja muiden ihmisryhmien välisten erimielisyyksien, vaan koko ihmiskunnan yhdenvertaisuuden kautta. Vastustamme sotaa, vaikka tunnustamme, että historiassa on ollut ajanjaksoja, jolloin sorrettujen on ollut pakko tarttua aseisiin saavuttaakseen vapautensa.”

Tällä lainauksella on selkeä marxilaiskommunistinen luokkataistelullinen ja luokkavihan oikeutukseen ja hyväksyttävyyteen nojaava asiayhteys. Mutta Vasemmistonuoret ei ole joutunut kiihotusrikossyytteiden eikä muiden viharikossyytteiden kohteeksi, vaikka Mantilan yllä olevan lainauksen mukaan ”suoranaisen uhkaamisen ohella myös ryhmään kohdistuvan väkivallan ihannointi, pitäminen suotavana tai hyväksyttävänä on kiellettyä. Tällaiset ilmaisut ovat omiaan aiheuttamaan vihaa, halveksuntaa ja suvaitsemattomuutta kansanryhmiä kohtaan, eivätkä ne kuulu sananvapauden piiriin.” Vasemmistonuorten kyseessä ollen tämänkaltaiset mielipiteenilmaisut ja viestimiset kuitenkin näyttävät hyvinkin kuuluvan sananvapauden piiriin. 

Kommunistien sana on vapaampi kuin muiden ja kommunistiseen vihaväkivaltaan viittaaminen ja sen nykyisenkin mahdollisuuden esillä pitäminen ei näytä liittyvän siihen ”vihaan” ja ”väkivaltaan”, joita tarkoittavat ne, jotka väkevästi ajavat Suomeenkin sananvapaussensuuria ja vihapuhelainsäädäntöä ja viharikoksista rankaisemista.  

Duunarien ulkoparlamentaarisen militantin toiminnan mahdollisuutta väläyttää myös vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula Vasen kaista -julkaisun 3.9.2019 päivätyssä artikkelissaan ”Posti ei ole yksittäistapaus – valitettavasti”. Kontula kirjoittaa:

”Historia on osoittanut, että duunarin heikkenevän palkkakehityksen voi pysäyttää vain duunari itse – siis riittävän kattava ja militantti ammatillinen järjestäytyminen. Työn ja pääoman suhteen määrittää lopulta vain niiden voimatasapaino.”

Kontula puhuu ”voimatasapainosta” ja ”militantista” eli taisteluinhaluisen sotaintoisesta ammatillisesta järjestäytymisestä. Näilläkin sanavalinnoilla, kommunistin lausumana ja historiaan vetoamana, on kolkko kaiku. Mutta tällaisia taistelu- ja väkivaltakonnotaatioita eli mielleyhtymällisiä sivumerkityksiä sisältäviä sanoja saa kommunisti käyttää ilman pelkoa sensuurista.   

Hallituspuolueena olevan Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan toteamus ei sinänsä kuitenkaan yllätä, koska Kontula määrittelee itse itsensä avoimen julkisesti kommunistiksi ja kummeksuu kommunismiin liittyviä negatiivisia ”ennakkoluuloja”, kuten selviää Juha-Pekka Tikan 8.9.2019 päivätystä Verkkouutisten artikkelista ”Anna Kontula: Olen eduskunnan ainoa kommunisti”

On asia erikseen, onko Kontula todella eduskunnan ainoa kommunisti. Mutta Kontulan mukaan ”kaikkiin ismeihin” liittyy ”ikkuna” hyvään ja pahaan. Tällä lausahduksella Kontula haluaa toki puolustaa kommunismin oikeutusta. Mutta hän tulee todenneeksi, että kaikkiin ismeihin liittyy hyvää ja pahaa. Olisi mielenkiintoista kuulla Kontulalta, millainen ”ikkuna hyvään” hänen mukaansa liittyy esimerkiksi kansallissosialismiin, joka sekin sisältyy ”kaikkien ismien” suureen joukkoon? Kansallissosialismi oli Kontulan itsensä kannattaman kommunismin tapaan sosialistista ja totalitaarista. Ehkä nämä ovat Kontulan mukaan niitä tähän ismiin liittyviä hyviä ulottuvuuksia. 

Mutta koska Kontula soveltaa – kommunismin kannattamisen oikeuttaakseen – niin sanottua moraalista ekvivalenssia eli katsoo ”kaikissa ismeissä” olevan jotain hyvää ja jotain pahaa, tulee hän samalla epäsuorasti hyväksyneeksi myös joitakin kansallissosialismin ulottuvuuksia. Jos tämä looginen johtopäätös tuntuu jotenkin kiusalliselta, kannattaa miettiä, pitääkö tuo moraalinen ekvivalenssi -uskomus paikkaansa ”kaikkien ismien” osalta.

Joka tapauksessa eduskunnassa on siis ainakin yksi kansanedustaja, joka edustaa hallituspuoluetta ja kannattaa 100 miljoonaa murhauhria tuottanutta kommunismia ja näkee 25 miljoonaa murhauhria tuottaneessa kansallissosialismissakin jotain hyvää. Mieti sitäkin, millainen reaktio olisi seurauksena, jos joku istuvista kansanedustajista ilmoittaisi leppoisan yksioikoisesti, että ”olen eduskunnan ainoa kansallissosialisti”.  

Kokoomuksen kansanedustaja Janne Heikkinen on oikeassa ihmetellessään Anna Kontulan antaman kommunismilausunnon valossa sitä, että keskusta ja RKP voivat jakaa saman hallituspohjan ”tällaisten radikaalien ääriajattelijoiden” kanssa, kuten ilmenee Antti Kirkkalan 10.9.2019 päivätystä Verkkouutiset-artikkelista ”Hallitukseen on pesiytynyt ääriajattelijoita”. Vaikuttaa siltä, että 30.8.2015 julkaisemani blogiteksti ”Rasismi, vihapuhe ja ääriajattelu Suomessa” on edelleen ajankohtainen.

Jos mielipiteen ilmaisukin voi olla rikos niillä perusteilla ja määritelmillä, jotka Anu Mantila vieraskynäartikkelissaan esittää, miksei koko Vasemmistoliitto-hallituspuolue ole viharikostutkinnan kohteena kommunismisympatioidensa ja -ihailunsa vuoksi? Miksei Vasemmistonuorilta ole evätty kaikkia mahdollisia julkisia avustuksia? Miksei vasemmistoliittolaisten ja muiden julkisesta kommunismisympatiasta todeta, että ei vastaa vallitsevia eettisiä yhteiskunnallisia normeja? Vai onko kommunismisympatian julkinen osoittaminen oikeastaan ihan ok?  

Miksei pääministeri Antti Rinne ole aloittanut vakavaa arvopohdintaa siitä, voiko Suomen hallituksessa vuonna 2019 olla mukana tahoja, jotka edelleen pitävät asianmukaisena uhkailla aseellisen vallankumouksen mahdollisuudella ja ”varallisuuden radikaalilla uusjaolla” ja jotka avoimen julkisesti ihailevat kommunismia?

Tai vaativat radikaalin sosialistista ja USA:n äärivasemmiston tavoitteistosta teemallisesti kopioitua ääri-ilmastonmuutosuskovaista Green New Deal -talousuusjakoa, kuten punavihreä sisäministeri Maria Ohisalo on esittänyt?     

Miksi toisten sana on vapaampi kuin toisten?

LÄHDE: Patmos blogi/Juha Ahvio 12.09.2019

Miksi vasemmiston vihapuhe sallitaan?

Vain kuolleet kalat kelluvat – Miksi vasemmiston vihapuhe sallitaan?

Tasavallan presidentti tuli osuneeksi uudenvuodenpuheessaan oikeaan sikäli, että vihamielinen esiintyminen on ongelma sekä journalismissa että kansalaispuheenvuoroissa. Oireellisia ovat totta kai keskustelun polarisoituminen ja tahallinen väärinymmärtäminen.

Keljua tuossa kannanotossa oli kuitenkin kanuunojen kääntäminen jälleen kerran perussuomalaisia ja etenkin puolueemme puheenjohtajaa kohti.

Kun Jussi Halla-aho vaivautui vastaamaan Niinistön esittämään arvioon lomiensa keskellä, Uuden Suomen päätoimittaja kiirehti arvioimaan asiaa niin, että nyt oli ”Sauli Niinistön vuoro joutua Jussi Halla-ahon hampaisiin”. Todellisuudessahan asiat ovat aivan päinvastoin kuin Markku Huusko näki.

Asian voi sanoa niin päin, että Halla-ahon oli vuoro joutua tällä kertaa Sauli Niinistön hampaisiin. On erikoista, miten yksi henkilö voi tuolla tavalla innostaa mediaa ja valtavirtapoliitikkoja hurjiin yleistyksiin ja vihaisiin tunteenpurkauksiin. Kyseessä lienee maalitus ja hyökkäys kansakuntamme itsepuolustukseksi noussutta symbolihahmoa kohtaan.

Valmisteilla olevassa mediatutkimuksessani olen kiinnittänyt huomiota siihen, että keskustelujen kärjistyminen on pelkkä pintailmiö. Se ei ole itse itsensä syy vaan seuraus yhteiskuntamme perusrakenteeseen syntyneestä väestöllisestä halkeamasta.

Ennen laajamittaista maahanmuuttoa ei tällaista ongelmaa Suomessa ollut. Haitallinen ja kansakuntaamme repivä maahanmuutto on se juurisyy, joka on johtanut arvo-, etu- ja kulttuuriristiriitoihin. Ne puolestaan havaitaan ilmiötasolla keskustelukulttuurin muutoksena sekä vihervasemmistolaisen ja huvitteluliberaalin politiikan legitimaatiokriisinä. Oikeusperustuksen mureneminen koetetaan sitten peittää harhaanjohtavalla journalismilla ja kahlitsemalla sananvapautta koko EU:n voimin.


Hapansilakat pohja ylöspäin

Diskurssissa on toki korjaamisen varaa. Mutta kieroa on, että poliittisen vasemmiston sallitaan haukkua ja solvata perussuomalaisia sosiaalisessa mediassa ja Internetin puheenvuoropalstoilla, ja perussuomalaisten parlamentaarista toimintaa koetetaan kompromettoida perättömillä moitteilla sekä mihinkään perustumattomilla ilmiannoilla.

Internetiin perustetaan jatkuvasti erilaisia vihapuhefoorumeja, kuten nyt tuo Silakkaliikkeeksi itseään kutsuva yhteenliittymä, joka on suunnattu ennennäkemättömän suorasukaisesti nimenomaan Perussuomalaista puoluetta vastaan.

Näyttöä Silakkaliikkeen radikaalista äärivasemmistolaisuudesta ja hyökkäävyydestä voi saada perehtymällä esimerkiksi tähän blogikirjoitukseen koottuun materiaaliin, joka paljastaa liikkeen perustajan, Feministipuoluetta edustavan Johannes Kosken, ajatusmaailmaa kaikessa karuudessaan.

Pahinta on, että liikkeen piiriin erehtyneet luulevat tekevänsä jotakin hyvää, vaikka tosiasiassa he ainoastaan vahingoittavat suomalaista yhteiskuntaa ja haavoittavat sitä entisestäänkin – maahanmuuton aikaansaaman eripuran lisäksi.

Liikkeen juuret ovat tietenkin seuduilla, jotka ovat eniten kärsineet lähi-itäläisten ja afrikkalaisten invaasiosta Eurooppaan: esimerkiksi Italian Sardiiniliikkeessä, jonka piirissä muutamat kansallista etua ymmärtämättömät tahot hyökkäilevät nyt maan suurinta puoluetta, oikeistorealistista Legaa, vastaan.

Pelkkään reaktiivisuuteen ja heppatyttömäiseen ”tykkäämiseen” tai ”ei-tykkäämiseen” perustuva Silakkaliike väittää ”vastustavansa rasismia”, mutta tosiasiassa se vastustaa vain vääränlaisina pitämiään ihmisiä ja mielipiteitä, jotka sitä paitsi kuuluvat yleensä suomalaisille ihmisille. Silakoiden toiminta perustuu sinänsä ala-arvoiseen blokkaamiseen, feidaamiseen, dumppaamiseen, ignorointiin, deletointiin ja ghostaamiseen sekä nilkkimäiseen ilmiantamiseen, joka muistuttaa Neuvostoliitosta.

Sensuuri on perinteisesti totalitarismien tunnusmerkki, ja hullunkurisinta onkin, että kyseiset liikkeet syövät sananvapautta ”humanismin” nimissä ja itse tekaisemiinsa ”yhteisönormeihin” vedoten. Vasemmistolle ominainen ihmisten ja heidän mielipiteidensä tuhoaminen on pohjimmiltaan toisten ihmisten mitätöimistä ja olemattomaksi tekemistä, mikä ei poikkea aidosta fasismista eikä reaalisosialismista.

Kun tuo porukka helmikuun ensimmäisenä päivänä kokoontuu Senaatintorille viettämään talvista kevätkarnevaaliaan, se tulee vain vastustaneeksi rähjäiselle anarkismilleen tyypillistä kaljakorien kilinää – ellei sitten ole niin, että toriltakin ehtii vielä olutbaariin. Tapaukseen sopisi yhdistää myös ilmastonsuojelu vaikkapa lopettamalla holtiton röökinpoltto, joka sivumennen sanottuna on rikos konservatiivisen Ison-Britannian julkisilla paikoilla.


Media ja ”tiede” silittävät uustaistolaisten päätä

Silakkaliikkeen porukka ei luultavasti osallistuisi ihmiskunnan yhteiseen juhlintaan edes siinä tapauksessa, että ihmiset onnistuisivat matkustamaan jälleen Kuuhun, mikäli tehtävästä suoriutuneet olisivat ”natseja”.

Silakkaliikkeen kaltaisia yhteenliittymiä on toki nähty ennenkin, muiden muassa Takku.net ja Varisverkosto. Sen sijaan uutta Silakkaliikkeessä on, että sen piirissä kerätään joukkoliikettä käymään taistelua lähinnä yhtä parlamentaarista puoluetta, kansallismielisyyttä ja siihen liittyviä arvoja vastaan.

Liikkeen piirissä käytetyt käsitteet, kuten ’joukkoistaminen’, kertovat vasemmistolaisesta ideologiasta: yksilöllinen ajattelu halutaan kieltää, ja tilalle tarjotaan joukkovoimaa sekä klusteroitumista tuulesta turvoksissa olevan ideologian taakse.

Keskustelun lisäksi myös asennoitumisessa on parantamisen varaa. Kiintoisaa onkin, miksi keihään kärjet suunnataan kansallista etuamme edistämään ilmoittautuneita vastaan, mutta vasemmistolaiset vihapuhujat saavat mielihyvin pitää asemansa Internetin keskustelufoorumeilla ja tietenkin myös valtamedian toimituksissa.

Kokoomuslaisiakaan ei liioin vastusteta, minkä paljastaa liikkeen erään aktivistin kömpelö ja vuolassanainen selittely – ainoastaan perussuomalaisten jynssääminen pois poliittisesta todellisuudesta näyttää riittävän.

Erään kirjoittajan teksti nimeltään ”Vuosi 2019: Kun fasismi marssi paraatiovista eduskuntaan”, jossa hän rinnasti Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit fasisteihin, sai kernaasti olla Uuden Suomen Puheenvuorossa, kun taas erään toisen kirjoitus, jossa hän täysin perustellusti arvosteli moista leimaamista, hävitettiin ylläpidon toimesta kiireesti pois – sillä seurauksella, että kirjoittaja omatoimisesti perääntyy.

Hän oli etevästi osoittanut, mihin yhteiskunnassa ajaudutaan, jos ensin maalitetaan puolet kansasta ”fasisteiksi” tai ”äärioikeistolaisiksi” ja sitten perustetaan kiilusilmäisiä fanaatikkoliikkeitä sitä kaikkea vastustamaan (kirjoituksensa kannattaa lukea täältä ja täältä).

Voidaan myös kysyä, miksi vasemmistolaisia yliopistotoimijoita laulatetaan valtamediassa aiheen ”asiantuntijoina”, vaikka he oikeasti ovat pelkkiä vasemmiston etäispäätteitä yliopistoissa. Miksi heitä pidetään ilman ansioita leivissä myös yliopistoissa?

Esimerkkeinä olkoon nyt vaikka Emilia Palonen, joka on äärivasemmistolaisen sirpalepuolueen aktivisti ja Tiedonantaja-lehden apulainen, mutta jota Helsingin Sanomat käytti Silakkaliikettä koskevassa jutussa ikään kuin hän olisi jonkinlainen politiikan tutkimuksen korkein asiantuntija, oikeuden jumalatar ja todellinen tietoviisauden primadonna.

Valinta osoittaa, että Helsingin Sanomat ei poikkea puolueellisuudessaan mitenkään Yleisradiosta, Kansan Uutisista eikä Demokraatista, joiden piirissä Palonen on haukkunut Perussuomalaisia estottomasti, antanut virheellisen ja vääristelevän kuvan siitä, mitä on populismi, ja kehottanut kokoamaan rivejä ”vasemmistopopulistisen” liikehdinnän perustamiseksi, ikään kuin valtamedian tapa levittää disinformaatiota ei olisi sinänsä jo tarpeeksi vasemmistopopulistista. (Populismin määritelmästä voi tieteelliseen asiantuntemukseen perustuvaa tietoa lukea täältä.)

Vasemmistopopulistinen valtamedia ja yhteiskuntatieteilijöiden retiisinpunainen parvi silittävät kavallusten ja ilmiantojen kulttuuria aseenaan käyttävien anarkistien päätä, sillä sosialismin pioneerit ja sissit tekevät likaisen työn toimittajien ja ammatikseen viisaiden akateemisten pullasorsien puolesta. Heidän tuekseen menee sisäministerien käskystä myös politisoitunut vihapuhepoliisi, ja Twitter sekä Facebook antavat oman käden oikeudella ennakkosensuuria harjoittavien jatkaa mielivaltaansa samalla, kun Perussuomalaisten viestintää sensuroidaan röyhkeästi ja häikäilemättömillä uhkauksilla varustaen.


Sananvapauden estämisestä pitäisi rangaista ankarasti

Paha kallistuma ei vaivaa vain tiedon välitystä ja keskustelukulttuuria vaan myös tiedon muodostusta. Kallistuma pitäisi oikaista säätämällä perustuslaillista sananvapautta täsmentävä ja selkeyttävä laki kansalaisten viestinnällisistä oikeuksista. Ehdotin sitä jo vaalikirjassani Kuinka Suomi korjataan? (2019, s. 124).

Keskustelu on käyty perin pohjin väärästä asiasta, kun on antauduttu pohtimaan, keitä tai miten sananvapauden käyttämisestä ja ääneen ajattelemisesta pitäisi rangaista. Keskustelu pitäisi käydä siitä, keitä ja kuinka paljon pitää rangaista sananvapauden estämisestä.

Keskustelun painopiste on lipsahtanut väärään fokukseen kahdesta syystä: valtamedian harjoittaman sinnikkään propagandatyön tuloksena ja vasemmistolaisten perusoikeusjuristien harjoittaman ihmisoikeusteollisen koreografian seurauksena (aiheesta täällä).

Nähdäkseni medialle tulisi määrätä sakkoa vapaan puheen sensuroimisesta, keskustelun estämisestä ja virheellisen käsityksen luomisesta kansalaisille siitä, millaisia näkemyksiä yhteiskunnassamme esiintyy.

Samaan tapaan myös tieteenharjoittajille tulisi määrätä sakkoa tai – taloudellisten sanktioiden ollessa akateemisen kultapossukerhon jäseniin tehottomia – suorastaan vankeutta puolueellisen agendatutkimuksen esittämisestä tieteenä sekä tieteellisen vapauden rajoittamisesta yliopistojen piirissä ja julkaisutoiminnassa.

Esimerkiksi ”turvallisten tilojen” vaatimista tieteissä tulisi pitää sellaisena sananvapauden ja tieteellisen vapauden rajoittamisena, joka myrkyttää ja tuhoaa tieteen ja filosofian hienoimmat ja klassiset vapausihanteet. Ehkäpä vihervasemmiston politrukkeja ja tendenssitutkijoita pitäisi käydä keräilemässä poliisiautoon sekä viedä vilkut välkkyen tutkintavankeuteen silläkin uhalla, että yhteiskuntatieteiden laitoksille ei jäisi päivystystä lainkaan. Niinhän on tehty myös eräille vaihtoehtoisen median edustajille.

On totta kai mukavaa, että Perussuomalaisten toiminta on huomattu. Todellinen valta, voima ja viisaus ovat yhteiskunnassa aina niillä, joita sensuroidaan ja haukutaan eniten – tai keistä halutaan kuuluvimmin vaieta.

LÄHDE: OikeaMedia/Blogi: Jukka Hankamäki 07.01.2020

Jukka Hankamäki
FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

Maalitusrikoksesta

”Maalitusrikosta” ollaan ujuttamassa Suomen lainsäädäntöön – tarkoituksena kaventaa sananvapautta

Peltokangas (ps): ”Lain pyrkimyksenä näyttää olevan entisestäänkin kaventuneen sananvapautemme kiristäminen tappiin ja viranomaisten päätösten suojaaminen lainsäädännöllisin keinoin”

Kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps) . Artikkeliin liittyvä kuva

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas otti keskiviikon täysistunnossa kantaa suurimmaksi osaksi kokoomuksen allekirjoittamaan lakialoitteeseen maalittamisesta. Laki maalittamisesta on valjastettu suojelemaan myös normaalilta viranomaistoimintaan kohdistuvalta kritiikiltä ja mielipiteiltä.

”Lain pyrkimyksenä näyttää olevan entisestäänkin kaventuneen sananvapautemme kiristäminen tappiin ja viranomaisten päätösten suojaaminen lainsäädännöllisin keinoin niin, että kukaan ei voisi näitä päätöksiä julkisesti kyseenalaistaa joutumatta maalittamisrikoksesta käräjille”, Peltokangas lataa.

”Me emme asu Pohjois-Koreassa tai entisessä DDR:ssä, vaikka siltä pahasti alkaa kyllä tuntumaan”, Peltokangas tuhahtaa.

”Tässä pyritään nyt selvästi rajoittamaan sosiaalista mediaa ja sosiaalisessa mediassa jaettavaa sisältöä ja kansalaisten mielipiteitä”

Peltokankaan mielestä on turha väittää, että olemassa oleva rikoslaki ei viranomaisia jo suojaa tarpeeksi. Rikoslaissa säädetään rangaistavaksi jo rikokset virkamiehiä kohtaan ja joka sisältää yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen, vainoamisen, kunnianloukkauksen, julkisen kehottamisen rikokseen, laittoman uhkauksen, tietosuojarikoksien, ilkivallan ja viestirauhan rikkomisen.

”Miten tämä erillislaiksi kaavailtu rikos maalittamisesta eroaa jo olemassa olevasta rikoslaista”, Peltokangas ihmettelee

”Tässä pyritään nyt selvästi rajoittamaan sosiaalista mediaa ja sosiaalisessa mediassa jaettavaa sisältöä ja kansalaisten mielipiteitä, ei mitään muuta! Kehitys on todella huolestuttavaa ja tässä ollaan lähestymässä minun mielestäni harmaata aluetta.”

Sosiaalinen media on mahdollistanut tasapuolisen ja kattavan tiedonsaannin politisoituneen valtamedian rinnalla ja Peltokangas näkee, että tästä syystä sosiaalisen median sisältöä pyritään suitsemaan lakialoitteilla maalittamisesta.

”Kyllä viranomaisten on siedettävä kovakin kritiikki, siis kritiikki”, Peltokangas toteaa.

Peltokangas hämmästelee myös sitä, että aloitteessa ehdotetaan joidenkin maalittamisrikosten muuttamista asianomistajarikoksista virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi, joka tarkoittaisi sitä, että syyttäjä voisi nostaa syytteen ilman asianomistajan suostumusta. Tässä laissa annettaisiin syyttäjille totalitaarinen yksinvalta. Poliisi ja oikeuslaitoksemme tulisi kaatumaan tuleviin juttuvyöryihin, todellisten rikosten käsittelyjen jäädessä toissijaisiksi.

”Löytyykö poliisilta ja oikeuslaitokseltamme tarvittavat resurssit näiden rikosten selvittämiseen”, Peltokangas kysyy.

”Ei löydy, muutoin ne 2000 vihjettä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstäkin olisi kyetty kyllä käymään läpi”, Peltokangas sivaltaa.

”Jokainen mielipide tai kritiikki viranhaltijoista esimerkiksi facebookissa voidaan katsoa maalittamiseksi”

Että kaavaillun erillislain seuraukset tavallisen ihmisen elämään tulisi kaikille selväksi, Peltokangas otti puheessaan esiin elävän elämän esimerkin vuodelta 2017.

” Helsingin erään virkamieslaitoksen johtokeskuksen johtaja Y jakoi kansanedustaja X:n twiitin virkamies-tilillään ja puolusti X:n maahanmuuttoa puoltavaa kantaa. Z ihmetteli, voiko virkamies virkatehtävissään esittää poliittisia kannanottoja ja pelkäsi virkalaitoksen politisoitumisen heikentävän kansalaisten luottamusta kyseiseen laitokseen”

”Oliko kyse maalittamisesta vai pelkästä huolesta virkamieskunnan politisoitumisesta”, Peltokangas kysyy.

Twitterin ”tuomioistuimessa” Z:n sanottiin näin maalittaneen virkamieslaitoksen. Tämän perusteella jokainen mielipide tai kritiikki viranhaltijoista esimerkiksi facebookissa voidaan katsoa maalittamiseksi, varsinkin jos postaus kerää samaa mieltä olevien seuraajien kommentteja.

”Mikäli minä kirjoitan mielipiteeni virkamiehen tumpeloinnista ja 17 tuhatta seuraajaa komppaavat, syyllistynkö silloin maalittamiseen, syyllistyykö facebook alustana maalittamiseen, miten tämä määritellään”, Peltokangas kysyy aiheellisesti.

Peltokankaan mielestä lakialoite on täysin absurdi, eikä tee muuta kuin kuluttaa vain turhaan kallista aikaa.

”Tällaiset aloitteet joutavat suoraan silpuriin. Mielipiteet ovat mielipiteitä, ne eivät pure. Virkamiesten on viisasta ottaa kansan reaktiot huomioon”, Peltokangas päättää.

LÄHDE: OikeaMedia/Jukka Rahkonen 29.11.2019

Faktantarkistaja kypsyi Facebookiin

Faktantarkistaja kypsyi Facebookiin – Kamelin selän katkaisi painostus äärioikeistolaisen puolueen julkaisuista

Facebookin ainoa hollanninkielinen faktantarkistaja on irtisanonut sopimuksensa vastalauseena sille, että sen ei annettu nostaa esiin poliittisia valheita.

Toimitusjohtaja. Mark Zuckerberg todisti lokakuussa USA:n edustajainhuoneen finanssipalvelualaa valvovan valiokunnan kuulemisessa. Yhdysvaltalaiset lainsäätäjät ovat huolissaan Facebookin suunnittelemasta kryptovaluutta Librasta sekä vuoden 2020 presidentinvaaleihin mahdollisesti liittyvästä disinformaatiosta. Kuva: MICHAEL REYNOLDS

Verkkolehti Nu.nl on ollut Facebookin ainoa faktantarkistaja Hollannissa sen jälkeen, kun Leidenin yliopisto jättäytyi tehtävästä viime vuonna. Nu.nl on ollut vastuussa Facebookin ja Instagramin hollanninkielisten sisältöjen liputtamisesta valheellisiksi tai harhaanjohtaviksi. Työn on ollut tarkoitus estää disinformaation eli virheellisen tiedon levittämistä somealustoilla.

Nyt myös Nu.nl on irtisanonut sopimuksensa Facebookin kanssa. Syynä on se, ettei someyhtiö antanut faktantarkistajien nostaa esiin poliittisia valheita, kertoo The Guardian.

Nu.nl:n päätoimittaja Gert-Jaap Hoekman kertoi NPO 3 -kanavan haastattelussa syyksi yhteistyön päättymiseen Facebookin päätöksen kieltää poliitikkojen julkaiseman sisällön ja mainosten faktantarkistuksen.

”Mitä järkeä on vastustaa valeuutisia, jos poliitikkojen sanomisiin ei saa tarttua?” Hoekman kysyy The Guardianin mukaan.

Yhtiöiden välit ovat olleet hankalat toukokuusta lähtien. Silloin Nu.nl liputti hollantilaispoliitikon mainoksen virheelliseksi. Facebook perui liputuksen, mikä vahvisti someyhtiön sääntöä jättää poliitikkojen julkaisut tarkistamatta.

Kamelin selän katkaisi Facebookin hollantilaisiin kohdistuva painostus pyörtää päätös äärioikeistolaisen Vapauspuolueen (PVV) ja FvD-puolueen julkaisujen merkitsemisestä valheellisiksi.

Facebook sanoi tiedotteessa arvostavansa Nu.nl:n tekemään työtä, ja olevansa pahoillaan yhteistyön päättymisestä. Facebook kuitenkin kunnioittaa yhtiön päätöstä.

Facebook kertoo, että sillä on ympäri maailmaa 55 faktantarkistusta tekevää yhteistyökumppania, jotka toimivat 45 eri kielellä. Yhtiö aikoo laajentaa ohjelmaansa Euroopassa – ”ja toivottavasti Alankomaissa”.

Kiista osuu suoraan Facebookin päätökseen jättää faktantarkistus poliitikkojen osalta väliin. Yhtiö sanoo, ettei se halua olla tuomitsemassa, mikä on totta ja mikä ei. Viestintäjohtaja Nick Cleggin mukaan ”yhtiön ei ole sopivaa ottaa roolia poliittisten väittelyiden erotuomarina tai estää poliitikkojen puheita saavuttamasta yleisöä ja joutumasta julkiseen keskusteluun”.

Jotkut faktantarkistajat ovat huomauttaneet, että Facebook ei tarkista muitakaan faktoja palvelussaan. Yhtiö on ulkoistanut tehtävän kolmansille osapuolille aina siitä lähtien, kun se vuoden 2016 presidentinvaalien yhteydessä ilmoitti suunnitelmistaan vastustaa disinformaatiota. Monet faktantarkistusta Facebookille tekevät tahot ovat kokemattomia ja hyväksyvät poliitikkojen väärät väittämät.

LÄHDE: Uusi Suomi/Rosa Lampela 29.11.2019

Sanan- ja uskonnonvapaudesta

Sanan- ja uskonnonvapautta on puolustettava nyt

Otsikon painavan sisällön ymmärtää hyvin, kun lukee Tytti Saleniuksen kattavan artikkelin 7.11.2019 Oikeassa Mediassa ”Toinen rikostutkinta Päivi Räsäsestä, valtakunnansyyttäjä jyräsi poliisin – 15 vuotta vanha pamfletti ’vihapuhetta’?”.  

Hyvä asia on, että Suomen sananvapaustilanteen ja oikeusvaltiotilan tämänhetkinen luonne on nyt ymmärretty eri tahoilla. Esimerkiksi Verkkouutisissa 5.11.2019 kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra katsoo, artikkelin otsikon mukaisesti, että ”’Sananvapaus Suomessa on uhattuna’”. Samoin katsoo kokoomuksen juristikansanedustaja Heikki Vestman Verkkouutisten 6.1.2029 artikkelissa ”Huoli sananvapaudesta – ’loukkaavat näkemykset tarvitsevat suojaa’”

Samoihin juridisiin ongelmiin Kopran ja Vestmanin kanssa kiinnittää huomiota dosentti Olli Pusa Oikean Median 4.11.2019 artikkelissaan ”Natsien kirjarovioille jatkoa?”. Erittäin osuvasti ja loogisesti katsoo myös keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä Verkkouutisten 6.11.2019 artikkelin ”Jos Päivi Räsästä, niin myös Pirkka-Pekka Petelius pitää tutkia” mukaan.  

Professori Timo Vihavainen pohtii osuvaan tapaansa 7.11.2019 Oikean Median artikkelissaan ”Myötähäpeä” sitä, miten Setan vuotuisen rottapalkinnon muodossa johonkin henkilöön tai yhteisöön kohdistama julkisen avoin vihan ja halveksunnan osoittaminen ja ilmaiseminen soveltuu oikeusviranomaisten tällä hetkellä esillä pitämiin viharikostulkintoihin ja mahdollisiin syyttämisiin.    

Kannattaa lukea rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasenkin kannanotto Uusi Tie -lehden 7.11.2019 artikkelista ”Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen: ’Ei ole rikos siteerata Raamattua’”.   

Oma artikkelini Oikeassa Mediassa 20.6.2019 ”Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa” selostaa Räsäs-tapaukseen liittyviä kirkkolaillisia ulottuvuuksia.

Akateeminen näkökulma

Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Timo Eskolan Dosentin kammiosta -sivustollaan 5.11.2019 julkaisema artikkeli ”Homoseksuaalisuus ja Raamattu” puolestaan tarjoaa akateemisen asiantuntijan näkökulman aiheeseensa, joka oleellisesti liittyy nyt julkisuudessa esillä olevan ja Räsäseen henkilöityneen oikeus- ja sananvapaustapauksen sisällöllisiin asiayhteyksiin. 

Tosiasia on sekin, että sananvapauden, uskonnonvapauden, vihapuheen, viharikoksen, ihmisarvon, ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja muiden ratkaisevan tärkeiden käsitteiden soveltaminen ei ole mahdollista ilman perusteellista oikeusfilosofista ja etiikan sekä metafysiikan alan analyysiä. 

Antibioottiresistenssin maailmanlaajuinen lisääntyminen on erityisen nopeaa trooppisilla alueilla.On erittäin tärkeää, että olemme selvillä näiden avainkäsitteiden taustalla vaikuttavista filosofisista esiymmärryksistä ja olevaisuuden perusluonnetta koskevista metafyysisistä sitoumuksista. Nämä käsitteet eivät ole mitenkään annetusti itsestään selviä eikä niiden tämänhetkinen juridinen soveltaminen ole millään lailla ongelmatonta. 

Omalta osaltani analysoin näitä käsitteitä klassiseen metafysiikkaan nojaavasta luonnonoikeudellisesta ja historiallisen kristillisen teologisen etiikan lähtökohdasta kirjani Sananvapaus uhattuna Suomessa (Kuva ja Sana, 2. painos, 2019) pääluvuissa 4 ja 5, ”Mitä ovat ihmisoikeudet?” ja ”Uskonnonvapaus ja sananvapaus ovat perustavia ihmisoikeuksia”, sivuilla 71–109, sekä myös tuoreimmassa kirjassani Kristittynä Suomessa: Miten olla, elää ja toimia? (Kuva ja Sana, 2019)

Filosofian tohtori Jukka Hankamäki puolestaan analysoi edellä mainittuja avainkäsitteitä filosofisen ammattimaisesti Immanuel Kantin filosofian ja nykyisin valtavirtaisesti kannatetun konstruktivistisen esiymmärryksen lähtökohdista blogisivustonsa 27.11.2016 päivätyssä ”Mitä vihapuheen käsitteellä voidaan selittää?” -artikkelissa ja 2.2.2017 päivätyssä ”Kun viha ei jää vain puheeksi” -artikkelissa. 

Hankamäen oikeusfilosofiseen analyysiin perehtyminen on erityisen hyödyllistä ja valaisevaa siksi, koska myös nykyään valtavirtainen ja sananvapautta rajoittamaan pyrkivä sekä vihapuheen ja -rikoksen käsitettä soveltamaan pyrkivä oikeusajattelu nojaa lähtökohtaisesti konstruktivistisiin ja perinteisen luonnonoikeuden hylänneisiin sitoumuksiin ja esiymmärryksiin. 

Hankamäki osoittaa terävästi, että vaikka hyväksyisimmekin nykyvaltavirtaisen oikeusfilosofisen esiymmärryksen pätevyyden, ajautuvat vihapuheen ja -rikoksen käsitteet sekä kansallismielisen konservatismin ja islamkriittisen sananvapauden tukahduttamispyrinnöt joka tapauksessa vakaviin oikeusfilosofiin ongelmiin.

Hankamäki päätyy kauttalinjaisesti samoihin johtopäätöksiin kuin mitä itse esitän Sananvapaus uhattuna Suomessa -kirjassani.     

Sananvapauden ja uskonnonvapauden puolustaminen

Sananvapautta ja uskonnonvapautta on puolustettava nyt, tähän sekä tähän malliin, koska sananvapauslainsäädäntömme on nykyisellään todellakin ongelmallisesti retuperällä

Dosentti Arto Luukkanen esittää Oikean Median tekstissään 7.11.2019 ”Demokratian puolueet – Yhteistyössä isänmaata puolustamaan!” erittäin hyviä ja kannatettavia ajatuksia kannustaessaan laajaan yhteistyöhön sananvapauden puolustamisen hyväksi. Luukkanen kirjoittaa muun muassa seuraavasti:

”Tilanne näyttää pahalta ja suoraan sanottuna siltä, että jollemme tee mitään, me sukellamme laittomuuden aikaan…Sananvapaus on juuri sellainen arvo. Sitä kannattaa puolustaa. Aina.”

”On ilahduttavaa, että kokoomuksessa on noussut esille rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa nykyisen vihervasemmistolaisen mediahegemonian. Kuten Kopra kirjoitti: ’Tuon ajan [suomettuneisuuden aikainen sensuurijärjestelmä] en luullut enää koskaan palaavan, mutta ihmeellistä kyllä, sensuuri vaikuttaa olevan täällä taas…’”

Antibioottiresistenssin maailmanlaajuinen lisääntyminen on erityisen nopeaa trooppisilla alueilla.”Mutta rohkenen kuitenkin uskoa siihen, että perussuomalaiset, kristilliset, kokoomus ja isänmaalliset keskustalaiset voisivat lähteä yhdessä puolustamaan länsimaisen yhteiskunnan perusarvoja. Me tarvitsemme tätä yhteistyötä muutenkin…Maan tulevaisuus vaatii sitä, että voimme aloittaa yhteistyön niitä voimia vastaan, jotka näyttävät röyhkeästi iskevän demokratian perusarvoja kasvoille. On täysin järjetöntä, että meillä on eduskunnassa reipas oikeistolainen enemmistö mutta me luovutamme vallan järjettömälle ja hupsulle indoktrinaatiolle ja ihmisvastaisuudelle…Me kykenemme yhdessä panemaan hanttiin – kuten professori Timo Vihavainen on todennut – syvätyperyyden ajalle.”       

LÄHDE: Patmos blogi/Juha Ahvio 08.11.2019

Vihapuhe-käsite on poliittinen ase

Vihapuhehysteria on uhka kansalaisten uskonnon- ja sananvapaudelle.

LÄHDE: Patmos blogi/Juha Ahvio 30.10.2019

[ Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja ]

Kuva: tiede.fi Kuvan lisännyt Taakkatoimitus

On jälleen korkea aika tarkastella sitä, mistä nykyään yhä enenevässä määrin käytetyssä vihapuheen käsitteessä on todellisuudessa kyse. Tämä on erityisen ajankohtaista, siitäkin syystä, että juuri nyt on meneillään monessakin mielessä suomalaisittain merkittävä kiihotus kansanryhmää vastaan -tutkinta kansanedustajia Päivi Räsänen ja Juha Mäenpää vastaan.

Varsinkin Päivi Räsäsen tapaus on merkittävyydeltään huomattava, kuten Suomen Uutisten otsikko 28.10.2019 osoittaa: ”Päivi Räsänen poliisikuulusteluun – kyse siitä, onko Raamatun siteeraaminen todellakin laitonta”. Artikkelin mukaan Räsänen itse toteaa tilanteensa tämänhetkisestä vaiheesta varsin aiheellisesti näin:

”Olen hämmästynyt siitä, että tutkintaa edelleen jatketaan tapauksessani, jossa on kysymys syvästi uskonnon- ja sananvapaudesta. En katso syyllistyneeni rikokseen ottaessani kantaa Raamatun pohjalta Suomen evankelisluterilaisen kirkon toimintaan, Räsänen kirjoittaa Facebookissa.”

Artikkelissa todetaan, että ”Mikäli rikossyytös menestyisi, olisi sillä Räsäsen mukaan merkittäviä seurauksia”. On juuri siten, kuten Räsänen itse artikkelissa katsoo:

”Mikäli Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen tulisi johdonmukaisesti rangaistavaksi. Huomautan myös, että eduskunta on yksimielisesti hyväksynyt kirkkolain, jonka mukaan kirkko tunnustaa Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa. Eduskunta ei siis ainoastaan ole sallinut kirkon noudattaa Raamattua sen toiminnassa ja opissa vaan suorastaan kirkkolailla säätänyt, että näin tulee toimia.”

Jos Räsäsen tapauksessa sovelletaan niin sanottua kiihotuspykälää viharikos- ja vihapuhekäsitteellä terästettynä ja tämän käsitteen mukaisesti tulkittuna, ovat seuraukset todellakin erittäin dramaattisia ja laaja-alaisia.

Olen taustoittanut viharikos- ja vihapuhe-käsitettä kirjassani Sananvapaus uhattuna Suomessa (Kuva ja Sana, toinen painos, 2019), mutta nyt olemme myös saaneet tuoretta ja arvovaltaista määritelmällistä valoa tähän kysymykseen valtioneuvoston eli Suomen nykyisen hallituksen suunnalta.

Kansanedustaja Mauri Peltokangas jätti syyskuussa oleellisen tärkeän kirjallisen kysymyksen hallitukselle siitä, mitä vihapuheen käsitteellä tosiasiallisesti tarkoitetaan ja kuka sen sisällön määrittää. Suomen Uutisten 24.10.2019 artikkelin ingressin mukaan:

”Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas jätti syyskuun lopussa kirjallisen kysymyksen, jossa hän penäsi hallitukselta konkreettista vastausta siitä, mitä vihapuhe tarkoittaa ja mikä taho määrittää sen sisällön. Kysymys sisälsi myös epäilyksen siitä, että vihapuhe-tulkintaa tullaan käyttämään kaikenlaisen julkisesti esitetyn yhteiskuntakritiikin kriminalisoimiseen.”

Kansanedustaja Peltokangas sai vastauksen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilta. Vastaus on valaiseva. Ylle viitatun artikkelin mukaan:

”Vastauksessaan oikeusministeri Anna-Maja Henriksson myöntää, ettei vihapuhe-termiä ole kansallisessa lainsäädännössä edes määritelty, mutta sitä käytetään yleiskielessä kattokäsitteenä viittaamaan viesteihin, jotka sisältävät eri ryhmiä koskevia kielteisiä yleistyksiä, kuten ennakkoluuloja.”

”Vastaus sisälsi myös Euroopan neuvoston vihapuhetta koskevasta suosituksesta osia, joiden mukaan vihapuheella tarkoitetaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen, mukaan lukien suvaitsemattomuus, jota ilmaistaan vihamielisenä kansallismielisyytenä ja etnosentrisyytenä sekä syrjintänä ja vihamielisyytenä vähemmistöjä, maahanmuuttajia ja maahanmuuttajataustaisia vastaan. ”

Oikeusministerin vastaus osoittaa osaltaan, että vihapuhe-käsitettä ei ole määritelty Suomen kansallisessa lainsäädännössä. Suomen tämänhetkinen oikeusjärjestelmä ei tunne viharikoksen eikä vihapuheen käsitteitä. Silti näitä käytetään – ”yleiskielisinä kattokäsitteinä” – niin kuin ne olisivat täsmällisiä oikeudellisia käsitteitä! Miksi näin? Koska esimerkiksi Euroopan neuvoston – 1949 perustettu ihmisoikeusjärjestö – linjaukset suosittelevat näiden käsitteiden käyttöä ja niiden mukaan asennoitumista.

Viitatut eurooppalaiset suositukset ovat kuitenkin sisällöltään poliittisideologisesti erittäin asenteellisia ja tarkoitushakuisia. Esimerkiksi radikaalista tasa-arvoideologiasta kumpuavaa ja varsinkin 1900-luvulla erittäin verisesti ja väkivaltaisesti eri puolilla maailmaa sovellettua marxilaista luokkavihaa ei mainita tuomittavan suvaitsemattomana viha-asenteena, mutta sen sijaan kansallismielisyys nähdään suvaitsemattomana viha-asenteena.

Peltokankaan johtopäätös saamastaan vastauksesta on erittäin oikeaan osunut, kuten viitattu artikkeli kansanedustajaa lainaa:

”Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin vastaus paljasti lopulta myös sen, että Euroopan unionin suositukset menevät Suomen lain yläpuolelle ja vihapuhe-sana on valjastettu vain ja ainoastaan kansallismielisyyden tuhoamiseksi lainsäädännöllisin keinoin.”

Suomalaisten on todellakin, kuten kansanedustaja Olli Immonen on Kalevan kolumnissaan osuvasti todennut, ”perusteltua olla huolissaan oikeusvaltiokehityksestä”.

Vihapuhehysteria on uhka kansalaisten uskonnon- ja sananvapaudelle.

Suomen hallituksen suunnalta olemme saaneet vastauksen viharikoksen ja -puheen olemusta koskevaan kysymykseen myös 4.10.2019 julkaistun selvitystutkimuksen muodossa: Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon (Valtioneuvoston kanslia, Helsinki 2019). Selvityksen johdannon alaluvussa ”1.1. Mitä vihapuhe on?” sivuilla 10–11 määritellään vihapuhe seuraavasti:

”Vihapuheelle ei ole olemassa yhtä, esimerkiksi laissa annettua, määritelmää. Tässä tutkimuksessa tarkoitamme vihapuheella halventavia, uhkaavia tai leimaavia ilmaisuja, jotka liittyvät joko puheen kohteen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai joiden taustalla on suvaitsemattomuus. Henkilökohtaisilla ominaisuuksilla tarkoitamme esimerkiksi henkilön ikää, kieltä, vakaumusta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, etnistä taustaa tai ruumiin toimintakykyä.

Vihapuheen kohteena voi olla myös ryhmä. Silloin puhe leimaa tiettyä ihmisryhmää tai kohdistuu yksilöön sen perusteella, että hänen oletetaan kuuluvan johonkin kansalliseen, rodulliseen, etniseen, uskonnolliseen, seksuaaliseen tai muuhun leimattavaan ryhmään.”

Huomaa jälleen, että vihapuheelle ei ole yhtä täsmällistä laissa annettua määritelmää. Huomaa myös, että hallituksen selvitystutkimuksen määritelmä on yhtä poliittisideologinen ja asenteellinen kuin Euroopan neuvostonkin määritelmä, johon oikeusministeri vetosi eduskunnassa.

Pane merkille sekin, että hallituksen selvitystutkimus on tosiasiallisesti ennen kaikkea huolissaan hegemonisen eliitin sananvapauden säilymisestä, ei niinkään tavallisen kansalaisten vapaan ilmaisuoikeuden säilymisestä! Juuri tästä tulee olla huolissaan, kuten kansanedustajat Peltokangas ja Immonen aivan oikein ovat tuoneet esiin.

Myös kansanedustaja Jani Mäkelä arvostelee aivan oikein ja perustellusti valtioneuvoston eli hallituksen teettämää tutkimusta sen asenteellisuudesta ja ideologisuudesta. Suomen Uutisten 10.10.2019 mukaan Mäkelä kiinnittää huomion varsin keskeiseen ja paljonpuhuvaan seikkaan:

”Suomen laki ei tunne vihapuheen käsitettä. Tutkimuksessa se määriteltiin hyvin vapaamuotoisesti ja laajasti. Seurattaviksi hälytyssanoiksi eli vihapuheeksi on listattu mm. tavanomaisia kirosanoja sekä yleisen elämänkokemuksen perusteella lievästi tai ei ollenkaan loukkaavia ilmaisuja, esimerkiksi ’hyysätä’, ’kukkahattutäti’ tai ’soijapoika’…Määrittelyssä oli havaittavissa asenteellisuutta, esimerkiksi hyvin loukkaavia ilmaisuja ’natsi’, ’fasisti’ tai rasisti’ ei määritelty hälytyssanoiksi.”

Kyse on siis yksinkertaisesti todettuna siitä, että punavihreiden multikultiaktivistien ja muiden vasemmistotoimijoiden käyttämiä herjasanoja ei lainkaan ole määritelty ”hälytyssanoiksi”. Kyse on täysimittaisen orwellilaisesta ja totalitaarisesta kielen ja mielen haltuun otosta.

Vihapuheen käsite on poliittisoikeudellinen käsikassara ja ase.

Kyseessä on vaarallinen ase, joka innoittaa jopa väkivaltamellakointiin, kuten Saksan tuoreet esimerkit karulla tavalla osoittavat. Saksassa voi radikaalivasemmiston taistelu- ja mellakkaväkivaltaorganisaatio ANTIFA, joka toimii Suomessakin, hyökätä täysin estoitta yliopiston luentosaliin ja keskeyttää asianmukaisesti järjestetyn luentotilaisuuden ilman pelkoa seuraamuksista. Tällainen ei lainkaan kuulu oikeusvaltioon. Oikeusvaltio horjuu Saksassakin.

Sananvapaus onkin Saksassa erittäin ahtaalla, kuten ilmenee artikkelista ”Mielipiteenvapaus Saksassa: Vain poliittisesti korrekteja asioita uskalletaan sanoa”. Etenkään maahanmuuttoa ei saa arvostella, eikä saa olla kansallismielinen. Eikä arvokonservatiivi.

Tällaisten poliittisesti korrektien ideologisten asenteiden pakkoistuttamisesta vihapuheen käsitteen käytössä on kyse, yhtä hyvin Saksassa kuin Suomessakin.

Vihapuhe ja lainsäädäntö

Mauri Peltokangas: puhe ”vihapuheesta” on tarkoitettu estämään keskustelu

LÄHDE: OikeaMedia/Jukka Rahkonen 24.10.2019

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson myöntää, ettei vihapuhe-termiä ole kansallisessa lainsäädännössä edes määritelty

Artikkeliin liittyvä kuva

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas jätti syyskuun lopussa kirjallisen kysymyksen, jossa penäsi hallitukselta konkreettista vastausta siitä, mitä vihapuhe tarkoittaa ja mikä taho määrittää sen sisällön. Kysymys sisälsi myös epäilyksen siitä, että vihapuhe-tulkintaa tullaan käyttämään kaikenlaisen julkisesti esitetyn yhteiskuntakritiikin kriminalisoimiseen.

”Kenen mielenterveys kestää jatkuvan omien mielipiteiden ja ajatusten suodattamisen ja niiden tukahduttamisen vain siksi, että jossain päätetty, ettei epämiellyttävistä ja suuttumusta aiheuttavista asioista saa puhua tai tuomiot paukkuu”, Peltokangas kysyy.

Vihapuhe sanaa on viljelty keppihevosena jo vuosia vääränlaisten mielipiteiden vaientamiseksi, vaikka laissa ei edes ole merkintää koko sanasta.

”En voi hyväksyä sitä, kun tuomioita jaetaan uskonrauhan rikkomisesta tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, niin nämä kaksi rikoslain pykälää automaattisesti kategorioidaan ”vihapuheeksi””, Peltokangas sanoo.

”Tarkoituksena ei ole muu kuin nk. ”hyvepuolueiden” agendan vastaisen kritiikin hiljentäminen ja sananvapauden kaventaminen, kun pelätään, että normaali vuosisatoja suomeakin pystyssä pitänyt isänmaallisuus saa liikaa kannatusta ja näin ollen vanhojen Euroopan Unionin liittovaltiota ajavien puolueiden valta-asema vaarantuu”, Peltokangas jatkaa.

Vastauksessaan oikeusministeri Anna-Maja Henriksson myöntää, ettei vihapuhe-termiä ole kansallisessa lainsäädännössä edes määritelty, mutta sitä käytetään yleiskielessä kattokäsitteenä viittamaan viesteihin, jotka sisältävät eri ryhmiä koskevia kielteisiä yleistyksiä, kuten ennakkoluuloja.

Vastaus sisälsi myös Euroopan neuvoston vihapuhetta koskevasta suosituksesta osia, jonka mukaan vihapuheella tarkoitetaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen, mukaan lukien suvaitsemattomuus, jota ilmaistaan vihamielisenä kansallismielisyytenä ja etnosentrisyytenä, syrjintänä ja vihamielisyytenä vähemmistöjä, maahanmuuttajia ja maahanmuuttajataustaisia vastaan.

”Milloin terveestä kansallismielisyydestä on tullut rikos ja miksi meiltä vaaditaan suvaitsevaisuutta mutta meitä kohtaan saa olla suvaitsematon”, Peltokangas ihmettelee.

”Ilman sitä kansallismielisyyttä ja rakkautta omaa maatamme kohtaan koko suomea ei olisi eikä vähemmistöjä jalustalle nostavat monikulttuuriliberaalit hilluisi täällä pätkän vertaa. Siitä pitäisi Putin huolen.”

Peltokankaan mielestä vastaus kiteytti hyvin, miten yhteiskunta on pistetty polvilleen vähemmistöryhmien edessä ja miten esimerkiksi maahanmuuttajat nauttivat lähes diplomaattista koskemattomuutta, eikä kukaan vaadi tai uskalla vaatia heiltä samaa panosta yhteiskunnalle, mitä kantaväestöltä vaaditaan. Tämä juuri aiheuttaa sen vastakkainasettelun ja saa aikaan normaalissa ihmisessä normaalia suuttumusta. Hehän koko lystin maksavat.

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin vastaus paljasti lopulta myös sen, että Euroopan Unionin suositukset menevät suomen lain yläpuolelle ja vihapuhe-sana on valjastettu vain ja ainoastaan kansallismielisyyden tuhoamiseksi lainsäädännöllisin keinoin.

 

Sananvapaus ja sensuuri

Miksi toisten sana on vapaampi kuin toisten?

LÄHDE: Patmos blogi/Juha Ahvio 12.09.2019

”Mielipiteen ilmaisukin voi olla rikos”, toteaa otsikko Anu Mantilan Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessa 7.9.2019. Anu Mantila on sananvapausasioihin erikoistunut valtionsyyttäjä Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Tämän artikkelin sisältöä kannattaa pohtia sen valossa, mitä kirjoitan Sananvapaus uhattuna Suomessa (Kuva ja Sana, 2018) -kirjani pääluvussa ”Perustuslaillisuuden merkitys” sivuilla 129–147. Kirja on loppuunmyyty, mutta toinen painos on tulossa.  

Mantila kirjoittaa artikkelissaan seuraavasti: 

”Vihapuhe loukkaa perus- ja ihmisoikeuksia ja levittää vihan ilmapiiriä yhteiskuntaan. Vihapuhe luo kasvualustan väkivallalle ja viharikoksille. Se voi johtaa äärimmäisiin tekoihin.”

Edelleen:

”Rikoslaissa kielletään levittämästä viestejä, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansanryhmää ihonvärin, uskonnon, etnisen alkuperän, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella. Myös sukupuoli kuuluu kiellettyihin syrjintäperusteisiin. Suoranaisen uhkaamisen ohella myös ryhmään kohdistuvan väkivallan ihannointi, pitäminen suotavana tai hyväksyttävänä on kiellettyä. Tällaiset ilmaisut ovat omiaan aiheuttamaan vihaa, halveksuntaa ja suvaitsemattomuutta kansanryhmiä kohtaan, eivätkä ne kuulu sananvapauden piiriin.”

Mantila kirjoittaa myös näin:

”Ihmiset syntyvät tasavertaisina, ja ihmisarvo on loukkaamaton. Panettelulla, solvaamisella ja uhkaamisella loukataan ihmisarvoa, koska tiettyihin ryhmiin kuuluvista ihmisistä tehdään muita alempiarvoisia, kakkosluokan ali-ihmisiä. Ihmisten vertaaminen loisiin, syöpäläisiin ja torakoihin ei ole sallittua.” 

Mielipidettä ilmaiseva puhe muuttuu Mantilan mukaan ”kiihottamisrikokseksi”, kun: 

”negatiiviset väitteet ovat valheellisia, puolitotuuksia tai voimakkaita yleistyksiä tai arvostelmat ovat epäkunnioittavia ja koko ryhmää leimaavia. Sananvapauden rajat tulevat vastaan, kun väitetään, että jokin halveksittava piirre on tietyn ryhmän synnynnäinen ominaispiirre, ja alempiarvoisuus perustetaan tähän.”

Kuka tai mikä on se tiedolliseettinen auktoriteetti ja taho, joka tietää, päättää ja tulkitsee sekä ratkaisee jonkun väitteen valheellisuuden, totuudellisuusasteen, kunnioittavuusasteen tai leimaavuuden? Tällaisen tahon täytyy käytännössä olla kaikkitietävä kyetäkseen antamaan objektiivisen arvion ja päätöksen mistä hyvänsä viestistä ja mielipiteenilmaisusta, jonka viharikospitoisuutta joudutaan arvioimaan. 

Mantilan mainitsemat kriteerit ovat toisaalta niin kattavia ja toisaalta niin epämääräisiä, että kukaan ei näiden perusteella voi etukäteen arvioida, pitääkö joku viestiä tai mielipidettä esimerkiksi puolitotuuksia sisältävänä vai ei. 

Näistä syistä eli viharikoksen epämääräiseen luonteeseen perustuen onkin täysin ymmärrettävää, että ratkaisun on pakostikin oltava mielivaltainen päätös. Mantila toteaakin ykskantaan:

”Valtakunnansyyttäjä päättää, onko viesti sisällöltään rikollinen ja onko syyte nostettava.”

Viharikokseen syyllistyminen tai syyllistymättömyys on subjektiivisen mielivaltaisten ja poliittisideologisten arvioiden ja päätösten varassa. 

Tämän mielivaltaisen subjektiivisuuden ja poliittisideologisuuden osoittaa jo pelkästään se, että kaupunginvaltuutettu ”Husu” Hussein saattoi julkisessa mielipideviestissään epätotuudellisen epäkunnioittavasti sekä voimakkaasti yleistäen ja tarkoituksellisen halventavasti herjata rasistiseksi kokonaista ja täysin selkeärajaisesti määriteltyä yhteiskunnallista ryhmää eli tietyn puolueen edustajia ja kannattajia ilman, että syyllistyi kiihottamisrikokseen. 

Toisaalta oppositiokansanedustajat Päivi Räsänen ja Juha Mäenpää ovat kiihottamisrikostutkinnan kohteina, vaikka kumpikaan heistä ei tutkinnan kohteena olevassa lausunnossaan kohdistanut sanomistaan mihinkään tiettyyn nimettyyn ryhmään eikä puhunut mistään alempiarvoisuudesta eikä synnynnäisistä ominaisuuksista. Räsäsen mahdollinen ”rikos” on se, että hän on julkisesti kysynyt, onko hänen oman kirkkonsa syytä tukea ylpeilyä sellaisesta seksuaalietiikasta, joka on avoimessa ristiriidassa kristillisen seksuaalietiikan kanssa. Räsäsen kohdalla tutkitaan nyt siis sitä, onko kristillisen seksuaalietiikan mukaisten linjausten julkinen toteaminen ja Pyhän Raamatun tekstikatkelman kuvallinen twiittaaminen rikollista.    

Se, että Räsänen ja Mäenpää ylipäätään ovat tutkinnan kohteina, on erittäin ongelmallista ja huolestuttavaa, kuten kansanedustaja Ville Tavio on aivan oikein nostanut esiin. Poliittisideologisesti suunnatun sananvapaussensuurin uhka on koventunut konkreettisesti Suomessa ja kovenee entisestään, mikäli tuoreet Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen komission ECRI:n Suomea koskevat ideologiset vaatimukset pannaan täytäntöön.   

Oma kysymyksensä on sekin, miksi ”synnynnäinen ominaispiirre” on ”ryhmän” arviointiperusteena kielletty vain negatiivisessa tapauksessa eli halveksimisen perusteena, mutta ei positiivisessa tapauksessa eli ylistämisen perusteena? Mantila itse näyttää jollakin mainitsemattomalla perusteella tietävän varsin absoluuttisen ja yleistävän varmasti ja synnynnäisyysulottuvuuteen pohjautuen, että kaikilla ihmisillä, koko ihmiskunnalla eli ihmisillä ryhmänä, esimerkiksi eläimistä tai koneista poiketen, on ”synnynnäinen ominaispiirre” eli ”tasavertaisuus”, jollaisina ”ihmiset syntyvät”. 

Koko ryhmää koskevia synnynnäisiä ominaisuuksia siis näköjään on ja ne voidaan Mantilan tapaan tunnistaa ja nimetä absoluuttisella tavalla siinä tapauksessa, että kyse on ylistettävästä ja ”hyvästä” ominaisuudesta. Mutta kuka määrittää, mikä on ylistettävää ja hyvää? Kuka on eettinen ylituomari? Millä arvovallalla ja episteemisellä pätevyydellä? Millaisia synnynnäisiä ryhmäominaisuuksia on lupa tietää ja todeta ja millaisia ei? 

Tragikoomista on, että Mantila itsekin syyllistyy vieraskynäartikkelissaan ”Human-Racism” -motivoituun vihapuheeseen. Ihmisyysrasismin mukaan uskotaan, että ihmisellä, siis ihmisillä kokonaisena olentoryhmänä, on joitakin ominaisuuksia kuten keskinäinen yhtäläinen moraalinen arvo, jollaista ei ole esimerkiksi roboteilla. Juuri tällaisen vaarallisen ja robottejakin syrjivän ihmisyysylivaltaa ilmaisevan Human-Racism -oletuksen Mantila surutta tekee rasismin ja vihapuheen määrittelyjä arvovaltaisesti tarjotessaan.

Jos on niinkin, että ”Ihmisten vertaaminen loisiin, syöpäläisiin ja torakoihin ei ole sallittua”, kuten Mantila ykskantaan toteaa ja tulee samalla jälleen ilmaisseeksi syrjivää ihmisyysylivaltarasismia, miksei ”ihmisoikeusjärjestönä” esiintyvä SETA ole saanut viharikossyytteitä? 

SETA on vuosien ajan jakanut Kunniarotta-antipalkintoa henkilöille ja henkilöryhmille, joita haluaa halveksia ja joita haluaa saattaa julkiseen häpeään. Rotta-vertauksen käyttäminen ja kohdistaminen tiettyyn henkilöön ja henkilöryhmään tekee kohteistaan epäinhimillisen eläimellisiä ja samaistaa heidät sairauksia ja tauteja kantaviin saastaisiin otuksiin, joista olisi hankkiuduttava eroon. Miksi SETA, joka nauttii julkista veronmaksajien tukea ja joka toimii käytännössä viranomaisasiatuntijatahona ja sateenkaarioikeaoppisuuden voimaan saattajana kaikkialla yhteiskunnassamme, saa käyttää rotta-vieraslajivertauskuvaa halveksiessaan kaikkia sellaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka arvostelevat SETA:n edustamaa seksuaaliradikalismia? 

Miksi SETA ei ole jatkuvasti viharikostutkinnan kohteena, vaikka jatkuvasti syyllistyy juuri sellaiseen, jonka Mantila artikkelissaan määrittelee kielletyksi ja rikolliseksi vihaviestinnäksi?                    

On perusteltua kysyä, miksi kommunisteilla ja muilla vasemmistoradikaaleilla – SETA:nkin alkuperä on 1970-luvun alkupuolen ”fasisminvastaisen” vasemmistoradikalismin asiayhteyksissä – on Suomessa paljon vapaampi sana kuin muilla? Miksei kommunistien ja muiden vasemmistoradikaalitoimijoiden mielipiteistä, sanomisista ja viesteistä nouse minkäänlaisia suuria kohuja ja oikeustapauksia silloinkaan, kun näissä viesteissä, mielipiteissä ja sanomisissa avoimen julkisesti ilmaistaan – Mantilan esittämien määritelmien mukaisesti – rikollista vihaa? 

Miksi kommunistit näyttävät käytännössä olevan viharikossyyttelyn ja sananvapaussensuroinnin yläpuolella ja ulottumattomissa? Muista, mitä ranskalaistutkija Stéphane Courtois kirjoittaa Kommunismin mustan kirjan suomennoksen (WSOY, 2001) sivuilla 33–34:

”Tosiasiat eivät kuitenkaan muutu miksikään, ja ne osoittavat, että kommunistien rikokset veivät hengen suunnilleen sadaltamiljoonalta ihmiseltä ja kansallissosialismi 25 miljoonalta. Tämän yksinkertaisen toteamuksen pitäisi ainakin virittää pohdintaa siitä, millaisia yhtäläisyyksiä oli järjestelmällä, jota on vuodesta 1945 lähtien pidetty 1900-luvun pahimmin rikollisena vallankäyttäjänä, ja kommunistisella järjestelmällä, joka säilytti vuoteen 1991 saakka kansainvälisen hyväksyttävyytensä, joka on yhä vallassa eräissä maissa ja jolla on yhä opetuslapsiaan kaikkialla maailmassa. Ja vaikka monet kommunistiset puolueet ovatkin – perin myöhäisessä vaiheessa tosin – myöntäneet stalinismin rikokset rikoksiksi, suurin osa niistä ei ole luopunut Leninin periaatteista, eivätkä ne ole juuri selvitelleet omaa osuuttaan terrorismiin.”

”Leninin käyttöön ottamat ja Stalinin järjestelmällisiksi kiteyttämät menettelytavat sekä heidän kanssaan kilpailleiden oppimestareiden toimet eivät pelkästään muistuta kansallissosialistien menettelytapoja, vaan ovat monessakin tapauksessa edeltäneet kansallissosialistien tekoja. Auschwitzin leirin pystyttämisen tehtäväkseen saanut ja sen päällikkönä sitten toiminut Rudolf Höss on tuonut tämän esiin selkeästi: ’RSHA [turvallisuuspoliisin johto] lähetti leirien komendanteille seikkaperäisen selostuksen venäläisistä keskitysleireistä. Niistä karanneet vangit selostivat siinä yksityiskohtaisesti leirien olosuhteita ja järjestelyjä. Erikoisesti korostettiin, että venäläiset valtavin pakkotyötoimenpitein tuhosivat kokonaisia kansallisuuksia.’”   

Heikki Eskelinen kirjoittaa varsin osuvasti Kommunismin mustan kirjan suomalaisen laitoksen esipuheessa sivulla 13:

”Niin monet kommunismin romantisoijat ja sen rikosten vähättelijät, Leninin ja Stalinin ylistäjät – toisin kuin Hitlerin ja Mussolinin kunnian julistajat – kulkevat yhä joukossamme pystypäin tai nauttivat klassikon kunnioitusta Louis Aragonista…ja Pablo Nerudasta tuntemattoman Suomen agitpropisteihin saakka.” 

Pidä kaikki yllä oleva mielessäsi lukiessasi Mika Koskisen hyvää ja 3.9.2019 Iltalehdessä julkaistua näkökulma-artikkelia ”Ministeri Pekosen erityisavustaja flirttailee kommunismilla – puhuu ’varallisuuden radikaalista uudelleenjaosta’”. Koskinen kirjoittaa siitä, kuinka vasemmistoliittolaisen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen vasemmistoliittolainen erityisavustaja Juho Orjala twiittasi 1.9.2019 seuraavasti:

”Eliitin suhtautuminen hyvinvointivaltioon oli luultavasti myönteisempää silloin, kun varallisuuden radikaali uudelleenjako oli heille konkreettisempi uhka. Hyvä olisi tietty muistaa, ettei se uhka (tai mahdollisuus) ole vieläkään mihinkään poistunut.”

Kuten Koskinen huomauttaa, Orjala uhkailee twiitissään kommunistisella vallankumouksella retoriikalla, joka ”on kuin suoraan SKP:n puolueohjelmasta”. Koskinen huomauttaa aivan oikein siitäkin, että Vasemmistoliitto perustettiin 1990 kommunistien peitejärjestön SKDL:n perustuksille ja että moni entinen kommunisti hyväksyttiin mukaan vasemmistoliiton poliittiseen toimintaan, jossa heitä vieläkin on mukana.    

Anu Mantilan vieraskynäkirjoituksessaan esittämän määritelmän mukaan Juho Orjalan twiitti on kommunistisessa luokkataisteluteoreettisessa ja luokkavihaisessa uhkailussaan tiettyä ihmisryhmää eli luokkavihollista ja sen omaisuutta vastaan suunnattua väkivaltavihaa, jonka pitäisi olla – Mantilan määritelmien mukaan – rikollista, kiellettyä ja sananvapauden piiriin kuulumatonta mielipiteenilmaisua.

Mutta miksi Orjalan kommunistisesta vihauhkailutwiitistä ei noussut somemyrskyä? Miksi Orjala ei menettänyt heti muutamassa tunnissa työpaikkaansa? Miksei ministeri Pekonen joutunut edesvastuuseen avustajansa väkivaltaviitteisestä vihauhkauksesta ja siitä, että pitää avustajanaan tällaisia mielipiteitä ilmaisevaa henkilöä? Miksei Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja opetusministeri Li Andersson joudu julkisesti vastuuseen siitä, että hänen puolueessaan on tällaisia aineksia, jotka ”flirttailevat kommunismilla”, maailmanhistorian tuhoisimmalla ja murhanhimoisimmalla ismillä ja väkivaltajärjestelmällä ja siihen liittyvällä vallankumoushaaveilulla? 

Miksei opetusministeri Anderssonia itseään vedetä julkiseen viharikosvastuuseen siitä, että hänen erityisavustajanaan toimii väkivaltavasemmisto- ja ANTIFA-yhteyksistään tunnettu Dan Koivulaakso, joka oli merkittävänä vaikuttajana mukana nykyisen hallituksen linjaa rakennettaessakin? Koivulaakson taustoja selvitetään täällä ja täällä.  

Entä miksei Vasemmistoliiton nuorisojärjestö Vasemmistonuoret joudu sananvapaussensuurin ja viharikossyyttelyn kohteeksi, vaikka 24.5.2015 hyväksytyssä Poliittisessa ohjelmassaan toteaa suoraan hyväksyvänsä aseellisen vallankumousväkivallan käytön oikeutuksen tietyissä tilanteissa eli ”sorrettujen tavoitellessa vapauttansa”. Poliittisessa ohjelmassa todetaan seuraavasti: 

”Rakennamme maailmaa, jota ei määritellä kansallisuuksien, kulttuurien, uskonryhmien ja muiden ihmisryhmien välisten erimielisyyksien, vaan koko ihmiskunnan yhdenvertaisuuden kautta. Vastustamme sotaa, vaikka tunnustamme, että historiassa on ollut ajanjaksoja, jolloin sorrettujen on ollut pakko tarttua aseisiin saavuttaakseen vapautensa.”

Tällä lainauksella on selkeä marxilaiskommunistinen luokkataistelullinen ja luokkavihan oikeutukseen ja hyväksyttävyyteen nojaava asiayhteys. Mutta Vasemmistonuoret ei ole joutunut kiihotusrikossyytteiden eikä muiden viharikossyytteiden kohteeksi, vaikka Mantilan yllä olevan lainauksen mukaan ”suoranaisen uhkaamisen ohella myös ryhmään kohdistuvan väkivallan ihannointi, pitäminen suotavana tai hyväksyttävänä on kiellettyä. Tällaiset ilmaisut ovat omiaan aiheuttamaan vihaa, halveksuntaa ja suvaitsemattomuutta kansanryhmiä kohtaan, eivätkä ne kuulu sananvapauden piiriin.” Vasemmistonuorten kyseessä ollen tämänkaltaiset mielipiteenilmaisut ja viestimiset kuitenkin näyttävät hyvinkin kuuluvan sananvapauden piiriin. 

Kommunistien sana on vapaampi kuin muiden ja kommunistiseen vihaväkivaltaan viittaaminen ja sen nykyisenkin mahdollisuuden esillä pitäminen ei näytä liittyvän siihen ”vihaan” ja ”väkivaltaan”, joita tarkoittavat ne, jotka väkevästi ajavat Suomeenkin sananvapaussensuuria ja vihapuhelainsäädäntöä ja viharikoksista rankaisemista.  

Duunarien ulkoparlamentaarisen militantin toiminnan mahdollisuutta väläyttää myös vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula Vasen kaista -julkaisun 3.9.2019 päivätyssä artikkelissaan ”Posti ei ole yksittäistapaus – valitettavasti”. Kontula kirjoittaa:

”Historia on osoittanut, että duunarin heikkenevän palkkakehityksen voi pysäyttää vain duunari itse – siis riittävän kattava ja militantti ammatillinen järjestäytyminen. Työn ja pääoman suhteen määrittää lopulta vain niiden voimatasapaino.”

Kontula puhuu ”voimatasapainosta” ja ”militantista” eli taisteluinhaluisen sotaintoisesta ammatillisesta järjestäytymisestä. Näilläkin sanavalinnoilla, kommunistin lausumana ja historiaan vetoamana, on kolkko kaiku. Mutta tällaisia taistelu- ja väkivaltakonnotaatioita eli mielleyhtymällisiä sivumerkityksiä sisältäviä sanoja saa kommunisti käyttää ilman pelkoa sensuurista.   

Hallituspuolueena olevan Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan toteamus ei sinänsä kuitenkaan yllätä, koska Kontula määrittelee itse itsensä avoimen julkisesti kommunistiksi ja kummeksuu kommunismiin liittyviä negatiivisia ”ennakkoluuloja”, kuten selviää Juha-Pekka Tikan 8.9.2019 päivätystä Verkkouutisten artikkelista ”Anna Kontula: Olen eduskunnan ainoa kommunisti”

On asia erikseen, onko Kontula todella eduskunnan ainoa kommunisti. Mutta Kontulan mukaan ”kaikkiin ismeihin” liittyy ”ikkuna” hyvään ja pahaan. Tällä lausahduksella Kontula haluaa toki puolustaa kommunismin oikeutusta. Mutta hän tulee todenneeksi, että kaikkiin ismeihin liittyy hyvää ja pahaa. Olisi mielenkiintoista kuulla Kontulalta, millainen ”ikkuna hyvään” hänen mukaansa liittyy esimerkiksi kansallissosialismiin, joka sekin sisältyy ”kaikkien ismien” suureen joukkoon? Kansallissosialismi oli Kontulan itsensä kannattaman kommunismin tapaan sosialistista ja totalitaarista. Ehkä nämä ovat Kontulan mukaan niitä tähän ismiin liittyviä hyviä ulottuvuuksia. 

Mutta koska Kontula soveltaa – kommunismin kannattamisen oikeuttaakseen – niin sanottua moraalista ekvivalenssia eli katsoo ”kaikissa ismeissä” olevan jotain hyvää ja jotain pahaa, tulee hän samalla epäsuorasti hyväksyneeksi myös joitakin kansallissosialismin ulottuvuuksia. Jos tämä looginen johtopäätös tuntuu jotenkin kiusalliselta, kannattaa miettiä, pitääkö tuo moraalinen ekvivalenssi -uskomus paikkaansa ”kaikkien ismien” osalta.

Joka tapauksessa eduskunnassa on siis ainakin yksi kansanedustaja, joka edustaa hallituspuoluetta ja kannattaa 100 miljoonaa murhauhria tuottanutta kommunismia ja näkee 25 miljoonaa murhauhria tuottaneessa kansallissosialismissakin jotain hyvää. Mieti sitäkin, millainen reaktio olisi seurauksena, jos joku istuvista kansanedustajista ilmoittaisi leppoisan yksioikoisesti, että ”olen eduskunnan ainoa kansallissosialisti”.  

Kokoomuksen kansanedustaja Janne Heikkinen on oikeassa ihmetellessään Anna Kontulan antaman kommunismilausunnon valossa sitä, että keskusta ja RKP voivat jakaa saman hallituspohjan ”tällaisten radikaalien ääriajattelijoiden” kanssa, kuten ilmenee Antti Kirkkalan 10.9.2019 päivätystä Verkkouutiset-artikkelista ”Hallitukseen on pesiytynyt ääriajattelijoita”. Vaikuttaa siltä, että 30.8.2015 julkaisemani blogiteksti ”Rasismi, vihapuhe ja ääriajattelu Suomessa” on edelleen ajankohtainen.

Jos mielipiteen ilmaisukin voi olla rikos niillä perusteilla ja määritelmillä, jotka Anu Mantila vieraskynäartikkelissaan esittää, miksei koko Vasemmistoliitto-hallituspuolue ole viharikostutkinnan kohteena kommunismisympatioidensa ja -ihailunsa vuoksi? Miksei Vasemmistonuorilta ole evätty kaikkia mahdollisia julkisia avustuksia? Miksei vasemmistoliittolaisten ja muiden julkisesta kommunismisympatiasta todeta, että ei vastaa vallitsevia eettisiä yhteiskunnallisia normeja? Vai onko kommunismisympatian julkinen osoittaminen oikeastaan ihan ok?  

Miksei pääministeri Antti Rinne ole aloittanut vakavaa arvopohdintaa siitä, voiko Suomen hallituksessa vuonna 2019 olla mukana tahoja, jotka edelleen pitävät asianmukaisena uhkailla aseellisen vallankumouksen mahdollisuudella ja ”varallisuuden radikaalilla uusjaolla” ja jotka avoimen julkisesti ihailevat kommunismia?

Tai vaativat radikaalin sosialistista ja USA:n äärivasemmiston tavoitteistosta teemallisesti kopioitua ääri-ilmastonmuutosuskovaista Green New Deal -talousuusjakoa, kuten punavihreä sisäministeri Maria Ohisalo on esittänyt?     

Miksi toisten sana on vapaampi kuin toisten?

 

Kuvan lisännyt Taakkatoimitus

Sananvapaudesta Suomessa

Sananvapaus on entistäkin uhatumpi Suomessa

LÄHDE: Patmos blogi/Juha Ahvio 15.08.2019

Kuvan lisännyt Taakkatoimitus

Puhuin kesällä heinäkuussa 2019 Jyväskylän lähellä sijaitsevassa Kiponniemen toimintakeskuksessa järjestetyssä ”Sananvapaus seksuaalivallankumouksen kourissa” -seminaarissa aiheinani sananvapauden olemus ihmisoikeutena ja sananvapauden tila Suomessa. Ensimmäisen luentoni youtube-video on seurattavissa täällä ja toisen luentoni youtube-video täällä.

Samassa seminaarissa puhui myös professori Tapio Puolimatka, joka käsitteli luennoissaan seksuaalivallankumouksen etenemistä ja siihen liittyviä sananvapauden rajoittamispyrintöjä. Puolimatkan ensimmäinen luento youtube-videona löytyy täältä ja toinen luento täältä.

Puolimatkan luennot kannattaa ehdottomasti kuunnella päästäkseen jyvälle siitä, mistä hänen henkilöään vastaan suunnatussa ja edelleen aktiivisesti jatkuvassa poliittisideologisessa viha- ja pilkantekokampanjassa on oikeasti kyse.

AlfaTV nosti sananvapausteeman esiin 1.8.2019 lähetetyssä toimittaja Markku Tenhusen sujuvasti vetämässä AlfaStudion tunnin mittaisessa ohjelmassa ”Sananvapauden tila Suomessa”, jossa keskustelivat kansanedustaja Päivi Räsänen, kirjailija Jukka K. Niemelä ja allekirjoittanut. Keskustelu on katsottavissa AlfaTV:n Permanto-arkistosta.

Erittäin osuvan ja hyvän analyysin ja yleiskuvan sananvapauden meneillään olevasta kaventumisesta Suomessa ja muualla Länsi-Euroopassa esitti kansanedustaja Jussi Halla-aho Porin Suomi Areenan arvopuheessaan 16.7.2019. Halla-ahon puheeseen voi tutustua täällä. Halla-aho totesi näinkin:

”Sananvapauden perusfunktio on suojella yksilö vallanpitäjien mielivallalta. Nykyään toimittajat ja poliitikot näyttävät ajattelevan, että lakien tehtävä on suojella vallitsevia totuuksia yksilöiden esittämältä kritiikiltä.”

”Nykyään kuulee usein sellaisia väittämiä kuin että ’sananvapauteen kuuluu sananvastuu’, tai että ’sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata’. Tämä on neuvostoliittolainen käsitys sananvapaudesta. Sielläkin sai sanoa mitä tahansa, kunhan ei loukannut ketään ja kunhan oli valmis kantamaan sanomistensa seuraukset. Sananvapaus länsimaisessa merkityksessä nimenomaan sisältää oikeuden ilmaista mielipiteitä, vaikka ne loukkaisivat jotakuta ja ilman pelkoa oikeudellisista tai hallinnollisista seurauksista. Maailma on täynnä epämiellyttävää ja asiatonta puhetta ja virheellisiä väittämiä, mutta sensuuri ei ole oikea tapa taistella niitä vastaan. Sensuurin vastustaminen ei ole tyhmän puheen kannattamista. Tyhmä puhe on hinta puheen vapaudesta.”

Nyt loppukesällä on eteemme ilmaantunut jälleen uusia todisteita siitä valitettavasta asiaintilasta, että sananvapaus on todella uhattuna Suomessa. Sananvapauden rajoittamista halutaan käyttää ideologisena käsikassarana poliittisesti korrektien valtavirtaisten arvoliberaalien ja Open Borders -maahanmuuttorajattomuutta ajavien ”totuuksien” ja uskomusten suojaamiseksi kaikelta arvostelulta sekä toisaalta arvokonservatiivisen ja maahanmuuttorealistisen mielipiteenilmaisun kriminalisoimiseksi ja vaientamiseksi. Nyt tällaisten ulkoparlamentaaristen ja juridiikkaa aseenaan käyttävien ideologisten iskujen kohteina ovat olleet nimenomaan arvokonservatiiviset ja kansallismieliset kansanedustajat. Aseena on käytetty ihmisoikeusperustaisena pidettyä vihapuhe- ja viharikossyyttelyä, jota harjoitetaan ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” -lakipykälän avulla.

Kuten Suomen Uutiset kertoo artikkelissaan 7.8.2019, verkkolehti Uusi Suomi kunnostautui jälleen sensuuritoimissa. Joulukuussa 2018 Uusi Suomi antoi kirjoituskiellon Laura Huhtasaarelle, silloiselle kansanedustajalle ja nykyiselle europarlamentaarikolle, hänen tuotuaan esiin sen tosiasian, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli alistanut eurooppalaisen sananvapauden islamin vaateiden eli sharia-lain vaatimusten mukaisuuteen. Tätä ei saanut silloin sanoa julkisesti.

Nyt Uusi Suomi poisti blogisivustoltaan kansanedustaja Ano Turtiaisen artikkelin ja antoi Turtiaiselle varoituksen tekstin ”asiattomasta sisällöstä”. Turtiaisen ”asiattomuus” ilmeni hänen tekstissään esimerkiksi siten, että hän mainitsi sen inhorealistisen tosiasian, että Suomessa on tuhansia laittomasti maassa olevia muukalaisia, joiden liikkeistä ja tekemisistä viranomaiset eivät ole selvillä eivätkä puutu tähän asiaintilaan mitenkään. Tällainen on Turtiaisen mukaan ”itsetuhoisaa”.

Mutta tällaistakaan tosiasiaa ei siis saa lausua julki. Se, että Turtiaisen huoli on täysin oikeutettu, ilmenee vaikkapa Iltalehden artikkelista 7.8.2019, jonka mukaan Suomessa on yli 7000 kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa, joiden palauttamiseen hallituksella ei näytä olevan tehokkaita keinoja ja joiden maassa olo on laitonta. Laittomuuden tilan vallitseminen on siis ihan ok. Ja sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, jonka seurauksena tällainen laittomuuden tila alkujaankin on syntynyt ja vain pahenee entisestään, on toki syytä jatkaa, koska ”ihmisoikeudet”.

Erittäin mielenkiintoista on kuitenkin se, että, kuten Yle uutisoi 6.8.2019, demarikaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein Mohamedin ei tulkittu syyllistyneen kansanryhmää vastaan kiihottamiseen. ”Husu” Hussein twiittasi julkisesti heinäkuun lopussa mielipiteitään, joiden mukaan ”Suomi on rasistinen maa” ja ”Kaikki persut ja niiden äänestäjät/kannattajat ovat rasisteja”. Husseinin syytökset ovat siis paitsi erittäin raskaita – rasismiin syyllistyminenhän on nykyään pahimpiin mahdollisiin eettisiin rikkeisiin lukeutuvaan pahuuteen syyllistymistä – myös absoluuttisen yleistäviä: ”Suomi on” jonkinlainen eli siis käytännössä koko Suomi on jonkinlainen, eli kaikki suomalaiset ovat jonkinlaisia; ja kaikki perussuomalaiset ovat jonkinlaisia.

”Husu” Husseinin mukaan, näin ollen, kaikki suomalaiset ja varsinkin ne suomalaiset, jotka lukeutuvat perussuomalaisten kannattajiin, ovat rasisteja eli rotusortajia.

Poliisi päätyi kuitenkin ratkaisuun, jonka mukaan ”Husun” raskaasti herjaava syytös, joka leimaa kaikki suomalaiset ja varsinkin perussuomalaiset pahuutta ilmaisevalla termillä, ei ole vihan eikä ”kansanryhmää vastaan kiihottamisen” ilmaisu. Suomalaisia ja perussuomalaisia kohtaan saa siis ilmaista täysin ääriyleistäviä ja mitä herjaavimpia sanomisia ilman, että kyseessä on ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”.

Mutta miten olisi, jos joku ilmaisisi mitä herjaavimman sanomisen vaikkapa kaikkia arabeja/somaleita/muslimeita ja islamisteja – islamismi on poliittisyhteiskunnallinen suuntaus, eräänlainen puolueryhmittymäkin, islamilaisen maailman keskuudessa – kohtaan? Tällöin tuskin todettaisiin, että ei kohdistu ”tunnistettavaan ja rajattuun ihmisryhmään” ja että koska kohdistuu islamismin osalta poliittiseen suuntaukseen ja sen kannattajiin, ei voi olla kyse kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ja varmasti huomautettaisiin, että näin yleistävät leimaamiset, varsinkin negatiiviset, eivät ole asianmukaisia. Että ei voi yleistää. Sen sijaan ”Husu” Hussein saa ääriyleistää ilman seuraamuksia, kun kohteena ovat suomalaiset ja perussuomalaiset.

Husseinin tapaukseen liittyen kannattaa lukea kansanedustaja Arja Juvosen hyvä taustoitus Suomen Uutisissa 13.8.2019.

Vielä merkillisemmäksi Suomen tämänhetkisen sananvapaustilanteen luonne menee, kun seurataan meneillään olevaa prosessia, jossa kansanedustajat Päivi Räsänen, Hussein al-Taee ja Juha Mäenpää ovat ”kiihotus kansanryhmää vastaan” -syytösten tai mahdollisten syytösten kohteina. Yle ja Helsingin Sanomat uutisoivat 13.8.2019 tästä prosessista näin ja näin.

Räsäsestä on tehty tutkintapyyntö hänen Helsinki Pride 2019 -sateenkaarimielenosoitukseen ja joidenkin kirkollisten toimijoiden siihen osallistumiseen liittyneen kriittisen twiittin perusteella. Räsäsen julkaisi Twitterissä kirjoituksen, jossa toi esiin historiallisen kristillisen ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon historiallisen ja kirkkolain mukaisten tunnustuskirjojen teologiseen etiikkaan perustuvan näkemyksen. Tämän mukaan Pride-sateenkaariaktivismin edustamat seksuaalieettiset linjaukset ovat luonteeltaan synnillisiä ja häpeällisiä. Tämän johdosta Räsänen esitti luontevan ja osuvan johtopäätöksen: Pride-ylpeilymielenosoitukseen osallistuvat kirkolliset toimijat ilmaisevat, omien virallisten lähtökohtiensa kanssa täysin ristiriitaisesti, ylpeyttä synnistä ja häpeästä. Twiitillään Räsänen siis osallistui oman kirkkonsa sisällä vellovaan keskusteluun siitä, miten kirkon tulisi käytännössä suhtautua kaiken perinteisen kristillisen etiikan aggressiivisesti haastavaan seksuaaliradikalismiin.

Räsäsen kohdalla kyse on siitä, että häntä halutaan syyttää ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan” hänen otettuaan julkisesti kantaa historiallisen kristillisen seksuaalietiikan puolesta ja oman kirkkonsa sisäiseen keskusteluun liittyen. Kyse on käytännössä siitä, että Räsäsen syytteeseen asettamista haluavat vaativat tosiasiallisesti perinteisen ja arvokonservatiivisen kristillisen ja kirkollisen etiikan mukaisten linjausten julkisen ilmeisemisen kriminalisoimista. Kyse ei nyt ole yhtään enemmästä eikä vähemmästä. Tähänkin tilanteeseen on nyt Suomessa tultu.

Jos Päivi Räsänen päätyy syytetyksi mainituilla perusteilla, kannattaa ymmärtää, mitä siitä silloin seuraa. Sen jälkeen kaikki konservatiivinen kristillinen eettinen julkinen mielipiteenilmaisu on siirtynyt – vihapuhejuridiikkaa ja siihen nivoutuvia käsitteitä näppärästi aseena käyttäen – laittomuuden ja rikosoikeudellisten seuraamusten piiriin. Kannattaa ymmärtää sekin, että tämä tilanne tulee realisoituessaan koskemaan kaikkea konservatiivista kristillisyyttä Suomessa ja kaikkia kirkkoja ja seurakuntia ja kristillisiä toimijoita. Räsänen toteaakin aivan oikein Ylen artikkelissa:

”Katson, että en missään nimessä ole syyllistynyt rikokseen. Ymmärrän, että kansalaisilla on oikeus tehdä tutkintapyyntöjä. Olen kuitenkin hiukan hämmästynyt, että poliisi edes tekee tässä asiassa harkintaa. Pidän tätä myös uskonnonvapauden kannalta huolestuttavana, että tätä edes pohditaan.”

Merkilliseksi ja erityisen huolestuttavaksi tämän nyt meneillään olevan kansanedustajiin kohdistuvan sananvapausrajoittamis- ja vihapuhesyyttelyprosessin tekee se, että kansanedustajiin kohdistuvaa tutkintaa on johtanut poliittiselta taustaltaan vihreä ja aiemmin Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa työskennellyt rikoskomisario Pekka Hätönen, joka johtaa Helsingin poliisilaitoksen niin kutsuttua viharyhmää, joka tutkii niin sanottuja viharikoksia. Tästä uutisoi Yle 14.8.2019 artikkelissaan.

Helsingin poliisilaitoksen päällikkö sai kriittistä palautetta tästä ongelmallisesta seikasta ja hän päätti käynnistää selvityksen rikoskomisario Hätösen poliittisesta taustasta. Tutkinnanjohtaja itse joutui siis tutkinnan kohteeksi. Ylen artikkelin mukaan lopputuloksena on nyt se, että Hätönen saa johtaa loppuun saakka meneillään olevan kansanedustajien tutkinnan, mutta yhdessä muiden viranomaistahojen kuten syyttäjän kanssa ja siten, ettei Hätönen yksin tee ratkaisuja syyttämisen osalta.

Kuvaavaa on, että maahanmuuttorealistisen perussuomalaisen kansanedustaja Juha Mäenpään osalta Hätönen ehti jo tehdä esitutkinnan aloittamispäätöksen. Mäenpäähänkin kohdistetun tutkintapyynnön, esitutkinnan ja mahdollisen syytteeseen joutumisen perusteet ovat ongelmalliset, varsinkin ”Husu” Husseinia koskeneen tuoreen ratkaisun valossa, kuten Suomen Uutisten artikkeli 14.8.2019 ”Perustuslaki takaa kansanedustajille puheoikeuden – Miksi vihertaustainen poliisi aloitti esitutkinnan Mäenpään eduskuntapuheesta?” selostaa.

Kansanedustaja Olli Immonen on oikeassa katsoessaan Suomen Uutisten artikkelissa 14.8.2019, että sananvapautta uhataan nyt monelta suunnalta. Immonen kiinnittää perustellusti huomiota myös perustuslakiasiantuntijaprofessori Martin Scheininin ongelmalliseen ulkoparlamentaariseen Twitter-kampanjointiin kansanedustaja Mäenpään tapaukseen liittyen. Tästä aktivismista raportoi esimerkiksi Demokraatti 14.6.2019 artikkelissaan ”Professori vaatii kansanedustajaa tilille: ’Teosta on videotallenne’”.

Olen selostanut professori Scheininin merkittävää roolia suomalaisen vasemmistolaisen juridisen poliittisideologisen aktivismin ja sananvapausrajoitushankkeiden saralla kirjani Sananvapaus uhattuna Suomessa (Kuva ja Sana, 2018) sivuilla 129–144. Artikkeli ”Herra perustuslaki” Avussa 10.6.2018 valaisee osaltaan lisää Scheininin vaikutuksen merkittävyyttä.

Sananvapaus uhattuna Suomessa kirjani sivuilla 101–109, alkaen alaluvusta ”YK:n rasisminvastaisuuden perustana kulttuurimarxilainen kriittinen rotuteoria”, selostan niitä viime vuosikymmenien ideologisia ja oikeusteoreettisia lähtökohtia, joista nykyiset sananvapausrajoitushankkeet kumpuavat. Jos haluaa ymmärtää tällaista kumpuamista ja tämänhetkisen aktivismin luonnetta ja lopullisia päämääriä, on syytä olla selvillä niin kutsutuista kriittisestä oikeusteoriasta ja kriittisestä rotuteoriasta.

Näihin voi tutustua esimerkiksi Encyclopedia.com -sivuston artikkelit ”Critical Legal Studies” ja “Critical Race Theory”lukemalla. Valaiseva on myös Ylioppilaslehden 10.4.2015 päivätty artikkeli ”Vapaa radikaali”, joka käsittelee kriittisen oikeusteorian merkittävää tutkijaa ja kehittäjää sekä kansainvälisen oikeuden huippunimeä, kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemeä.

Niin kutsutun Frankfurtin kriittisen koulukunnan, jonka ajattelun sovelluksia ovat sekä kriittinen oikeuteoria kuin kriittinen rotuteoriakin, aatteita analysoin laajemmin kirjassani Miten tähän on tultu: Seksuaalivallankumouksen kulttuurimarxilaiset juuret (Kuva ja Sana, 2013).

Sananvapaus – ja uskonnonvapauskin – on entistäkin uhatumpi Suomessa. Todellista sananvapautta täytyy puolustaa nyt kaikilla rintamilla.