Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon mukaan hallitusohjelman mukaiselle henkilötunnusuudistukselle ei ole edellytyksiä.
Avainsana: politiikka
Kirjoittamalla muistiinpanot käsin ihminen oppii paremmin kuin käyttämällä näppäimistöä. Tähän tulokseen päätyi professori Audrey van der Meerin ryhmä Norjan teknillisestä yliopistosta (NTNU) Trondheimistä. Tulos ei ole ensimmäinen laatuaan ...
Emeritusprofessori Timo Vihavaista kummeksuttaa, minkälaisten asioiden parissa syyttäjäviranomainen askartelee.
"Tavion mukaan valtakunnansyyttäjä alkaa näyttää poliittiselta toimijalta, mikä on omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta oikeuslaitokseen."
EU:lta ”vakava epäonnistuminen” pakolaiskriisin ja koronan iskiessä. Tutkija varoittaa: ”Seuraava pakolaiskriisi voi olla yllättävän lähellä Suomen rajaa”
Vihreät ovat hallituksessa ja muissakin julistuksissaan vaatineet suomalaisen elinkeinotoiminnan hävittämistä.
Voiko olla niin, että olemme menossa kohti aikaa, jossa negatiivinen kampanjointi kääntyy tekijäänsä vastaan?
Köyhyystutkija, oppositiopuolue vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo on huolissaan ”kaverikapitalismista” Suomessa.
”Kaikki viittaa siihen, että kyseessä ei ole satunnainen rikos vaan nimenomaan Katajaan ja hänen puoluepoliittiseen toimintaansa kohdistunut isku ja henkirikoksen yritys”, perussuomalaisten johto sanoo.
”Tulos on murskaava” – Suomalaiset eivät luota puolueisiin eivätkä poliittiseen järjestelmään, usko kansanvaltaan koetuksella